Jos hurauttaa hissillä Suomen korkeimman asuintalon, Kalasataman Majakan, 33. kerrokseen, pääsee rakennuksen näköalaterassille.
Maisemat ovat 120 metrin korkeudella merenpinnasta niin huikaisevat, että tekee mieli kaivaa kamera esiin ja napsia kuvia.
Kalasataman Majakan kattoterassilta asukkaat pääsevät ihailemaan maisemia.
Mikäli sattuu käymään terassilla kuvailemassa useamminkin, sitä ympäröivät lasit saattavat alkaa häiritä. Niin kävi Majakan 12. kerroksessa asuvalle Janne Hirvoselle.
Hän muutti Majakkaan ensimmäisten joukossa marraskuussa 2019, mutta alkoi taltioida talon elämää jo siinä vaiheessa, kun se oli vasta rakenteilla.
”Seurasin aktiivisesti rakentamista. Kuvasin sen eri vaiheita, ja tarkistin myös dronella, millainen tulevan asuntoni ikkunanäkymä on”, Hirvonen sanoo.
Sitten tuli koronakevät. Hirvonen nökötti neljän seinän sisällä pienessä kaksiossaan. Naapuritalon seinää hänen ei tosin ole tarvinnut monien muiden tavoin tuijotella.
”Asunnossa on isot ikkunat horisonttiin. Niistä näkee kymmenien kilometrien päähän”, Hirvonen kertoo.
Ikkunanäkymä ei ole sattumaa.
”Minua on pienestä asti kiehtonut pitkälle näkeminen ja korkeat paikat. Siksi muutin Majakkaan”, Hirvonen sanoo.
”Kun epidemian takia on tullut vietettyä paljon aikaa kotona, olen tarkkaillut maisemia ja säätä kameran kanssa.”
Laskevan auringon valo ja kuurosadepilvet muodostivat sateenkaaren Vallisaaren yläpuolelle 18. toukokuuta.
Alkuvuosi oli sateisen harmaa ja tuulinen, mutta sitten yhtäkkiä sääolosuhteet muuttuivat kuvauksellisemmiksi. Tuli aurinkoisia päiviä ja kirkkaita, tyyniä iltoja. Auringonsäteitä heijastavat sadepisarat piirsivät taivaalle sateenkaaria.
”Näköalaterassilla on korkeat lasit, jotka haittaavat kuvaamista. Aloin miettiä, että olisi tosi hienoa päästä katolle kuvaamaan.”
Alkukeväästä Hirvosen päähän pälkähtänyt idea ei ollut noin vain toteutettavissa. Majakan katto sijaitsee 134 metrin korkeudella merenpinnasta, maanpinnalle matkaa on 131 metriä. Ja toisin kuin terassilla, sen ympärillä ei ole putoamista estävää seinämää.
Siksi taloyhtiön hallitus ei aivan muitta mutkitta hyväksynyt Hirvosen pyyntöä päästä katolle, vaan pyöritteli sitä aikansa.
Majakanvahti-blogia pitävä Janne Hirvonen valokuvaa myös työkseen.
Puntari kallistui lopulta Hirvosen eduksi muun muassa sen vuoksi, että hän on työnsä vuoksi tottunut liikkumaan katoilla. Eikä Hirvonen ole mikä tahansa kuvien räpsijä, vaan kamera on hänen tärkein työvälineensä.
”Teemme 3d-malleja, joita hyödynnetään korjaussuunnittelussa ja -rakentamisessa. Mittaan dronella rakennusten julkisivuja ja kattoja”, Hirvonen kertoo.
”Olen ollut myös tekemässä kaupunkisuunnittelulle havainnekuvia esimerkiksi Jätkäsaaresta ja Kalasatamasta. Työni on ottaa ilmakuvat, joihin tulevien rakennusten ja kortteleiden 3d-mallit sovitetaan.”
Hirvonen kuuluu niihin onnekkaisiin, jotka ovat onnistuneet tekemään harrastuksestaan ammatin. Maisema-, kaupunki- ja arkkitehtuurikuvaus kiinnostivat häntä jo teininä.
Tuolloin Espoossa asunut Hirvonen matkusti Helsinkiin ja valokuvasi pikkuisella pokkarikamerallaan. 18-vuotiaana hän hankki ensimmäisen järjestelmäkameransa. Siitä kuvausharrastus lähti nousukiitoon. Sitten Hirvonen opiskeli vielä insinööriksi.
”Kun kaupungilla kuvaa dronella, kadunkulkijoilta tulee kommentteja, että ’onpa kiva duuni sinulla, mistä minäkin saan tuollaisen työpaikan’.”
Dronen lennättäminen ei Hirvosen mukaan kuitenkaan ole pelkkää hupia. Kuvauskopterilla työskennellessä pitää noudattaa erilaisia turvallisuusmääräyksiä ja -käytäntöjä, mikä tekee työstä vastuullista ja haastavaa.
Kun harrastuksesta tuli työ, kävi myös niin, että kuvausinto vapaa-ajalla uhkasi välillä hyytyä. Taloyhtiön hallituksen kuvauslupapäätös kuitenkin motivoi Hirvosta kummasti, eikä ihme. Majakka on Helsingin korkein rakennus, ja sen katolta on näkymä kaikkiin suuntiin.
Majakan katolla kuvaaminen on melkoinen operaatio, sillä turvallisuussyistä siellä pitää aina olla turvavaljaat. Janne Hirvonen sai taloyhtiöltä erikoisluvan kuvaamista varten.
Ensimmäisen kerran Hirvonen kampesi itsensä katolle kameroineen huhtikuun loppupuolella. Katolle ei voi mennä koska tahansa, vaan ainoastaan tyynellä säällä.
