Pullo kiersi ringissä ja osa ohjastajistakin oli kännissä: Ympäri Helsinkiä löytyy pieniä vihjeitä ajoista, jolloin ravit olivat täyttä rillumareitä - HS-Helsinki - Ilta-Sanomat

Pullo kiersi ringissä ja osa ohjastajistakin oli kännissä: Ympäri Helsinkiä löytyy pieniä vihjeitä ajoista, jolloin ravit olivat täyttä rillumareitä

Käpylässä ravattiin vuonna 1946. Nykyään paikalla on Messukeskus ja urheilupuisto.

Julkaistu: 26.7. 11:55

Helsinki on ollut suomalaisen hevosurheilun suunnannäyttäjä. Suomen ensimmäinen ravirata valmistui Oulunkylään. Pitkän linjan ravimiehellä Pertti Puikkosella on mukavia muistoja jo Käpylän radalta.

Siltavoudintien huoltoaseman takana Oulunkylässä pienessä metsikössä on kumpareita. Ne ovat viimeiset jäljellä olevat merkit Oulunkylän raviradasta. Se oli Suomen ensimmäinen ravirata ja toimi vuosina 1884–1926. Rata oli nykyisen urheilupuiston kohdilla.

Suomessa järjestettiin raveja aikaisemminkin, mutta kisoja käytiin maanteillä, ja talvisin järjestettiin jääraveja. Helsingissä ravattiin Pohjoisrannassa jäällä. 1880-luvulla Uudenmaan läänin hevosystäväin seura sai luvan rakentaa maan ensimmäisen raviradan Oulunkylään.

”Rataa oli puuhaamassa tunnettu eläinlääkäri Ludvig Fabritius, joka omisti kuuluisan Kirppu-hevosen”, kertoo Juha Erola, joka työskentelee hevosurheilun perintöä vaalivassa Suomen Hevosurheilumuseossa Ypäjällä.

”Fabritius kritisoi pienessä ravikalenterissaan rataa, koska se oli liian jyrkkä hänen makuunsa. Ei Oulunkylän rata ehkä täydellinen ollut, mutta vastaavaa ei Suomessa ennen ollut”, Erola sanoo.

Oulunkylässä oli lähes tuhannen hengen katsomot ja ravintolatilat. Hevosille oli hienot valjastuskatokset ja pilttuut. Kaviouran keskellä sijaitsi tuomaritorni.

Raviradalla kisattiin myös muissa lajeissa kuin hevosurheilussa. Siellä kilpailtiin yleisurheilussa ja järjestettiin Suomen ensimmäinen maratonjuoksu. Lisäksi radalla pyöräiltiin ja ajettiin moottoripyörillä.

Suomessa on vuosien aikana kilpailtu myös jäällä. Vauhdikasta kiitolaukkaa nähtiin Pohjoisrannan jäällä vuonna 1932.

Oma lukunsa Helsingin hevosurheilun historiassa on Talin laukkarata. Kansainväliset mitat täyttävän radan kulta-aikaa oli 1930-luku. Erola on kirjoittanut Talin radan historiikin.

”Vastaavaa urheilupaikkaa ei Suomessa ole ollut sitä ennen eikä sen jälkeen”, Erola toteaa.

Nykyisin radan paikalla on Talin golfkenttä. Erola on tehnyt retken entisen laukkaradan paikalle.

”Siellä on vielä puisia mädäntyneitä aitoja ja muita jäänteitä radasta jäljellä.”

Sisällissodan jälkeen joukko ratsuväessä palvelleita upseereja ja eläinlääkäreitä perusti yhdistyksen nimeltä Jockeyklubi, jonka tarkoitus oli edistää täysverijalostuksen tarpeita Suomessa.

”Yhdistys tuki myös armeijan hevoshankintoja, ja tavoitteena oli järjestää laukkakilpailuja.”

Talissa käytiin aikoinaan 1200 metrin kiitolaukkakisa.

Ensin laukkarataa sovitettiin Töölön pallokentälle ja Kumpulaan. Lopulta paikka löytyi Talin kartanon mailta. Radan avajaisia juhlittiin vuonna 1929, ja se kasvoi nopeasti kansainvälisen tason laukkaradaksi. Rataa hallinnoi Suomen Kenttäratsastusseura. Ruohopintaisen radan pituus oli 1 200 metriä.

”Taliin saatiin totalisaattorioikeudet, ja siellä järjestettiin Suomen ensimmäiset toto-laukat”, Erola kertoo.

Erolan mukaan tavallisena kisalauantaina vetoa lyötiin enemmän kuin oli Suomen Ratsastajainliiton vuosibudjetti.

Laukkakisat olivat hyvin suosittuja. Vanhoista kuvista voi päätellä, että yleisöä oli tuhansittain. Lehtereillä istuivat presidentit, ministerit, kenraalit ja muut silmäätekevät. Lähtöjen välissä yleisöä viihdytettiin muotinäytöksillä.

”Laukkakisat olivat samanlainen osa amerikkalaisuuden tuloa Suomeen kuin jazz. Kisoissa näyttäytyi Helsingin kerma, ja parkkipaikat olivat täynnä mustia T-Fordeja”, Erola kertoo.

