Helsingin itäreunalla rapistuu sadoille ihmisille tarkoitettu luola – Paikkaa etsivän on oltava tarkkana, sillä ympäristö kuhisee käärmeitä - HS-Helsinki - Ilta-Sanomat

Helsingin itäreunalla rapistuu sadoille ihmisille tarkoitettu luola – Paikkaa etsivän on oltava tarkkana, sillä ympäristö kuhisee käärmeitä

Sotahistoriaa, arvokasta luontoa – ja käärmeitä. Mustavuori on mainio päiväretkikohde Helsingissä, mutta metsässä saa tarpoa tarkoin askelin. Reissaajan kuitenkin palkitsevat näyt maan alla.

Mustavuoresta löytyvästä luolasta oli tarkoitus tehdä miehistösuoja. Massiivisen kokoinen luola on poikkeuksellinen Helsingissä.­

3.7. 10:09

Mustavuori on laaja ulkoilu- ja luonnonsuojelualue Vuosaaren pohjoisosassa. Sinne pääsee monesta suunnasta.

Valitsin retken aloituspaikaksi Porslahdentien ja Niinisaarentien risteyksen, johon pääsee bussilla. Tarkoituksenani on tutustua Mustavuoren nähtävyyksiin ja nauttia luonnosta. Lisäksi yritän bongata käärmeitä, sillä niitä Mustavuoressa riittää.

Ensimmäisenä etsin ensimmäisen maailmansodan aikaisen tykkipatterin paikan. Tarkkoja koordinaatteja minulla ei ollut, mutta löydän ne melko helposti. Paikka löytyy kuusikosta, noin 50 metriä ulkoilupolulta sivuun.

Patterista ei ole jäljellä paljon muuta kuin kuusi isoa kuoppaa maastossa. Kuoppien välillä on yhdyskäytävät, joissa on nähtävillä betonirakenteita. Ampumatarvikelokerot ovat romahtaneet.

Tykkipatterin yhteydessä oleva tarvikevarasto on romahtanut.­

Patteri kuului Viaporin maarintamaan, jota rakennettiin 1910-luvulla. Tykkien ampumasuunta oli Östersundomiin päin.

Helsingin kaupunginmuseon arkeologi John Lagerstedt on tutkinut Viaporin maarintamaa. Hän tietää, missä Mustavuoren tykkejä pääsee nykyään katsomaan.

”Tykkien numeroista on pystytty selvittämään, että kaksi tykkiä on Suomenlinnassa Ehrensvärdin haudan vieressä. Varmaan Suomen valokuvatuimmat tykit”, Lagerstedt kertoo.

Seuraavaksi etsin vanhan kalkkikaivoksen. Ylitän kallion, jonka laelta näkyy Vuosaaren vanha kaatopaikka. Sen maisemointitöitä tehdään parhaillaan. Kaatopaikan takana siintää 65 metriä korkea Vuosaarenhuippu.

Kalliolta laskeudun kaivoksen viereen. Se on nykyään veden täyttämä lampi. Louhos on ollut käytössä jo 1700-luvulla, ja Lohjan Kalkki oy louhi siellä vielä 1960-luvulla. Kaivoksen vieressä on betoninen rakennelma, jonka sisällä on 60 metriä syvä kaivoskuilu. Onneksi se on suojattu jykevin kalterein.

Entinen kaivos on täynnä vettä. Lammen rannalla saattaa nähdä käärmeitä.­

Kaivoslammen ympäristössä saattaa nähdä käärmeitä, mutta yksikään ei osu omaan silmääni. Valokuvaaja Antti Koli on vuosikaudet seurannut Mustavuoren käärmeitä.

”Kaivoslammessa ja Porvarinlahdella näki aikaisemmin useita rantakäärmeitä nuijapäitä syömässä, nyt vain pari kerrallaan ja nekin pieniä.”

Mustavuori on Helsingin tunnetuinta käärmeseutua.

Näyttävä kalliojyrkänne reunustaa ulkoilupolkua.­

”Kyitä on tasaisen vähän koko alueella. Kyyt liikkuvat eniten keväällä ja syksyllä, niihin voi törmätä silloin monenlaisissa paikoissa.”

Jatkan matkaa ulkoilualueen länsireunaa kohti pohjoista. Polkua reunustaa pystysuora kalliojyrkänne, joka jatkuu kymmenien metrien matkan. Polun toisella puolella on karpalosuo.

Poikkean polulta bongaamaan siirtolohkareiden rykelmän. Suurin graniittikivi on kuutisen metriä korkea ja haljennut keskeltä kahtia. Kenties se on aikanaan pudonnut jäävuoresta merenpohjakalliolle.

Haljennut siirtolohkare metsän siimeksessä.­

Palaan polulle, jossa vastaan kävelevät Maire Keränen ja Marta Schmidt. He asuvat lähistöllä ja ulkoilevat Mustavuoressa päivittäin.

