Huumeongelma rävähti esiin peruskoulussa Vantaalla: ”Euron pillereitä saa helposti tilattua Snapchatissä” - HS-Vantaa - Ilta-Sanomat

Huumeongelma rävähti esiin peruskoulussa Vantaalla: ”Euron pillereitä saa helposti tilattua Snapchatissä”

Huumeongelma ilmeni korsolaisessa Ruusuvuoren koulussa.

Huumeongelma ilmeni korsolaisessa Ruusuvuoren koulussa.

Julkaistu: 28.11. 12:27

Ruusuvuoren koulun rehtori kertoo, että joidenkin oppilaiden käytös on muuttunut syksyn aikana. ”Katsotaan nyt, montako lähtee huumeseulaan tutkittavaksi.”

Korsolaiskoulut ovat lähteneet taisteluun oppilaiden lisääntynyttä päihteiden käyttöä vastaan.

Korson Ruusuvuoren koulun rehtori Salla Rytilä kertoo, että joitakin koulun oppilaista on jäänyt vapaa-ajalla kiinni kannabiksen käytöstä tai kotoa on löytynyt nuoren kannabiskätkö. Syksyn aikana joidenkin oppilaiden käytös on muuttunut sellaiseksi, että on syytä epäillä huumeiden käyttöä.

”Kouluajalla emme ole verekseltään vielä saaneet ketään kiinni, mutta epäiltyjä on useita. Heidän vanhempiinsa on otettu yhteyttä. Katsotaan nyt, montako lähtee huumeseulaan tutkittavaksi”, Rytilä kertoo.

Rehtorin mukaan 530 oppilaan koulussa on epäilyjä myös pillerien käytöstä, mutta näyttöä ei ole.

”Kyse on niin sanotuista euron pillereistä, jotka voivat olla Rivatriliä tai muita rauhoittavia lääkkeitä. Niitä saa helposti tilattua Snapchatissä.”

Rytilä puhuu asiasta avoimesti, sillä hänen koulunsa on lähtenyt aktiivisesti puuttumaan asiaan. Koululaisten vanhemmille on kerrottu tilanteesta Wilma-viestillä, ja koulu tekee yhteistyötä poliisin ja nuorisotoimen kanssa.

Epäilyt ovat heränneet etenkin nuorten nopeasti muuttuneen käytöksen takia: nuori on ylimielinen, uhmakas, pelokas tai ärtynyt. Hänen unirytminsä tai ruokahalunsa ovat muuttuneet.

Muita merkkejä ovat muun muassa kaveripiirin vaihtuminen, harrastusten lopettaminen, puhelimen vahtiminen, poissaolot koulusta ja repun piilottelu. Myös rahantarve on usein lisääntynyt, mikä on johtanut varkauksiin.

Rytilä korostaa, ettei kyse ole vain korsolaisesta ilmiöstä. Samanlaisia ongelmia on useissa kouluissa Itä-Uudellamaalla.

Kannabista kokeilevat kaikenlaisista perhetaustoista tulevat oppilaat.

”Nuorten kannabismyönteisyys on lisääntynyt. Se on tikittävä aikapommi, joka tulee vielä näkymään mielenterveyspalveluiden ruuhkautumisena”, Rytilä sanoo.

”Se ei ole sama asia kuin aikuisen käyttö. Kannabis on erittäin haitallista nuoren kehittyville aivoille. Käyttöön pitää puuttua varhaisessa vaiheessa, sillä muuten siitä on vaikea päästä eroon.”

Miksi koululaiset ovat entistä kiinnostuneempia kannabiksesta, sitä Rytilä vain arvailee. Yhtenä syynä hän näkee sen, että alkoholinkäyttö on korvautunut muilla päihteillä.

Myös ympäröivä yhteiskunta on muuttunut.

”Yhteiskunta on pirstaloitunut, ja mielenterveys- ja lastensuojelun palvelut ovat rapautuneet. Tarvitaan koko yhteiskunnan ryhtiliikettä ja yhteistä vastuunottoa kaikkien lapsista”, Rytilä pohtii.

”Moni nuori loittonee koulusta, vaikka nykyajan koulu ymmärtää murrosikäisten tarpeita paremmin kuin koskaan ennen.”

Lisää aiheesta