Kontulan Kelkkapuistoon nousee skeittiparkki, jonka suunnittelija Janne Saario aloitti skeittaamisen 6-vuotiaana lastulevynpätkällä - HS-Helsinki - Ilta-Sanomat

Kontulan Kelkkapuistoon nousee skeittiparkki, jonka suunnittelija Janne Saario aloitti skeittaamisen 6-vuotiaana lastulevynpätkällä

Kontulan skeittausallas eli pooli on Suomen suurin.

Kontulan skeittausallas eli pooli on Suomen suurin.

Julkaistu: 16.11. 11:25

Skeittiparkki on osa Kelkkapuiston uudistusta.

”Rupeetteko hiomaan?” huikkaa maisema-arkkitehti Janne Saario koneita käynnisteleville rakentajille.

Vastaus on myöntävä, ja koneet alkavat hyrrätä hioen Kontulan Kelkkapuistoon rakentuvan skeittiparkin komposiittipäällystettä sileäksi.

”Ei mulla ollut koskaan tarkoitus tehdä uraa skeittaamisesta”, sanoo lajin Suomen mestaruuden ja skeittipuistoillaan vuoden nuoren maisema-arkkitehdin palkinnon voittanut Saario uusimman luomuksensa äärellä.

Kontulan skeittiparkki on noin kolmaskymmenes Saarion suunnittelema. Tarkkaa lukua arkkitehti ei itsekään osaa äkkiseltään sanoa, sillä hän on jo pudonnut laskuista. Suurin osa puistoista on Suomessa, mutta Saarion kädenjälki näkyy puistoissa myös esimerkiksi Ruotsissa, Hollannissa ja Yhdysvalloissa.

Kontulan skeittiparkki on Suomen mittakaavassa suuri: 2 500 neliötä, yli kolme metriä syvä allas, kaiteita ja penkkejä. Betoni on värjätty haalean keltaiseksi. Inspiraatiota Saario on hakenut mandaloista, meditoinnissa käytettävistä kuvioista.

”Näen, että skeittaus vaatii vahvaa keskittynyttä mielentilaa ja sen myötä myös syvää hetkessä elämistä. Se on meditaatiota ja skeittipuisto on työkalu tämän saavuttamiseen”, hän perustelee.

Skeittiparkin on määrä valmistua kevääksi.

Skeittiparkin on määrä valmistua kevääksi.

Kelkkapuisto voisi näyttää aivan toisenlaiselta, mikäli 6-vuotias Janne ei olisi innostunut skeittaamisesta niin palavasti. Ilmiö hiipi 1980-luvun helsinkiläislapsen elämään vähitellen: skeittareita näkyi yhä enemmän televisiossa ja kaduilla.

Naapuruston lapset innostuivat rullalaudoista, ja Saario kinusi vanhemmiltaan omaa lautaa viikkojen ajan. Skeittilaudat olivat kuitenkin nykyhintoihin verrattuna kalliita, joten vanhemmat päättivät, että lapselle riittäisi hetken hullutukseen halvempikin vaihtoehto.

”Vanhemmat ajattelivat, että se on sellainen ohimenevä ilmiö, vähän niin kuin jojo oli edellisenä vuonna”, Saario sanoo.

Niinpä isä ja poika rakensivat itse laudan lastulevystä ja vanhan toimistotuolin renkaista. Lauta oli niin kotikutoisen näköinen, ettei Saario kehdannut käyttää sitä omaa terassia kauempana. Vanhemmat seurasivat terassilla skeittaavan Saarion menoa pari viikkoa, kunnes heltyivät hankkimaan oikean laudan.

Janne Saario testasi Kontulan uutta skeittiparkkia.

Janne Saario testasi Kontulan uutta skeittiparkkia.

Ennen kaikkialle mukana kulkevaa nettiä tiedonsaanti oli vaikeampaa. Sen huomasivat myös Saario kavereineen, kun he päättivät tehdä oman skeittivideon. Esimerkiksi ollie, temppu, jossa lauta nousee ilmaan, oli suuri arvoitus. Kun temppu lopulta saatiin onnistumaan ja napattua nauhalle, katsottiin sitä videolta uudestaan ja uudestaan ruutu kerrallaan.

”Kökötettiin jossain kaverin vanhempien olohuoneessa sitten sen VHS-nauhurin kanssa”, Saario muistelee huvittuneena.

Vähitellen video syntyi, vaikka kuvaaminen olikin työlästä. Editointi tapahtui suoraan kamerassa kelaamalla edelliseen onnistuneeseen kohtaan ja jatkamalla kuvaamista siitä.