”Yleensä olemme viimeistään kahdeksalta liikkeellä”, sanoo Schmidt ja vilkaisee kelloa, joka lähenee kahtatoista.

He rakastavat Mustavuoren monipuolisuutta. Joskus lenkit jatkuvat Talosaareen ja Kasakallioon saakka.

”Vuosaarenhuipulle voi kiivetä katsomaan maisemia ja lintuja. Metsässä kulkee monenlaisia reittejä. Voi kerätä vattuja ja talvella hiihtää. Näytä toinen pääkaupunki, jossa on luontoa näin lähellä”, Saksasta kotoisin oleva Schmidt huokaa.

Mutta ovatko naiset nähneet käärmeitä?

”Usein poluilla näkee käärmeitä. Kyllä me kaikki tänne mahdumme”, Schmidt vakuuttaa.

Maire Keränen ja Marta Schmidt retkeilevät Mustavuorella päivittäin.­

Ohitan Mellunmäen luhdan, joka on maatunut merenlahti. Siinä löivät aallot rantaan vielä 1600-luvulla. Lopulta saavun varsinaiselle luonnonsuojelualueelle. Siellä kannattaa mahdollisuuksien mukaan pysytellä poluilla. Jäljistä päätellen poluilla on liikuttu sekä kävellen että maastopyörillä.

Ylitän soljuvan puron, joka laskee luhtaan. Polun varressa on pienen kesämökin kokoinen siirtolohkare. Pienen aukean jälkeen saavun pähkinälehtoon, joka sijaitsee Mustavuoren luoteisosassa, lähellä Itäväylää.

Pähkinälehdon vierestä löytyvät alueen huikeimmat nähtävyydet. Siellä on ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoituksia ja hyvin säilyneitä luolia.

Kallioon louhittu rotko johtaa kahden luolan luokse.­

Korkean kallion sisään johtaa käytävä, eräänlainen kapea rotko, jonka reunat kohoavat kymmeneen metriin. Pian silmien eteen avautuu luola. Pelästyn, kun luolan pimeydestä tapittaa kaksi kiiluvaa silmää. Luolan lattialla on vettä, joten en pääse sisään. Silmät ovat kai heijastimia tai joitain lasiesineitä.

Kapea rotko jatkuu luolan ohi, ja pian tullaan toiselle luolalle. Sinne pääsee sisään kuraista ja kivikkoista reunaa pitkin.

”Luolat oli tarkoitus yhdistää toisiinsa hevosenkengän muotoiseksi. Ne suunniteltiin miehistösuojiksi”, arkeologi Lagerstedt kertoo.

Luolan vierestä lähtee jyrkkä polku ylös kallion päälle. Siellä risteilee yhdyshautoja joka suuntaan. Ne ovat poikkeuksellisen hyvin säilyneitä, koska alue on luonnonsuojelualuetta. Mutta se myös vaikeuttaa niihin tutustumista, sillä metsä on paikoin hyvin vaikeakulkuinen ja luonnonsuojelualueella on syytä pysytellä poluilla.

”Monissa paikoissa Helsingissä linnoitteiden päälle on rakennettu, mutta Mustavuori on parhaiten säilynyt linnoitusalue. Se on vaikuttava kokonaisuus”, Lagerstedt luonnehtii.

Matkani jatkuu metsäpolkua ja tykkitietä pitkin seuraavaan luolaan, joka on suunnilleen Mustavuoren korkeimmalla kohdalla. Se on näyttävä kohde. Luolan pääsee kulkemaan päästä päähän, sillä sen molemmat suut ovat auki.

”Se suunniteltiin 200 miehen kasarmiksi. Sinne oli tulossa betonilattia ja -seinät sekä aaltopeltikatto. Miehistölle olisi tullut kerrossängyt. Mutta se jäi keskeneräiseksi”, Lagerstedt tietää.

Mustavuoren huipulle on hyvä päättää retki. Takana on kolme tuntia ja kuusi kilometriä. Istahdan kalliolle ja avaan eväspaketin. Sitruunaperhonen laskeutuu polvelle.

Käärmeitä en valitettavasti tällä retkellä nähnyt. Antti Kolin mukaan käärmeiden määrä Mustavuoren alueella onkin selkeästi vähentynyt.

”Aikaisemmin eräs ulkoilija näki Mustavuoressa sata käärmettä päivässä, nyt on jo vaikea päästä yli kymmenen. Mustavuoren ja Porvarinlahden käärmeiden määrä on kymmenessä vuodessa vähentynyt ehkä viides- tai kymmenesosaan”, Koli sanoo ja jatkaa:

”Syinä ovat jätemäen remontti, käärmeiden tappaminen sekä liian lämpimät talvet, jotka kuluttavat käärmeiden voimat. Luultavasti myös kuvaajien ja retkeilijöiden aiheuttama häirintä vaikuttaa.”

Entistä kaatopaikkaa maisemoidaan Mustavuoren eteläosassa.­

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?