Anna-Marja Valtonen törmäsi keskellä Helsinkiä matelijaan, jota ei pitäisi olla Suomen luonnossa – Sitten se pulahti silmän­räpäyksessä piiloon Töölön­lahteen - HS-Helsinki - Ilta-Sanomat

Anna-Marja Valtonen törmäsi keskellä Helsinkiä matelijaan, jota ei pitäisi olla Suomen luonnossa – Sitten se pulahti silmän­räpäyksessä piiloon Töölön­lahteen

Töölönlahdella alkuviikosta nähty punakorvakilpikonna on vaarallinen vieraslaji, joka ei kuulu Suomen luontoon. Kyseinen eläin ei myöskään välttämättä selviä Suomen kylmistä talvista, mutta sen kiinniottaminen on vaikeaa. Kuva on lukijan kuvaama.

Julkaistu: 29.5. 12:54

Harrastajavalokuvaaja Anna-Marja Valtonen näki vilaukselta punakorvakilpikonnan Töölönlahden kaislikossa. Se on haitallinen vieraslaji, jonka maahantuonti on kielletty. Valtonen ei ollut uskoa silmiään, että eläin käyskentelee keskellä Helsinkiä.

Harrastajavalokuvaaja Anna-Marja Valtonen koki elämänsä yllätyksen alkuviikkoisella kuvausretkellään Helsingin keskustassa.

Valtonen oli Töölönlahdella kuvaamassa vasta kuoriutunutta joutsenperheen poikasta kun läheisessä kaislikossa liikahti jotain.

”Yhtäkkiä näin kaislikossa kilpikonnamaisen eläimen. Mutta eihän siellä mikään kilpikonna voi oikeasti olla”, Valtonen kertoo miettineensä outoa näkyä.

Hän suuntasi kameransa nopeasti ääneen suuntaan ja kuvat paljastivat epäilyt oikeaksi. Kuivuneiden kaislojen päälle oli kivunnut aikuinen punakorvakilpikonna nauttimaan hetkestä auringossa.

Lemmikkieläimenä Suomessa elävän punakorvakilpikonnan ei kuuluisi liikkua luonnossa vapaana.

Valtonen kertoo olleensa enintään 15 metrin päässä konnasta kuvanottohetkellä, mutta ennen kuin hän ehti edes ajatella eläimen kiinni ottamista, se oli kadonnut takaisin veteen.

Mielikuva hitaista ja kömpelöistä kilpikonnista ei voisi pitää vähempää paikkaansa. Suokilpikonnat, joihin tämä punakorvakilpikonna kuuluu, elävät luontaisesti vesistöjen läheisyydessä. Vedessä ne ovat nopeita ja taitavia uimareita, jotka päihittävät sukkeluudellaan sukeltajatkin.

”Jos kilpikonnaa yrittää lähestyä, se pulahtaa sekunnissa veteen ja ui pohjaan piiloutumaan kivien tai pohjakarikkeen sekaan”, kertoo matelijaharrastaja Joonas Gustafsson. Hän toimii matelijoiden suojeluun erikoistuneen Herpille koti -ringin ylläpitäjänä.

Paras tapa saada nopealiikkeinen konna kiinni, on napata se kesken paistatteluhetken rantakiveltä. Soitto paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen on kuitenkin aina oikea keino lähteä liikkeelle.

Miten tämä jonkun entinen lemmikkieläin on päätynyt pulikoimaan keskellä helsinkiläistä kaupunkimaisemaa?

Kaikki palautuu viime vuosituhannen loppuun ja matelijoiden maahantuonnin vapauttamiseen. Yksi suurimmista syistä punakorvakilpikonnien räjähtäneeseen suosioon löytyy hieman yllättäen populaarikulttuurista.

1990-luvun vaihteessa televisioruuduille ampaisivat neljä vihreää teini-ikäistä mutanttininjakilpikonnaa, jotka valloittivat maailman lasten sydämet. Leonardo, Michelangelo, Donatello ja Rafaello olivat hekin punakorvakilpikonnia, jotka hylättiin New Yorkin viemäreihin Turtles-lastensarjassa.

”Eläinkauppoihin tuli samoihin aikoihin myyntiin punakorvakilpikonnien poikasia. Ne ovat kolikon kokoisia, söpöjä, liikkuvat paljon ja menevät aika pieneen akvaarioon”, Gustafsson kertoo.

Mutta poikaset kasvavat. Yhtäkkiä lapselle ostettu pikkuruinen hauska olikin täysikasvuinen yksilö, joka syö paljon ja vaatii 400–500 litraisen tiuhaan puhdistettavan akvaarion. Työmäärä on suuri, kun tähän yhtälöön lisää vielä sen, että punakorvakilpikonnat elävät keskimäärin 40–50 vuotta.