Helsingissä on jo yli kaksikymmentä virallista skeittauspaikkaa. Pari vuosikymmentä sitten tilanne oli kuitenkin aivan toinen. Skeittarit levittäytyivät ympäri kaupunkia etsien sopivia paikkoja.

Saario rakensi kaveriensa kanssa oman skeittipuiston Torpparinmäkeen linjan 67 bussin päätepysäkin viereen. Kaupunki ei tästä ilahtunut, vaan kävi keräämässä vaneriset rakennelmat pois. Lopulta skeittarit keksivät kiinnittää puistonsa osat lyhtypylvääseen kettingeillä ja munalukoilla.

”Skeittasimme paljon paikoissa, joita ei oltu suunniteltu skeittaukseen. Etsimme maisema-arkkitehtien vahingossa suunnittelemia skeittipaikkoja”, Saario kertoo.

”Tuli ajatus, että jos soluttautuisi tuohon suunnittelumaailmaan: ei kertoisi kenellekään olevansa skeittari ja sitten vain rupeaisi ”vahingossa” tulemaan sellaista tosi skeitattavaa kaupunkitilaa.”

Saario aloitti maisema-arkkitehdin opinnot Aalto-yliopistossa. Soluttautuminen ei kuitenkaan onnistunut, kun jo ennen ensimmäistä opiskeluvuottaan hän oli suunnittelemassa Eläintarhan skeittipuistoa.

Nyt Saario on 36-vuotias kolmen lapsen isä, joka suunnittelee työkseen skeittipaikkoja. Yhden miehen yrityksessään hän toimii tiiviissä yhteistyössä isompien konsulttiyritysten kanssa. Kontulassa Saario toimii osana suunnittelutoimisto WSP Finlandia, joka on tehnyt rakennussuunnitelmat skeittipuistoon ja suunnittelee myös Kelkkapuiston muut alueet.

Tuukka Pulli hioo komposiittipäällystettä.

Tuukka Pulli hioo komposiittipäällystettä.

Kontulan skeittiparkki avautuu vasta keväällä, mutta paikkaa on selvästi käyty jo testaamassa, aidoista huolimatta.

”Ei nämä pidättele nuoria millään tavalla”, Saario naurahtaa.

Malttamattomat skeittarit ovat merkki siitä, että puistolle on todella tarvetta. Saario on huomannut kaupungin asenteen skeittausta kohtaan muuttuneen paremmaksi. Siinä missä Saarion nuoruudessa kaupungin työntekijät kävivät purkamassa itse kyhätyn skeittipuiston, laitetaan nyt satoja tuhansia euroja ammattilaisten rakentamaan puistoon.

”Parempi se on näille nuorille tarjota se paikka kuin käyttää aikaa siihen, että kieltää ja estelee.”

Vaikka puiston suunnittelee palkattu ammattilainen, ovat käyttäjät vahvasti mukana prosessissa. Kontulan skeittiparkin piirustuksia kommentoitiin Yhdysvaltoja myöten, ja Kontulan skeittihallissa järjestettiin nuorille työpajoja. Tarkoituksena on luoda paikallisille harrastajille uniikki puisto, joka tuntuisi alusta alkaen omalta.

Hyvin rakennetut ja ylläpidetyt puistot keräävät skeittarit samaan paikkaan, mikä helpottaa myös muihin harrastajiin tutustumista. Puistoissa käyminen on ilmaista, eikä skeittilaudan lisäksi tarvita muuta. Saario näkee puistot tärkeinä myös nuorisotyön kannalta.

”Skeittipuistoilla tavoitamme sellaiset nuoret, jotka eivät hakeudu järjestettyyn harrastustoimintaan.”

Yksilölaji vähentää suorittamisen painetta ja jättää tilaa rennolle yhdessäololle. Sosiaalisuus onkin se, mikä Saariota on aina skeittauksessa viehättänyt. Muiden kanssa löytyy aina jotain puhuttavaa, jos ei muusta niin ainakin skeittauksesta.

”Skeittaus ei ole niin, että mennään ja sitten on tunnin treenit, ja sitten aivan hiessä himaan”, hän sanoo.

”Sen takia se on ehkä vähän ollutkin vaikea nähdä urheiluna, että nehän vaan istuu siellä penkillä, juttelee, juo juissia ja syö jotain banaaneja.”

Lajin arvostus on kuitenkin vahvassa nousussa, ja ensi vuonna Tokion olympialaisissa kisataan historian ensimmäisen skeittauksen olympiavoittajan tittelistä.

Lisää aiheesta