Nuohooja Tiia Karvanen odottaa, milloin on hänen vuoronsa: ”Kaikki putoavat katolta jossain vaiheessa”

Julkaistu:

Vantaalainen nuohooja Tiia Karvanen kiipeää katolle noin 1 500 kertaa vuodessa. Jos onni käy, hän ei putoa.


Britannian kuningatar Elisabeth meni naimisiin prinssi Philipin kanssa vuonna 1947. Juuri ennen kuin Philip lähti kirkkoon, hän kätteli palatsin pihalla olevaa nuohoojaa. Suomalaisesta tämä vaikuttaa erikoiselta, mutta Englannissa tapa on yleinen.

”Monissa Euroopan maissa nuohoojien ajatellaan tuovan onnea”, kertoo nuohooja Tiia Karvanen.

Erityisen onnekasta on, jos morsiuspari näkee nuohoojan hääpäivänään. Vielä nykyisinkin jotkut englantilaiset nuohoojat myyvät yhtenä palvelunaan vierailua häissä.

Seitsemän vuotta nuohoojana toiminutta Tiia Karvasta, 37, ei ole pyydetty häihin nuohoojan roolissa, mutta on Suomessakin omia taikauskoisia tapoja.

”Joskus joku vanhempi ihminen saattaa yrittää koskettaa minua, koska vanhan uskomuksen mukaan se, että onnistuu hipaisemaan nuohoojaa ilman, että tämä huomaa, tuo onnea.”

Ilmeisesti onnea ei aina riitä nuohoojalle itselleen, sillä nuohoojan ammatti on yksi riskialttiimmista ammateista. Nuohousalan Keskusliiton mukaan Suomessa on 650 nuohoojaa, ja heille käy vähän alle sata tapaturmaa vuodessa. Osa on liukastumisia asiakkaan pihalla, osassa nuohooja putoaa katolta tai tikkailta. Tästä syystä nuohoojien vakuutusturvamaksut ovat korkeat.


Kun Karvanen lähtee kipuamaan tikkaita ylös katolle, mielessä käy aina, että toivottavasti tikkaat on kiinnitetty hyvin. Suurin osa nuohoojille sattuneista putoamisista johtuu siitä, että tikkaat tai katon kulkutiet on huonosti kiinnitetty. Asiakkaat saattavat varoittaa Karvasta huonoista tikkaista etukäteen, mutta aina se ei riitä.

”Lähes päivittäin joku sanoo, että ne tikkaat nyt on vähän semmoiset, mutta kyllä se aviomies on siellä käynyt.”

Katonharjalla Karvanen sitten huomaa, että esimerkiksi tikkaiden yläosa on taittunut niin, etteivät ne ole enää kiinni juuri missään.

”Yritän aina kiskoa tikkaita jo alhaalla, että näen kestävätkö ne. Mutta monesti huonon kunnon huomaa vasta sitten, kun on päässyt ylös.”

Pari kertaa Karvaselle on käynyt niin, että hän on jäänyt katonharjalle, kun lapetikkaat ovat liukuneet alas. Silloin ei auta kuin laskeutua alas narun varassa. Vielä Karvanen ei ole pudonnut katolta, mutta sekin päivä todennäköisesti tulee.

”Kaikki putoavat katolta jossain vaiheessa.”

Lisäksi nuohoojien riesana on ammattitauteja. Työ on fyysistä. Hyppyjä tulee paljon ja olkapää joutuu koville, kun piippuun nostetaan ja lasketaan laskuharjaa, jossa on parikiloinen kuula.

”Nuohoojantauteja ovat olkapäiden ja polvien vammat. Myös tuhkapölystä saattaa tulla jotain hengityselinvaivoja”, sanoo Karvanen.


Karvanen on välttynyt suuremmilta vammoilta, mutta hänellä on silti mielessään varasuunnitelma, jos jotakin käy. Eikä hän ole muutenkaan varma, että fysiikka kestää eläkeikään asti.

”Pakko olla plan B. Monessa muussa ammatissa voi jatkaa töitä, jos käteen sattuu, mutta tässä ei.”

Karvanen suunnittelee opiskelevansa isännöitsijäksi, jos nuohoojan työt loppuvat syystä tai toisesta. Kerta ei olisi ensimmäinen, kun Karvanen vaihtaa alaa. Ennen kuin hän opiskeli nuohoojaksi oppisopimuksella, hän ajoi jäätelöautoa ja teki kaikenlaisia töitä. Samaan aikaan hän opiskeli tradenomiksi ja siirtyi jonkin ajan kuluttua toimistotöihin. Varsinainen unelma-ammatti olisi ollut eläinsuojeluvalvoja.

”Tein Pirkanmaalla asuessani eläinsuojeluvalvojan töitä vapaaehtoisena. Hoidin kotonani loukkaantuneita luonnonvaraisia eläimiä.”

Varsinaista ammattia eläinsuojeluvalvojan työstä ei tullut, sillä palkattuja töitä heille on tarjolla vain muutamissa kunnissa.

”Halusin myös lopettaa työt, koska sain tarpeekseni ihmisten julmuudesta. Ajattelin, etten voi jatkaa tai alan vihata ihmisiä.”