Jos tuuliennuste on viisi metriä sekunnissa tai enemmän, ei katolle ole asiaa, sillä siellä tuulee aina kovempaa kuin maan pinnalla. Katolle mennessä on myös käytettävä turvavaljaita.
Pian ensimmäisen kuvaussession jälkeen hän aloitti Instagramissa uuden Majakanvahti-nimisen kuvablogin, jossa hän julkaisee korkeuksista ottamiaan kuvia.
”Blogin ajatus on, että jos näen Majakasta jotakin mielenkiintoista, yritän saada siitä hienon kuvan. Olen kuvanlaatunörtti. Kuvan pitää olla terävistä terävin, että viitsin julkaista sen”, Hirvonen sanoo.
”Minua kiehtoo ajan vaikutus maisemiin. Yksi ajatus blogissa onkin seurata, miten maisemat muuttuvat vuodenaikojen mukaan. Lähisaaret olivat aluksi aika rujon näköisiä lehdettömine puineen, ja sitten yhtäkkiä niistä tuli aivan vihreitä.”
Blogin ei kuitenkaan ole tarkoitus olla vain kokoelma kauniita maisemakuvia. Hirvonen haluaa tarjota seuraajilleen myös kiinnostavaa knoppitietoa, kuten esimerkkejä siitä, kuinka paljon maapallo kaareutuu.
”Sitä ei tule ajatelleeksi, kuinka kaukaa pilvet voivat näkyä. Etelä-Viron päällä olevan kymmenen kilometrin korkuisen ukkospilven voi nähdä täällä asti”, Hirvonen sanoo.
Pitkään valotukseen on tarttunut taivaalla kiitävän avaruusaseman lentorata. Kaaren ylimmässä kohtaa avaruusaseman sijainti on kohtisuoraan Puolan, Ukrainan ja Valko-Venäjän rajapisteen yläpuolella tuhannen kilometrin päässä.
Hirvonen on ehtinyt jo tallentaa kamerallaan myös kansainvälisen avaruusaseman, joka kiertää maapalloa noin 400 kilometrin korkeudessa.
”Avaruusasema näkyy välillä etelätaivaalla horisontin yläpuolella ja piirtää kameran kennolle valoviivan liikkuessaan nopeasti taivaalla”, Hirvonen kertoo.
Haastatteluiltana taivas on kirkas, mutta aavistuksen utuinen. Majakan ympärillä levittäytyy ilta-auringon valossa himmeästi hehkuva Helsinki.
”Uskon, että Tallinnan valot alkavat näkyä, kun vähän pimenee”, Hirvonen sanoo asetellessaan kameratelinettä etelätaivasta kohti.
Ei mene kauaakaan, kun Hirvonen onnistuu metsästämään Tallinnan tv-tornin punaiset valot kameransa tähtäimeen. Horisontissa siintävien hentojen valopisteiden ketju näyttää, missä Viron rannikko on.
Tallinnan valojen näkeminen ei tosin edellytä yli sadassa metrissä keikkumista. Hirvonen on onnistunut näkemään naapurimaan rannikon myös omasta asunnostaan, joka sijaitsee vain viitisenkymmentä metriä merenpinnan yläpuolella.
”Toisinaan tapahtuu optinen sääilmiö, jossa valo taipuu geometrisen horisontin takaa kylmien ja lämpimien ilmakerrosten rajapinnoissa”, Hirvonen sanoo.
Taivaalla kaarrellessa voi olla vaikea hahmottaa alla viliseviä maisemia, mutta paikallaan seisovan tornitalon katolta käsin on yllättävän helppo bongailla kaupungin tuttuja maamerkkejä kuin mistäkin miniatyyrikaupungista.
”Majakassa on niin eri mittakaava kuin muussa Helsingissä. Kaikki muu näyttää piiperrykseltä”, Hirvonen sanoo.
Kun Hirvonen linkkaili blogiaan kaupunginosaryhmiin, kuvapäiväkirja sai muutamassa päivässä 500 seuraajaa.
”Vähän haistoin, että ihmisiä voisi kiinnostaa, millaiset maisemat Majakan katolta on”, Hirvonen sanoo.
”Ihmisiltä on tullut paljon kiitoksia ja kommentteja. He ovat mielissään, kun näkevät oman kaupunginosansa Majakasta kuvattuna.”
Janne Hirvonen kuvasi Tallinnan tv-tornia.
Yhden onnistuneen kuvan ottaminen voi viedä paljon aikaa, sillä kameran säädöillä kikkailu on tarkkaa puuhaa. Kerran Hirvonen vietti katolla kokonaisen yön.
”Oli hyvä keli, joten kuvasin ensin auringonlaskun. Sen jälkeen taivaalle nousi makea täysikuu. Aloin miettiä, että kun täällä nyt ollaan, niin ollaan sitten samalla koko yö ja kuvataan myös auringonnousu”, Hirvonen kertoo.
”Minulla oli makuualusta ja lämmin makuupussi. Mukanani oli myös läppäri. Tein vähän töitä aikaa tappaakseni. Koronaepidemia on vähän hämärryttänyt noita työntekoaikoja.”
Muutaman kerran Hirvonen on nukkunut onnensa ohi. Hän haluaisi saada kuvan matalasta merisumusta, joka on kevään aikana pariin kertaan peittänyt tienoon niin, että suurin osa tornitalosta on jäänyt sen yläpuolelle.
”Yksi asia, mitä odotan kieli pitkällä, ovat heinä-elokuun ukkoset. Niitä ei tosin kuvata katolta, vaan lasin takaa”, Hirvonen sanoo.