Valtavat jääpuikot uhkaavat tippua pyöräilijöiden niskaan Vallilassa, Helsinki yllättyi uuden sillan suunnitteluvirheestä: ”Ei näytä hyvältä” - HS-Helsinki - Ilta-Sanomat

Valtavat jääpuikot uhkaavat tippua pyöräilijöiden niskaan Vallilassa, Helsinki yllättyi uuden sillan suunnitteluvirheestä: ”Ei näytä hyvältä”

Jääpuikot olivat vielä tiistaina aamupäivällä kiinni sillassa, ennen kuin kaupunki kävi ne sieltä hetkeä myöhemmin poistamassa.

Jääpuikot olivat vielä tiistaina aamupäivällä kiinni sillassa, ennen kuin kaupunki kävi ne sieltä hetkeä myöhemmin poistamassa.

Julkaistu: 4.12. 8:49

Vuonna 2017 valmistuneessa Sähköttäjänsillassa on tehty suunnitteluvirhe, jonka vuoksi siltaan muodostuu kookkaita jääpuikkoja.

Uhkaavasti riippuvat jääpuikot sojottivat alkuviikosta sillalta kohti Vallilan Teollisuuskatua pitkin kulkevia pyöräilijöitä ja jalankulkijoita.

Valtavat jääpuikot ovat syntyneet Sähköttäjänkadun sillan suunnitteluvirheen vuoksi.

”Tuohan ei näytä hyvältä”, sanoo projektinjohtaja Olli-Pekka Aalto Helsingin kaupungin liikenne- ja katusuunnitelusta nähdessään kuvan kyseisen sillan alapuolelta.

Nollakelin aikaa sillan alapintaan muodostuu kymmeniä teräviä ja pitkiä jääpuikkoja, jotka voivat pahimmassa tapauksessa tippua alapuolella kulkevien ihmisten päälle.

Tilanne johtuu vuonna 2017 valmistuneessa sillan rakenteesta. Sillan vedenpoistoon on käytetty tippuputkia, joiden kautta rakenteisiin kertynyt vesi tippuu alas. Kesäisin vetenä ja talvisin jäänä.

Tippuputkia pyritään kuitenkin välttämään silloin, kun sillan alitse kulkee liikenneväylä. Tällöin vedet ohjataan pois muista kohdista, joissa ei ole liikennettä.

Helsingin kaupunkiympäristön toimiala reagoi alkuviikosta nopeasti ilmoitukseen vaarallisista jääpuikoista, ja ne käytiin tiistaina pudottamassa. Mitään pysyvää ratkaisua ongelmaan ei kuitenkaan saada ennen kesää.

”Pitää katsoa, että mitkä näistä putkista on vaarallisia ja ne sitten tukitaan. Kaikkia ei voi tukkia, sillä jostain se vesi pitää johtaa”, Aalto kommentoi.

Putket tukitaan massalla, mutta työ pystytään tekemään vasta keväällä. Talvella mahdollisesti syntyvät jääpuikot kaupungin pitää käydä poistamassa käsin.

Lisää aiheesta