Helsinkiläiset Reijo, 84, ja Kalevi, 77, juoksevat joka päivä 10–12 kilometrin lenkin: ”Lääkkeitä ei tarvitse syödä” - HS-Helsinki - Ilta-Sanomat

Helsinkiläiset Reijo, 84, ja Kalevi, 77, juoksevat joka päivä 10–12 kilometrin lenkin: ”Lääkkeitä ei tarvitse syödä”

Myllypurolaiset Reijo Järvinen, 84, ja Kalevi Koskimies, 77, suuntaavat aamuisin 10–12 kilometrin juoksulenkille. Vuosikymmeniä juoksua harrastaneet miehet ottavat juoksun tätä nykyä nautinnon kannalta.

Reijo Järvinen ja Kalevi Koskimies tutustuivat toisiinsa aikoinaan juoksulenkillä.­

21.10.2020 8:25

Lääkäreiden mukaan säännöllisen liikunnan vaikutusta terveyteen ei voi korostaa liikaa. Myllypurolaiset ystävykset Reijo Järvinen ja Kalevi Koskimies vaikuttavat ottaneen suositukset harvinaisen tosissaan.

Järvinen on ehtinyt jo 84 vuoden ikään, eikä 77-vuotias Koskimieskään ole enää aivan poikanen. Silti joka arkiaamu ennen kahdeksaa kaksikko vetää lenkkikamppeet päälle ja suuntaa 10–12 kilometrin juoksulenkille.

”Sen jälkeen kun jäin eläkkeelle, olen juossut 1,5 kierrosta maapallon ympäri”, Järvinen sanoo.

Reijo Järvinen ja Kalevi Koskimies tietävät, ettei kunto enää heidän iässään nouse. He juoksevat säilyttääkseen peruskuntonsa.­

Järvinen ja Koskimies ovat kuluttaneet lenkkipolkuja yhdessä 20 vuotta, siitä lähtien kun Koskimies jäi eläkkeelle vuonna 2000. Alun perin juoksuseurueeseen kuului muutama muukin, mutta jo nelisen vuotta ystävykset ovat juosseet kaksin.

”Lähdimme aikoinaan aina kello 9. Kun jäimme kahdestaan, siirryimme kello kahdeksaan”, Koskimies kertoo.

Tällä kertaa lähdemme matkaan kolmistaan. Aamu on kuulaan kaunis. Syksy on pukenut puihin ruskan.

”Myllypurosta puhutaan vaikka mitä, mutta lenkkimaastot ovat hyvät”, Koskimies sanoo.

Ensin sahaamme metsäisen Hallainvuoren mäkiä ylös ja alas. Viikin puolella eteen avautuu sumuinen peltomaisema. Hetkeksi unohtuu, että Helsingissä olemmekaan.

Syksyisen sumuinen peltomaisema Kalevi Järvisen ja Kalevi Koskimiehen lenkkireitin varrelta.­

”Kerran syksyllä näimme pellolla yhdeksän valkohäntäpeuraa”, Koskimies kertoo.

Luonnon ihmeitä juoksijat ovat nähneet lukemattomia muitakin. Pari vuotta sitten reitin varrelle eksyi lapinpöllöjä, jotka ovat harvinainen näky Etelä-Suomessa. Metsän laidassa on suuri koivu, jota kaksikko on aina juostessaan ihaillut. Nyt Aila-myrsky on kaatanut puun.

Sateisella tai myrskyisellä säällä ystävykset eivät lenkille lähde. Joskus on Koskimiehen mukaan sellaisiakin päiviä, jolloin toivoisi, että on vesisade.

”Mutta aina on tyytyväinen olo, kun on lähtenyt. Paljon on parempi olla maastossa kuin kotona soffalla”, Koskimies sanoo.

”Jos on huono ilma eikä tule lähdettyä lenkille, tulee sellainen tunne kuin olisi sairas”, Järvinen kertoo.

Koskimies uskoo, että ilman kaveria ei tulisi juostua niin paljon.

”Se velvoittaa, että toinen odottaa”, Järvinen sanoo.

Sosiaalisuus on muutenkin tärkeä osa yhteistä lenkkeilyharrastusta. Vauhti pidetään aina sellaisena, että pystyy puhumaan.

”Meillä ei ole mitään mykkäkoulua, vaan puhumme koko ajan. Keskustelu on hyvin avointa”, Järvinen kertoo.