Poliisit ja aliupseerit kisaavat suomenhevosilla Talissa vuonna 1938.

Talin laukkaradan tarina oli lyhyt, sillä sota-aika käytännössä lopetti laukkaurheilun.

”Rata pääsi sota-aikana rapistumaan. Lisäksi monet ratsastajat olivat menehtyneet sodassa. Myös laukkahevoset olivat armeijan palveluksessa, ja moni niistä jäi rintamalle.”

Radan kunnostukseen ei löytynyt varoja, eikä kilpailuun sopivia hevosia tahtonut löytyä. Rata palasi hetkellisesti vuoden 1952 olympialaisiin, kun siellä järjestettiin kenttäratsastuksen sekalaukka. Vielä 1960-luvulla radalla järjestettiin vinttikoirakilpailuja. Sen jälkeen alue annettiin golfaajille.

”Talin rataan tungettiin miljoonia rahaa, ja radan pohjat oli hyvin tehty. Laukkaradan keskellä oli paikat muulle kenttäratsastukselle. Olisi yhden laukkaradan saanut Suomessa säilyttää”, Erola harmittelee.

Raviurheilu jatkui Oulunkylän jälkeen Käpylässä. Sinne alettiin rakentaa ravirataa vuonna 1924, ja se valmistui vuonna 1926. Siellä ravattiin aina 1970-luvulle saakka.

Suomen menestyneimpiin raviohjastajiin kuuluva Pertti Puikkonen kilpaili Käpylässä 1970-luvulla.

Puikkonen, vuonna 1954 Mikkelissä syntynyt ravimies, kertoo, että heidän suvussaan on aina ollut hevosia. Hänen isänsä oli innokas ravimies, joka ajoi hevosia pitkällä maantiesuoralla.

”Hän kilpaili Tuhkalan suoralla. Vanhemmat veljeni pääsivät isäni kyytiin, ja minä olin pahana, kun en päässyt. Naapurin moottoripyörän kyydissä pääsin paikalle ja ohi mennessäni morjestin isälle. Pelkäsin, että saan selkääni, joten menin ojaan piiloon”, Puikkonen kertoo ja nauraa.

7-vuotiaana hän valjasti hevosen salaa ja ajoi naapuriin. Nuoresta miehestä kasvoi intohimoinen hevosmies. 16-vuotiaana hän liftasi rekan kyydissä Mikkelistä Helsinkiin.

”Tultiin Valion pihaan, josta menin Käpylään Erik Skutnabbin tallille. Siellä ajelin hänen hevosiaan ja opettelin kengittämään. Pääsin ajamaan monien romanien hevosia, ja siitä oikeastaan ohjastajan urani alkoi”, Puikkonen muistelee.

Puikkonen meni töihin lämminveritallille Porvooseen, ja sen tallin hevosilla hän ajoi ensimmäiset lähtönsä. Hän voitti heti ensimmäisen starttinsa.

Pertti Puikkonen muistelee, että Käpylän raviradalla oli erinomainen tunnelma.

Puikkonen muistaa lukuisia hersyviä tarinoita Käpylän radalta.

”Muistan, kuinka Matti Liukkonen antoi minun ohjastettavaksi Sulake-nimisen hevosen. Hän sanoi jostain syystä, että en saa voittaa lähtöä. Siihen aikaan oli uusia jenkkikärryjä, ja sellainen laitettiin hevosen perään. Voitin Sulakkeella lähdön varmaan 60 metrillä. Matti oli vihainen ja sanoi, ettei maksa minulle mitään”, Puikkonen sanoo ja nauraa.

Käpylässä olivat jopa huonommat fasiliteetit kuin aikoinaan Oulunkylässä, jossa olivat hienot valjaskatokset. Käpylässä hevoset valjastettiin auton kyljessä, Puikkonen kertoo.

Mutta tunnelma Käpylän radalla oli aina erinomainen.

”Sinne tuli ihmisiä maaseudulta. Nurmella syötiin läskivoileipiä ja juotiin kahvia. Joskus pullo kiersi ringissä, ja toiset pelasivat korttia. Joskus jopa ohjastajat ajoivat kilpaa pienessä maistissa”, Puikkonen kertoo.

Katsojat, ohjastajat ja hevoset olivat lähempänä toisiaan kuin nykyään.

”Jos hyvä hevonen voitti, ihmisiä pyöri ympärillä kuin ampiaisia. Kehuivat kovasti hevosta, joskus kuskiakin. Nykyään katsojien ja hevosten läheisyys on hävinnyt.”

Puikkoselle on jäänyt mieleen mies, joka juoksi hevosten rinnalla loppusuoralla ja kannusti äänekkäästi.

”Maalissa hän aina hyppi hattunsa päällä, jos oikea hevonen sattui voittamaan. Siellä näkyi erikoisia hahmoja”, Puikkonen muistelee.

Käpylän viimeiset kisat ajettiin 1977. Raviradan paikalle rakennettiin Messukeskus ja urheilupuisto. Sen jälkeen ravit jatkuivat upouudessa Vermossa Espoossa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?