Kuka kantaa patsaita metsään Helsingissä? Suunnistaja löysi veistoksen pään lammen vierestä, mutta se oli vasta alkua - HS-Helsinki - Ilta-Sanomat

Kuka kantaa patsaita metsään Helsingissä? Suunnistaja löysi veistoksen pään lammen vierestä, mutta se oli vasta alkua

Irtonainen pää ei kuulu julkisen taiteen kokoelmiin.

Julkaistu: 4.5. 10:48

Lammen ympäristöä on koristeltu oudoin patsain Laajasalon Kruunuvuorenrannassa, eikä kaupunki tiedä mistä on kyse.

Kruunuvuorenrannassa liikkuvia odottaa yleensä usein luonnon rauha, kalliot ja merituuli.

Kalliolohkareen päällä nököttävä kivinen pää sen sijaan on näky, johon tuskin kukaan odottaisi törmäävänsä. Sellainen Kruunuvuorenrannan lammen läheisyydestä kuitenkin löytyy.

Rina Rinkinen huomasi pään ollessaan suunnistamassa alueella.

”Kun etsin sitä rastia, törmäsin tähän päähän”, Rinkinen sanoo.

Patsaan osa ei ollut kovinkaan näkyvällä paikalla. Toisaalta se oli kuitenkin selvästi aseteltu paikoilleen huolellisesti. Rinkinen huomasi pään alla olevan jonkinlaisen alustan, jonka avulla veistos pysyi tukevasti pystyssä.

Sitä, kuinka kauan pää on paikoillaan ollut, ei Rinkinen osaa arvioida. Sammalta tai muuta kasvustoa siinä ei ainakaan näkynyt.

Patsas on aseteltu lohkareen päälle huolellisesti.

Patsas on siistissä kunnossa.

”Onko sen joku vasta hiljattain laittanut ja odottanut, että joku reagoi”, Rinkinen pohtii.

Rinkinen päätti julkaista patsaasta kuvan paikallisessa Facebook-ryhmässä siinä toivossa, että joku tietäisi jotain pään alkuperästä.

Vastausten sijaan löytyi kuitenkin vain lisää kysymyksiä. Patsaspäitä on lammen alueella nimittäin ainakin kolme. Yksi niistä esittää ihmisen, toinen dinosauruksen ja kolmas luultavasti joko koiran tai sian päätä.

Yksi patsaista esittää luultavasti sikaa tai koiraa.

Patsaita ei ole listattu osaksi Helsingin kaupungin julkisen taiteen kokoelmaa. Niiden yhteydessä ei näytä myöskään olevan tietoa teoksen nimestä tai selitystä siitä, miksi irtopäitä on siroteltu lammen ympäristöön.

Tiedätkö jotain patsaiden alkuperästä? Kerro siitä meillä sähköpostitse osoitteeseen hs.kaupunki@hs.fi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?