Maisema Reijo Järvisen ja Kalevi Koskimiehen lenkkireitin varrelta.­

Kalevi Koskimies ja Reijo Järvinen nauttivat lenkkeillessään kauniista maisemista.­

Kesäaikaan ystävykset juoksevat aina samoilla Hallainvuoren ja Viikin lenkkipoluilla. Talvikeleillä he ottavat suunnaksi Mellunmäen, koska sinne vievä reitti on talvihuollettu.

Juostessa tulee tuon tuosta vastaan joku tuttu, joka huikkaa hymyillen heipat tai hyvät huomenet Järviselle ja Koskimiehelle.

”He ovat aamulenkkien ilopillerit. Heidän näkemisestään tulee hyvä mieli”, eräs vastaantulija sanoo.

Joidenkin kohdalla miehet vallan pysähtyvät hetkeksi vaihtamaan kuulumisia. Koskimies toteaa, että 20 vuotta kun menee, väkisin tulee hyvien huomenten tuttuja.

”Askeleesta tulee kevyempi, kun ihmisten kanssa juttelee”, Järvinen sanoo.

Muutaman kerran yhteisistä lenkeistä on tullut pidempiä taukoja. Kuten silloin kun Koskimieheltä meni joitakin vuosia sitten akillesjänne.

Kun tuttava ei onnistunut törmäämään lenkkipolulla Kalevi Koskimieheen ja Reijo Järviseen, hän jätti heille viestin pylvääseen.­

Normaalitilanteessa voi kuitenkin olla lähes varma, että törmää juoksijakaksikkoon, jos lähtee oikeaan aikaan heidän vakioreitilleen.

”Viime talvena yksi tuttu teippasi kirjeen tolppaan, kun ei ollut nähnyt meitä hetkeen”, Koskimies kertoo.

Hölköttelyn lomassa keskustelu ajautuu kerta toisensa jälkeen juoksemisen autuaallisuuteen.

”Tästä lenkkeilystä saa hyvän olon tunnetta, niitä endorfiineja. Lääkkeitä ei tarvitse syödä, ja olemme perusterveitä”, Koskimies sanoo.

”Juokseminen palkitsee ihmistä. Kun herään aamulla, tuntuu, että voisin lähteä vaikka Suomen armeijaan”, Järvinen sanoo.

Huippuvuosista kunto on molemmilla tietysti tullut alas kuin lehmän häntä. Järvinen on juossut 17-vuotiaasta. Hän piti aikoinaan hallussaan niin maastojuoksun kuin 1 500 metrin juoksun Helsingin piirimestaruutta.

Koskimies taas löysi juoksun hieman alle kolmikymppisenä, kun vaa’an lukema lukea alkoi lähennellä sataa. Vaimo osti vihjeeksi lenkkitossut, äiti verryttelypuvun.

Pellon reunaa kulkeva suora tienpätkä palveli aikanaan lenkkiseurueen vauhtisuorana, jossa otettiin viimeiset puhdit irti. ”Emme ole ainakaan kymmeneen vuoteen lisänneet vauhtia tässä”, Reijo Järvinen pohtii Kalevi Koskimiehen kanssa.­

”Iän myötä tulee koko ajan jäykemmäksi ja lihaskunto heikkenee. Ei tässä iässä jaksa enää entiseen malliin”, Koskimies sanoo.

”Aikoinaan jatkoimme matkaa Arabiaan asti. Lenkin pituudeksi tuli 16 kilometriä. Nyt on tullut ikä vastaan. Mieli menisi pidemmälle, mutta on päästävä kotiin asti.”

Tätä nykyä ystävykset ottavatkin lenkkeilyn puhtaasti nautinnon kannalta. Juuri niin Järvinen neuvoo muitakin kuntoiluun suhtautumaan. Monet lähtevät hänen mukaansa alkuun tekemään liian pitkiä lenkkejä ja innostus tyssää siihen.

”En ole mikään saarnamies, mutta minulla on selvä näkemys näistä kuntoiluasioista”, Järvinen sanoo.

Jos joku lähtee kuntoilemaan aivan nollapisteestä, Järvinen neuvoo tekemään kolme puolen tunnin lenkkiä viikossa.

”Puoli vuotta pitää mennä sillä reseptillä. Sen jälkeen voi alkaa lisätä harjoitusmääriä”, Järvinen opastaa.

Molemmat ovat kiitollisia ja onnellisia siitä, että elämässä on riittänyt terveyttä näin pitkälle.

”Koskaan emme ole paukutelleet henkseleitä, että me olemme niin hyviä. Elämme tätä päivää. Ei tiedä, mitä huomenna on”, Koskimies sanoo.

”Vaikka emme jossain vaiheessa pystyisi juoksemaan, ystävyys säilyy niin pitkään kuin elämme”, Järvinen sanoo.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?