Viimeinenkin postikonttori suljetaan Vantaalla: Tilalle tulee lisää pakettiautomaatteja

Julkaistu:

Tikkurilan myymälä on Postin viimeinen oma myymälä Vantaalla.


Tikkurilan postimyymälä sulkee ovensa perjantaina 25. lokakuuta. Myymälä on Vantaan viimeinen Postin oma myymälä. Myymälä palvelee normaalisti iltapäivällä kahteen asti, minkä jälkeen ovia ei enää avata asiakkaille.

Tikkuraitilla sijaitsevan postin sulkemista on osattu odottaa kesästä lähtien, jolloin posti kertoi sulkevansa myymälöitään. Taustalla on palvelupisteverkoston uudistus.

Posti lupaa lisäävänsä pakettiautomaattien määrää. Tikkurilan alueella on tällä hetkellä yhdeksän Postin automaattia.

Postin palvelut siirtyvät reilun kolmensadan metrin päähän Asematielle K-Market Tikkuriin. Päivittäistavarakaupan palvelupiste avataan 28. lokakuuta.

Aiemmin Kielotiellä sijainnut myymälä siirrettiin Tikkuraitille vuonna 2015. Vuotta myöhemmin Vantaan vammaisneuvosto myönsi sille esteettömyyspalkinnon.