Helsinkiläisen Turkan punainen Volvo Amazon oli jollekin liikaa: 60-luvun autokaunotar ruhjottiin lommoille Kalliossa - HS-Helsinki - Ilta-Sanomat

Helsinkiläisen Turkan punainen Volvo Amazon oli jollekin liikaa: 60-luvun autokaunotar ruhjottiin lommoille Kalliossa

Volvo Amazon oli aikoinaan yleinen näky Suomen teillä, mutta nykyään auto on paljon harvinaisempi.

Julkaistu: 20.2. 11:28

Turkka Heiska tiesi vintage-autojen joutuvan toisinaan ilkivallan kohteiksi, mutta aiemmin hänen autonsa on saanut olla rauhassa.

Tiistai-iltana Agricolankadulla asuva Turkka Heiska katsahti ulos ikkunastaan. Hän oli parkkeerannut punaisen vuosimallia 1968 olevan Volvo Amazoninsa kadulle, kuten aina ennenkin.

Nyt auton konepelti näytti kuitenkin heijastavan valoa oudolla tavalla. Syy selvisi nopeasti: konepellissä oli suuri lommo.

”Joku on todennäköisesti noussut seisomaan auton konepellille, ehkä jopa hyppinyt”, Heiska arvelee.

Heiska uskoo lommon syntyneen maanantain ja tiistain välisen yön aikana. Katu on sen verran vilkas, että harva uskaltaisi ryhtyä hyppimään auton päällä keskellä päivää. Lommon tekoon on tarvittu myös paljon voimaa, sillä vanhan auton konepelti on paksua tekoa.

Punainen Amazon on ympärivuotisessa käytössä ja tavallisesti parkkeerattuna kadun vinoparkkiin. Heiska on asunut Kalliossa noin kolmen vuoden ajan, eikä ongelmia ole aiemmin ilmennyt.

Viime vuonna hän tosin näki Fleminginkadulla pahasti murjotun Amazonin. Vintage-autot ärsyttävät joitakin ohikulkijoita siinä missä huippukalliit superautotkin.

”Olen kuullut ja nähnytkin, että tuollaisia vanhempia autoja on pahoinpidelty”, Heiska sanoo.

Konepeltiin syntynyt lommo on halkaisijaltaan noin puoli metriä.

Vahingon korjaamisen Heiska arvelee maksavan huoltoliikkeessä yli tuhat euroa. Hän on kuitenkin jo sen verran kokenut autoharrastaja, että uskaltaa oikoa konepellin lommon itse.

Ilkivalta on silti harmillista, oli kyse sitten humalaisen päähänpistosta tai tahallisesta vahingonteosta. Heiska kertoo tehneensä asiasta rikosilmoituksen heti aamulla ja toivoo tapaukselle löytyvän silminnäkijöitä.

Lisää aiheesta

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?