Missä on junamatkaajan viinakauppa? Alko epäröi myymälän avaamista Tikkurilan uuteen keskipisteeseen - HS-Vantaa - Ilta-Sanomat

Missä on junamatkaajan viinakauppa? Alko epäröi myymälän avaamista Tikkurilan uuteen keskipisteeseen

Alkon kylttiä ei vielä näy Tikkurilan aseman Dixissä.

Alkon kylttiä ei vielä näy Tikkurilan aseman Dixissä.

Julkaistu: 7.2. 12:00

Junamatkustajalle Tikkurilan Alko on kaukana. Dixiin ei kuitenkaan ole luvassa uutta Alkoa lähiaikoina.

Dixin kauppakeskuksessa on ravintoloita, lääkäri, Vantaa-info ja poliisin lupapalvelut.

Voisi hyvällä syyllä sanoa, että Tikkurilan keskusta on pikkuhiljaa hivuttautunut juna-aseman suuntaan. Kauppakeskus itse mainostaa lauseella ”Dixi keskellä Tikkurilaa - siellä pysähtyy kaikki”.

Yksi tärkeä liike kuitenkin loistaa vielä poissaolollaan: Alko.

Jos kauppakeskuksessa vierailija mielii viiniä ilta-ateriansa kanssa, hänen täytyy kävellä tai ajaa kilometrin päähän Peltolantielle.

Alkon pääkaupunkiseudun aluepäällikkö Tatu Vanninen kertoo, että Tikkurilan alueen kehitys on jatkuvassa seurannassa.

”Toistaiseksi on nähty, että yksi myymälä alueella riittää.”

Ainakin vielä suurimmat asiakasvirrat liikkuvat Vannisen mukaan supermarkettien lähellä. Tikkurilan Alkon lähellä on K-Supermarket Yliveto sekä Prisma. Tikkurilaan kuitenkin rakennetaan kovalla vauhdilla, ja tulevaisuudessa Alko voi löytyä myös Dixistä.

”Kyllä se pohdinnassa on. Seuraamme, miten muut alueen palvelut kehittyvät.”

Dixi mainostaa olevansa keskellä Tikkurilaa, mutta sieltä puuttuu vielä monesta keskustasta tyypillisesti löytyvä viinakauppa.

Dixi mainostaa olevansa keskellä Tikkurilaa, mutta sieltä puuttuu vielä monesta keskustasta tyypillisesti löytyvä viinakauppa.

Lisää aiheesta

Tuoreimmat osastosta