Romanivaikuttaja Angelica Vironen läksyttää ja kuuntelee romaninuoria Myyrmäessä: ”Mikset ole koulussa?”

Julkaistu:

Vuoden vantaalainen romanivaikuttaja Angelica Vironen auttaa, kuuntelee, lohduttaa ja läksyttää romaninuoria. Nuorisotyössä hän kohtaa lähes sata nuorta kuukaudessa.


”Moi, mikset ole koulussa?” nuorisotyöntekijä Angelica Vironen huikkaa tutulle tytölle Kauppakeskus Myyrmannissa.

Mirikli Åkerlund halaa Virosta ja sanoo, että keittiövuorossa tarvittavat vaatteet jäivät kotiin. Kohtaaminen Åkerlundin kanssa on yksi niistä monista juttuhetkistä nuorten kanssa, joita Virosen työviikkoon mahtuu.

”Kuukaudessa tapaan noin sata nuorta”, sanoo Vironen.

Vironen työskentelee Romano Mission Terne Apre – Nuorten vuoro -projektissa, jonka tarkoitus on auttaa pääkaupunkiseudun romaninuoria. Osa työstä on jalkautumista nuorten keskelle asemille ja kauppakeskuksiin. Ja työtä Virosella riittää. Romaninuoret käyvät yhä useammin peruskoulun loppuun, mutta aika sen jälkeen on riskialtista.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemän Romanien hyvinvointitutkimuksen (Roosa) mukaan alle puolella 18–29-vuotiaista on jokin perusasteen jälkeinen tutkinto. Koko väestössä saman ikäryhmän luku on yli 60 prosenttia. Ero repeää vielä suuremmaksi iän myötä. Vironen arvelee, että kouluttamattomuuden yksi syy voi olla menneisyydessä.

”Aiemmin romanien elämä oli liikkuvaista, ja silloin koulunkäynti oli vaikeaa. Vasta 1970-luvulta lähtien olemme alkaneet saada asuntoja.”

Toinen syy voi olla se, että vanhemman ikäpolven parissa koulunkäyntiä ei ehkä ole arvostettu samalla tavalla kuin nykyisin. Asenne on voinut siirtyä seuraavalle sukupolvelle, eikä koulutusta ole nähty välttämättömänä.

”Vanhemmat eivät ehkä joissain perheissä patista lapsia kouluun riittävän tehokkaasti”, arvelee Vironen.

Riittävää patistelua Vironen toivoo myös koulun suunnalta. Virosesta tuntuu, että romanilapsilta ei aina vaadita samaa koulussa kuin muilta. Kouluun voi olla vaikeaa mennä myös siksi, että siellä kiusataan. Virosen mukaan on lapsia, jotka kokevat syrjintää jo koulussa.

”Kerrotaan esimerkiksi vitsejä, jotka ovat loukkaavia.”

Vironen ei kuitenkaan halua puhua lasten tai romanien ongelmista koko vähemmistön suulla. Hän toivoisi, että romanit nähtäisiin yksilöinä, eikä yhden virheistä syytettäisi kaikkia.

”Jokainen on yksilö kulttuurista riippumatta. Ei romaneilla ole mitään yhteistä linjaa kaikkiin asioihin.”

Suurin osa romaninuorten ongelmista onkin yhteisiä koko väestön nuorten kanssa. On päihteiden käyttöä ja koululintsausta. Myös epätietoisuus omasta tulevaisuudesta on tuttua monelle nuorelle.

”Osalle ei ole selvää, mitä he haluaisivat aikuisina tehdä. Heidän on vaikea sitoutua asioihin.”


Vironen itse on esimerkki siitä, miten suunnan löytäminen peruskoulun jälkeen voi olla vaikeata. Peruskoulu sujui hyvin, mutta sen jälkeen iski epätietoisuus. Lapsuuden haave hevosten kanssa työskentelystä ei enää tuntunutkaan oikealta. Vironen kävi vuoden kokkikoulua, mutta se ei tuntunut sopivalta.

”Sitten aloin opiskella merkonomiksi, mutta se jäi myös. Homma meinasi riistäytyä käsistä.”

Sitten kymmenisen vuotta sitten Vironen kohtasi Itä-Euroopasta tulleita romaneja.

”Minua alkoi kiinnostaa, että mistä he tulevat? Mikä heidän taustansa on? Halusin opiskella romanien historiaa ja mennä elämässä eteenpäin.”

Vironen pääsi töihin Suomen Romanifoorumille ja opiskeli romanikulttuuriohjaajan erityisammattitutkinnon.

”Toivon vain, että olisin heti peruskoulun jälkeen panostanut opiskeluun. Olisi hyvä, jos opiskelut olisi tullut hoidettua alta pois jo aiemmin.”

Nyt Vironen yrittää auttaa muita nuoria, jotta he eivät tekisi samaa virhettä. Hän ohjaa nuoria palveluiden pariin, antaa tietoa ja tukee.

