Veera Koltyginan äitiä syrjittiin Neuvostoliitossa, koska hän osasi suomea – tytär otti kielen haltuun ja sai sen avulla elämänsä työtarjouksen - HS-Helsinki - Ilta-Sanomat

Veera Koltyginan äitiä syrjittiin Neuvostoliitossa, koska hän osasi suomea – tytär otti kielen haltuun ja sai sen avulla elämänsä työtarjouksen

Ruslanian myynti painottuu verkkokauppaan, mutta Bulevardin myymälä on yrityksen kulmakivi. Kuvassa vasemmalta oikealle Veera Koltygina, Veronika Yakushevich, Maria Ponomareva ja Andreas Agopov.

Ruslanian myynti painottuu verkkokauppaan, mutta Bulevardin myymälä on yrityksen kulmakivi. Kuvassa vasemmalta oikealle Veera Koltygina, Veronika Yakushevich, Maria Ponomareva ja Andreas Agopov.

Julkaistu: 15.1. 7:30

Täysin suomalainen Venäjään erikoistunut kirjakauppa on harvinaisuus, mutta erikoisia ovat myös sen työntekijöiden reitit kaupan tiskin taakse.

Eräänä päivänä vuonna 1997 Veera Koltygina sai faksin: Helsingin venäläinen kirjakauppa Ruslania etsi suomea ja venäjää puhuvaa työntekijää.

Työnhakukurssilla ollut Koltygina marssi työhaastatteluun Isoniitynkadulle, jossa kirjakauppa toimi tavallisen oloisessa nelihuoneisessa kerrostaloasunnossa.

”Vähän pyöritin silmiä, että mihin minä oikein pääsin”, Koltygina muistelee uransa alkutaivalta.

Petroskoin yliopistossa kirjallisuutta opiskellut Koltygina istui kirjakaupan keittiöön ja kertoi itsestään ja osaamisestaan. Petroskoissa syntynyt kanadansuomalainen teki vaikutuksen kirjakaupan nykyisen omistajan Andreas Agopovin isään, yrityksen perustajaan Vladimir Agopoviin.

”Veera, meillä on niin hyvä työ, että sinä voit eläkkeeseen asti tässä olla töissä”, Koltygina muistelee Agopovin sanoneen.

Nyt, 23 vuotta myöhemmin, Koltygina on yhä töissä Bulevardin venäläiseen kirjallisuuteen ja kulttuuriin erikoistuneessa Ruslaniassa.

Koltyginan kanadansuomalainen äiti muutti perheineen Venäjälle 1930-luvulla, kun suomalaisia kutsuttiin Pohjois-Amerikasta itään ”rakentamaan kommunismia”, Koltygina kertoo ja näyttää lainausmerkkejä ilmassa. Perhe asettui Petroskoihin, jossa Koltygina syntyi.

Perillä odotti kova lama, mutta mahdollisuutta paluuseen ei ollut. Ulkomaalaiset passit oli kerätty pois ja tilalle annettu Venäjän passit. Petroskoin alueella oli runsaasti suomenkielisiä, joten tavallinen elämä sujui suhteellisen hyvin. Maahanmuuttajat saivat kuitenkin myös kärsiä juuristaan. Koltyginan äidiltä suomalaisuus katkaisi koulutien kahdeksanteen luokkaan.

”Sen jälkeen sanottiin, että ei suomalainen osaa puhua venäjää”, Koltygina kertoo.

Tyttärellä oli kuitenkin jo helpompaa. Suomea kotikielenään puhunut Koltygina oppi molemmat kielet ja pääsi yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta.

Opettajat olivat pääosin suomalaisia tai amerikansuomalaisia. Koltyginaa opetti muun muassa poliitikko Otto Wille Kuusisen poika Martti Kuusinen.

”Meillä oli oikein sellaiset kovat, hyvät opettajat”, Koltygina sanoo.

Opintojen jälkeen Koltygina oli töissä Kolatselässä. Vuoden jälkeen hän kuitenkin kypsyi hommaan ja teki päätöksen.

”Sanoin, että nyt minä pakenen pois tai menen naimisiin.”

Kirjakauppa pärjää erikoistumisella. Yksi suosittu tuoteryhmä on tankkeja ja muuta sotakalustoa käsittelevä kirjallisuus.