Eläinsuojelutaustasta on hyötyä myös nykyisessä työssä. Savupiippuihin putoaa jatkuvasti lintuja ja jos onni käy, Karvanen saa ne ulos sieltä elävänä.

”Naakkahissillä, pyöreä pitkävartinen harja, vedän lintuja turvaan.”


Piipuista löytyy eläinten lisäksi tavaroita. Lapset laittavat pohjaluukun kautta leluja ja aikuiset muuta tavaraa.

”Kerran piipusta löytyi akkuporakone. Se meni vielä päällekin, kun kokeilin. Sen oli pudottanut piippuun työmies, joka oli häipynyt kesken remontin. Se oli ollut piipussa ainakin puoli vuotta.”

Viime vuonna Karvaselle tuli puhelu asiakkaalta, joka selitti, että Mehiläisen hoitaja oli soittanut hänelle.

”Asiakas kertoi, että hoitaja sanoi, että ne ovat karanneet. Nyt ne ruumiit pitäisi saada sieltä piipusta pois.”

Sekunnin ajan Karvanen ehti ajatella, että hän joutuisi naaraamaan ruumiita piipusta, kunnes tajusi.

”Kyseessä oli mehiläisten hoitaja ei Mehiläisen hoitaja.”

Nuohousalalle Karvanen päätyi sattumalta. Työvoimatoimiston sivuilla ollut ilmoitus kiinnitti naisen huomion ja muutaman viikon päästä hän aloitti oppisopimusoppilaana. Nuohoojien työtilanne on hyvä. Pääkaupunkiseudulla erittäin hyvä. Tähän vaikuttaa osaltaan se, että alalle tullaan lähes ainoastaan oppisopimuskoulutuksen kautta.

”Moni ei viitsi kouluttaa nuohoojia, koska heidän kouluttamisensa on kallista, ja suuri osa ryhtyy heti yksityisyrittäjiksi.”

Nuohousalalla yrittäjäksi ryhtyminen on helppoa, koska nuohooja ei tarvitse työtiloja, ja työkalut mahtuvat autoon. Karvaselle ryhtyminen yrittäjäksi oli helppo siirto.

”Suvussani melkein kaikki ovat yrittäjiä. Olen heiltä oppinut, miten haluan ja miten en halua tehdä tätä työtä. Pidän säännöllisiä lomia.”

Nuohousala on edelleen varsin miesvaltainen, naispuolisia nuohoojia on vain kolmekymmentä. Karvasta alan miesvaltaisuus ei hetkauttanut, mutta yllätyksenä tuli, kuinka moni asiakas oli ja on edelleen asiasta hämmästynyt.

”Uudet asiakkaat saattavat hämmästellä, että tulitko yksin? Kuka sinne katolle nyt menee? Tai tilattiin nuohooja, mutta tulikin tuollainen pieni tyttö.”


Espoossa Karvanen on nuohonnut jo niin monta vuotta, että siellä vakiasiakkaat eivät enää naisnuohoojaa hämmästele.

”Siellä lapset varmaan luulevat, että nuohoojat ovat aina naisia.”

Karvanen kokee, että naiseudesta saattaa olla alalla joskus hyötyä ennemmin kuin haittaa. Ihmiset, ja etenkin naiset, uskaltavat kysyä häneltä asioita, joita eivät välttämättä mieheltä kehtaa kysyä. Välillä Karvasen työtehtäviin kuuluu muutakin kuin piipun puhdistus.

”Näen tosi paljon yksinäisyyttä. Kurjimpia ovat ne työkeikat, jolloin joudun soittamaan viranomaisille.”

Joskus, kun Karvanen menee asiakkaan kotiin, hän näkee, ettei kaikki ole kunnossa.

”Erään liikuntavammaisen asiakkaan kodin lattia lainehti vettä, kun menin sisään. Hän oli unohtanut tulpan pesualtaaseen ja hana oli täysillä.”


Suurin osa keikoista on kuitenkin kivoja. Nuohooja on odotettu vieras, ja jotkut vakiasiakkaat keittävät Karvaselle jopa kahvit. Jokaisen kanssa kahveille ei ehdi, sillä yhden työpäivän aikana Karvanen nuohoaa noin seitsemän taloa. Vuodessa hän kiipeää katolle noin 1 500 kertaa. Korkean paikan kammoa Karvasella ei siis ole, eikä hän siihen oikein uskokaan.

”Jos katolla käy harvoin, aivot ei osaa käsitellä silmän antamaa infoa etäisyydestä. Jos ihminen menee katolle joka päivä viikon ajan, uskon, että aivot oppivat käsittelemään etäisyyksiä, eikä enää huimaa.”

Tiia Karvanen

Toimii nuohoojana Espoon ja Vantaan alueilla.

Nuohoaa noin 1 500:n talon tulisijat vuodessa.

Asuu Vantaalla avomiehen ja tämän kahden lapsen kanssa.

Lemmikkeinä kaksi koiraa.

Käy vapaa-aikana musiikkifestivaaleilla.

Harrastaa moottoripyöräilyä ja vanhoja autoja.

Ajelee kesäisin Triump Speedmaster -moottoripyörällä ja Datsun 100A museoautolla.