”Ne olivat suosittuja, mutta soveltuvat huonosti keskiverron kerrostaloasukkaan lemmikiksi.”

Tältä punakorvakilpikonna näyttää edestä katsottuna. Tämä hylätty eläin etsi uutta kotia vuonna 2008 Päijät-Hämeessä.

Ihmiset alkoivat kyllästyä kilpikonniin, jotka olivat kasvaneet ruokalautasen kokoisiksi (punakorvakilpikonnanaaraan koko aikuisena) eivätkä olleet enää yhtä eläväisiä kuin nuorempina. Aggressiivisemmat yksilöt saattavat myös purra ihmisiä, eikä ison kilpikonnan puraisu ole mikään miellyttävä kokemus.

Punakorvakilpikonnille oli vaikea löytää uusia koteja, sillä ne tarvitsevat noin kaksimetrisen akvaarion ja paljon huolenpitoa. Kun mitään muuta ei enää keksitty, ihmiset alkoivat jättää kilpikonnia luontoon. Helsingissä punakorvakilpikonnia on nähty aiemmin ainakin Tervasaaren rannoilla.

Pohjois-Amerikasta tuleva laji on tottunut lämpimämpään ilmastoon, ja on hyvin todennäköistä ettei se selviä hengissä Suomen talvista. Tiedossa on kuitenkin useampia tapauksia, joissa punakorvakilpikonnien tiedetään selvinneen talvehtimisesta.

”Erityisesti Helsingissä se voi päästä talvehtimaan tarpeeksi syvälle pohjamutaan tai karikkeeseen, joka ei mene läpijäähän ja eläin pääsee pintaan välillä hengittämään”, Gustafsson kertoo.

Punakorvakilpikonnien tarina on kuitenkin laajempi kuin yksittäisten luontoon hylättyjen konnien kohtalo.

Vuonna 2015 voimaan tullut vieraslajilaki kieltää muun muassa punakorvakilpikonnien maahantuonnin, myynnin ja hankinnan lemmikkieläimiksi. Ennen lain voimaan tuloa hankitut lemmikit saa pitää niiden luonnolliseen kuolemaan saakka.

EU:n laajuisesti punakorvakilpikonnat ovat yksi pahimpia vieraslajeja. Ongelma on valtava erityisesti Keski- ja Etelä-Euroopassa, missä sääolosuhteet ovat suotuisammat lajin kasvulle. Yksittäinen kilpikonna on vielä aika marginaalinen ongelma, Gustafsson kuvailee. Mutta suurempi ongelma syntyy kun niitä on yhdessä lammessa satoja tai tuhansia.

”Siinä ei sitten mikään muu laji mahdu elämään.”

Gustafssonin mukaan Suomessa punakorvakilpikonnien lisääntyminen on lähes mahdotonta.

”Suomessa en ole kuullut onnistuneesta lisääntymisestä luonnossa. Vaikka naaras ehtisikin munia, niin kesän lyhyyden vuoksi se ei ehdi hautoa eivätkä munat kuoriudu.”

Punakorvakilpikonna on voimakas peto omassa elinympäristössään ja se uhkaa paikallista alkuperäistä luontoa. Suomessa lajista ei ole lyhyiden kesien vuoksi tullut valtavaa ongelmaa, ainakaan vielä.

Sekä kilpikonnan kuvannut Anna-Marja Valtonen ja itsekin useita kilpikonnia omistava Joonas Gustafsson toivovat, että ihmiset kiinnittäisivät enemmän huomiota lemmikkinsä tarpeisiin ja ominaisuuksiin.

Kaikki luontoon päätyneet kilpikonnat eivät ole sinne tahallaan hylättyjä, vaan konnia myös karkailee kodeista.

Gustafssonin mukaan suurin osa Suomen lemmikkikilpikonnista on nykypäivänä maakilpikonnia. Nimensä mukaisesti ne liikkuvat maalla, ja tekevät sen hyvinkin vikkelästi.

”Jos esimerkiksi nelivarvaskilpikonnaa ei vahdi tarpeeksi hyvin, se pääsee ketterästi kiipeämään vaikka aitauksen yli. Ne ovat yllättävän nopeita kipittämään ja voivat kaivaa metrin mittaisia tunneleita maan sisään”, Gustafsson sanoo.

Omalla pihallaan hän on tehnyt kilpikonnille aitauksen, jonka pohja on valettu betonista ja päällystetty maa-aineella. Aitauksen päällä on verkkokansi.

”Se on pitänyt ne sisällä ihan onnistuneesti”.

Perheen suokilpikonna sen sisään viettää kesänsä omassa piha-altaassaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?