Kirjakauppa pärjää erikoistumisella. Yksi suosittu tuoteryhmä on tankkeja ja muuta sotakalustoa käsittelevä kirjallisuus.

Pakosuunnitelmaa ei tarvittu, vaan Koltygina avioitui. Sittemmin hän on työskennellyt muun muassa kirjastossa sekä tulkkina Volgogradissa, Sverdlovskissa ja Tjumenissa.

1991 Neuvostoliitto romahti ja elämä Venäjällä muuttui.

”Se oli vähän sellainen hulivili-aika Venäjällä”, Koltygina selittää.

”Kotona oli kaikki hyvin, mutta kun menit ulos, niin siellä oli jo aivan toista.”

Pian myös muutto Suomeen oli mahdollista aivan toisella tavalla kuin aiemmin. Koltygina päätti miehensä ja poikansa kanssa muuttaa maahan, jossa oli käynyt vain kerran aiemmin. Perhe saapui Helsinkiin vuonna 1995.

Muuttajien apuna olivat sukulaiset, valtiokin avusti tulijoita avokätisesti. Kaksi vuotta myöhemmin Koltygina sai faksin, joka aloitti jo yli kaksi vuosikymmentä kestäneen uran Ruslaniassa.

Koltygina on nähnyt alalla monenlaisia muutoksia ja kuullut huhut kirjan kuolemasta. Kirjakaupan arkea nähnyt ei kuitenkaan usko huhuihin, niin tiheästi kaupan ovi käy ja tuotteita klikkaillaan ostoskoriin.

”Painettu kirja ei kuole”, Koltygina sanoo ponnekkaasti.

Ruslanian nuorempaa polvea edustaa Veronika Yakushevich.

Siperialaisesta Tšitan kaupungista kotoisin oleva Yakushevich muutti Suomeen kymmenen vuotta sitten. Hänen haaveenaan ei ollut työskennellä kirjakaupassa tai hoitaa perhettä. Yakushevich halusi tanssia.

Hän kuuli mahdollisuudesta opiskella tanssia Outokummussa Pohjois-Karjalassa ja lähetti hakemuksen. Pian edessä olikin jo muutto Suomeen.

”Se vain tapahtui”, Yakushevich naurahtaa.

Yakushevich oli jo aiemmin muuttanut Tšitasta Pietariin. Kilometreissä välimatkaa Pietarin ja uuden kotikaupungin välillä oli vain muutamia satoja, mutta ero kaupunkikuvassa oli suuri. Outokummussa oli helppo keskittyä tanssimiseen, sillä paljon muuta ei alle kymmenentuhannen asukkaan kaupungissa ollut.

Valmistuttuaan Yakushevich muutti tiuhaan. Noin vuoden aikana hän ehti asua ja työskennellä pienessä kylässä Inarissa, Vaasassa ja Uumajassa.

Lopulta hän päätti asettua Helsinkiin.

”Halusin tänne, sillä täällä on enemmän mahdollisuuksia”, Yakushevich sanoo.

Pääkaupungissa on helpompi tanssia, vaikka kilpailu verrattain pienessä kaupungissa onkin kovaa. Helsingistä käsin on kuitenkin helpompaa olla osana myös kansainvälisiä projekteja kuin Inarista.

Asuttuaan neljä vuotta Helsingissä Yakushevich löysi itsensä tilanteesta, jossa hänellä ei ollut meneillään mitään suurta tanssiprojektia. Vuokra oli kuitenkin maksettava. Majoitusalalta Yakushevichilla oli jo kokemusta, mutta hän halusi jotain muuta.

Yakushevich muisti venäläisen kirjakaupan, jossa oli käynyt aikaisemmin.

”Ajattelin, että täällä olisi varmaan mukava olla töissä.”

Yakushevich astui Ruslanian ovista sisään ja ilmoitti haluavansa töihin. Nyt hän on ollut kirjakaupassa töissä yli vuoden. Toisinaan vuorokaudesta tuntuvat loppuvan tunnit kesken, kun aika pitäisi jakaa töiden ja tanssin välillä. Yakushevichistä tuntuu kuitenkin siltä, että hän on valinnut oikein.

Ruslaniassa myydään kirjojen lisäksi esimerkiksi makeisia ja asusteita.

Ruslaniassa myydään kirjojen lisäksi esimerkiksi makeisia ja asusteita.

Lisää aiheesta

Tuoreimmat osastosta