”Toivoisin työlläni istuttavani nuoriin, että heissä on tulevaisuus ja potentiaalia, ja he ovat arvokkaita. He ovat taiteellisia, luovia, musikaalisia ja monet ovat lahjakkaita urheilullisesti.”


Nuorten tukemisen lisäksi Virosen työhön kuuluu pienryhmien järjestäminen ja viranomaisten kouluttaminen. Vironen kouluttaa vartijoita, poliiseja ja muita nuorten kanssa tekemisissä olevia kohtaamaan romaninuoria ja kertoo heille romaneiden tapakulttuurista ja historiasta.

”Esimerkiksi nuorisotalon työntekijöitä ihmetytti, miksi romanit haluavat pahvimukin, vaikka posliinisiakin oli tarjolla. Kerroin heille, että kyse on tavasta, joka on kulkeutunut tähän päivään.”

Aikanaan kiertolaiselämän aikoihin oli tärkeää, että hygieniasta pidettiin huolta.

”Kaikki eivät halua juoda yleisessä käytössä olevista mukeista. Samasta syystä, jos lusikka putoaa lattialle, jotkut saattavat edelleen heittää sen roskiin.”

Vanhoihin romaniperinteisiin kuuluu myös niin kutsuttu väistäminen. Tapa herättää hämmennystä monissa viranomaisissa, sillä se vaikuttaa romaneiden arkielämään.

Sisäministeriön ylläpitämän Romanit.fi:n mukaan väistämisvelvollisuus tulee, jos romani on aiheuttanut toiselle romanille vakavaa vahinkoa. Tällöin syyllinen ja hänen lähiomaisensa pyrkivät välttämään uhria ja tämän sukulaisia ja muuttavat toiselle paikkakunnalle tai ainakin toiseen kaupunginosaan.

HS on käsitellyt aihetta laajassa jutussaan. Voit lukea jutun tästä

Virosen ei tarvitse väistää ketään, mutta jos niin olisi, saattaisi se vaikuttaa hänen työntekoonsa.

”En halua kommentoida asiaa, koska asia ei kosketa minua.”

Virosen mukaan romaneiden identiteettiin kuuluu kiinteänä osana pukeutuminen kansanpukuun.

”Muissa maissa romaneiden identiteetti tulee kielestä. Suomessa se tulee osittain asusta, koska romanikieltä ei käytetä paljon.”

Suomessa puhuttu romanikieli on pohjoinen murre, kaalo, ja sitä puhuu vain noin 30 prosenttia romaneista. Vironen osaa muutamia sanoja, mutta ei puhu kieltä aktiivisesti. Hän itse ei myöskään pukeudu kansanpukuun. Syy löytyy harrastuksesta.

”Olen hevosperheestä ja vietin nuoruudessa paljon aikaa hoitaen hevosia, asu ei sopinut siihen.”

Kipinä opiskeluun tuli Viroselle aikanaan kohtaamisista Itä-Euroopan romaneiden kanssa. Aihe ei ole jättänyt Virosta vieläkään. Yksi tulevaisuudenhaaveista olisi tehdä jotakin heidän hyväkseen.

”Sydämeni palaa siihen suuntaan, haluan vaikuttaa romaneiden tilanteeseen. Ei vain Suomessa, vaan myös Euroopassa. Kenties lähden lähetystyöhön.”

Tai politiikkaan?

”Ehkä”, sanoo Vironen.

Virosen hyvä ystävä on perussuomalaisten Mika Niikko.

”Hän on mentorini. Tiedän, että hänelle voin aina soittaa, jos tarvitsen apua.”

Niikkoa ja perussuomalaisia ei tunneta myötämielisestä suhtautumisesta maahanmuuttajiin, mutta Virosella ei ole Niikosta pahaa sanottavaa.

”Mitä voin Niikosta sanoa on, että hän tykkää ja tukee romaneita ja minä fanitan Niikkoa.”

Vironen itse ei ole kokenut syrjintää, mutta moni muu on. Ammattikoulussa opiskelevien nuorten suurimpia ongelmia on se, että työharjoittelupaikkaa ei löydy. Osa ei pääse työhaastatteluihin tai saa vastauksia yhteydenottoihinsa.

”Toivoisin, että työnantajat antaisivat heille mahdollisuuden näyttää kykynsä. Nuoret yrittävät mennä eteenpäin ja toivon heidän saavan mahdollisuuden tähän.”

Vaikka Vironen kulkee työssään asemilla ja pimeillä teillä, ei häntä pelota. Kaduilla kuljetaan aina parina ja vartijat ovat lähellä. Usein Virosen työparina kulkee tämän oma aviomies.

Pääsääntöisesti kaikki suhtautuvat auttajiin positiivisesti. Vironen on saanut palautetta, että heidän läsnäolonsa tuo nuorille turvallisen olon. Kauneimman palautteen on antanut eräs nuori poika.

”Hän sanoi, että, kun näen sun kasvot ja hymyilet, niin se koskettaa mua. Tiedän, että välität.”