Jumbon parkkipaikalla on nököttänyt vuosikausia omituinen rakennelma, jolla ei ole ”mitään virkaa”: Mistä on kyse?

Julkaistu:

Parkkipaikan reunassa ollut rakennelma on ollut paikallaan jo vuosia, mutta missään käytössä se ei ole ollut aikoihin.


Kauppakeskus Jumbon ulkoparkkipaikalla on jo vuosia ollut erikoinen metallikehikon ympärille tehty rakennus. Sen alkuperäinen tarkoitus on herättänyt kummastusta myös sosiaalisessa mediassa, tuoreimpana Vantaan Puskaradio -ryhmässä.

Parkkipaikan reunassa ollut rakennelma on ollut paikallaan jo vuosia, mutta missään käytössä se ei ole ollut aikoihin.

Tontin omistavan työeläkeyhtiö Elon projektinjohtaja Antti Pyötsiä kertoo, että rakennusta on aikanaan käytetty eri rakennusmateriaalien testaamiseen. Rakennuksessa on yhä erivärisiä ja eri materiaalia olevia levyjä.

Pyötsiän mukaan rakennuksessa on testattu esimerkiksi, kuinka auringonvalo käyttäytyy kunkin rakennusmateriaalin kanssa. Hänen mukaansa rakennus on ollut olemassa ainakin kymmenen vuotta.

Rakennus on edelleen olemassa, koska se on unohtunut siihen paikalleen, Pyötsiä sanoo. Hänen mukaansa sen olisi voinut purkaa siitä pois jo kauan sitten.

Henkilö, joka rakennuksen parissa on aikanaan puuhannut, on jäänyt jo eläkkeelle.

”Ei rakennuksella ole enää mitään virkaa. Pitäisi purkaa pois”, Pyötsiä sanoo.