Nälänhädän kurittama 12-vuotias poika raahusti Helsinkiin paremman elämän toivossa: Siitä alkoi menestystarina, joka näkyy edelleen ympäri pääkaupunkia

Julkaistu:

Maalarimestari Salomo Wuorion koristemaalauksia yli sadan vuoden takaa on nähtävillä vielä Mummotunnelissa ja monissa muissa keskeisissä paikoissa.


Moni on kävellyt Mummotunneliin eli Wreden kauppakujalle, mutta ei ole huomannut, että heidän liikkeitään seurataan. Aleksanterinkadun puoleisen käytävän katosta kulkijoita tarkkailevat perhoset, pöllöt, korennot ja puolialastomat ihmishahmot. Kattomaalaukset on tehnyt S. Wuorion maalausliike 1890-luvulla.

”Tämä on ehdoton suosikkikohteeni Salomo Wuorion maalauksista. Nämä olivat pitkään piilossa, mutta ne entisöitiin muutama vuosi sitten”, iloitsee Hilla Tarjanne, joka on perehtynyt koristemaalari Wuorion elämäntyöhön.

Aleksanterinkatu 46:n alaovi on auki ja pujahdamme porraskäytävään, joka on eittämättä yksi kaupungin komeimmista. Yksityiskohtaiset ja värikkäät koristemaalaukset jatkuvat kerros toisensa perään. Seinät ja katot on koristeltu kasviaiheilla, maljakoilla ja veistoksellisilla ihmisfiguureilla. Seinällä oleva laatta kertoo, että Wuorio on toteuttanut maalaukset vuonna 1892 ja Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankki on entisöinyt ne Museoviraston valvonnassa vuosina 1986–87.

”Wuorio teki maalauksia julkisten rakennusten lisäksi moniin yksityisiin kerrostaloihin ja erityisesti niiden porraskäytäviin”, Tarjanne tietää.

Aleksanterinkadun portaikon lisäksi hänen maalauksiaan voi nähdä esimerkiksi Lönnrotinkatu 3:ssa ja Satamakatu 2:ssa. Syyskuussa Helsinki Design Weekin ajaksi yleisölle avatussa massiivisessa Erottajankatu 2:n rakennuksessa on Wuorion kattomaalaus. Se löytyy porraskäytävän viidennestä kerroksesta.

Salomo Wuorio on Helsingin ja Suomen historian maineikkain koristemaalari, joka työskenteli uusrenessanssin aikakaudella 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Se oli koristemaalauksen kulta-aikaa. Koristemaalarille riitti töitä, sillä mittavimmissa rakennuksissa koristeltiin lattiat, katot, seinät ja ikkunat.

Vuonna 1857 syntynyt Wuorio johti menestyvää maalausliikettä ja sai teollisuusneuvoksen arvon, mutta hän oli lähtöisin köyhistä oloista Hausjärveltä.

”Hänen isänsä ei ollut kovin hyvä bisnesmies, sillä hän oli menettänyt tiluksiaan epäonnisissa kaupoissa”, Tarjanne kertoo.

1860-luvun lopulla nälkävuodet koettelivat hausjärveläisiäkin ja perheen isä kuoli lavantautiin. Nuori Salomo lähti paremman elämän toivossa Helsinkiin.

”Hän muutti Helsinkiin 12-vuotiaana, mutta se ei silloin ollut mitenkään tavatonta, että niin nuorena lähdetään maailmalle.”


Wuorio hakeutui maalarimestari Kyrklundin oppiin ja työskenteli tämän verstaassa Korkeavuorenkadulla. Parikymppisenä Wuorio nimettiin kisälliksi ja perinteiseen tapaan hän lähti kisällivaellukselle, jossa haetaan oppia ja kokemusta eri työnantajien palveluksessa. Wuorion tie vei Tukholmaan ja koristemaalari Carl Grabowin ateljeehen, joka oli erikoistunut teatterilavasteiden maalaamiseen.

”Wuorion aika Tukholmassa oli merkittävä, sillä hän loi siellä paljon kontakteja, joista oli myöhemmin hyötyä. Ateljeessa hän pääsi tekemään runsaasti erilaisia töitä, ja hänestä kehittyi taitava maalari.”

Wuorion tie Tukholmasta takaisin Suomeen kulki erikoista reittiä. Poriin rakennettiin edustava teatteritalo 1880-luvulla, ja porilaiset eivät kelpuuttaneet suomalaisia tekemään koristemaalauksia, vaan tekijän piti olla ulkomaalainen. Maalaukset tilattiin Ruotsista Grabowin maalausliikkeestä.

”En tiedä, mitä porilaiset mahtoivat ajatella, kun sieltä lähetettiinkin suomalainen Salomo Wuorio johtamaan maalaustöitä”, Tarjanne nauraa.

Wuorio palasi Suomeen ja asettautui turkulaisen maalarimestari Samuel Koskisen palvelukseen. Koskisen alaisuudessa Wuorio johti muun muassa Malmgårdin kartanon koristemaalaustyöt.

”Malmgårdin maalaukset ovat melko hyvin säilyneet näihin päiviin saakka”, Tarjanne tietää.

Tarjanne seisoo Kansallisarkiston portaikossa ja ihailee aulan ilmettä. Tummasävyinen aula on koristeineen lähes alkuperäisessä asussa. Kansallisarkiston eli silloisen Valtionarkiston maalaustyöt oli Wuorion ensimmäinen merkittävä urakka Helsingissä. Porraskäytävän lisäksi tutkijasali koristeltiin maalauksin.

Nämä maalaukset Wuorio teki vielä Samuel Koskisen palveluksessa ennen kuin perusti oman liikkeen. Oman yrityksen hän rekisteröi vuonna 1890 Valtionarkiston töiden ollessa vielä kesken.

Wuorion maalausliike nousi pian johtavaan asemaan ja hän sai urakoita monista tunnetuista rakennuksista. Wuorion näyttäviä maalauksia on Säätytalolla ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran rakennuksessa.

”Wuorion asema oli hyvin vaikuttava. Hän oli hukkua töihin ja liike laajeni. 1890-luvun puolivälissä hänen maalausliikkeensä oli Suomen suurin. Hän oli taitava maalari, mutta hän osasi myös hoitaa hyvin bisneksensä. Lisäksi hän osasi tarjota asiakkaille juuri sitä, mitä nämä halusivat.”

Täsmällistä tietoa ei ole, miten ison osan maalauksista Wuorio teki henkilökohtaisesti ja mikä oli hänen apulaistensa rooli. Maalauksissa käytettiin usein valmiita mallikirjoja, joista poimittiin kuva-aiheet. Joskus samoja aiheita toistettiin eri paikoissa.

”Erottajankatu 2:n kattomaalauksen voi nähdä myös Säätytalolla porvarissäädyn salissa”, Tarjanne kertoo.

1890-luku oli koristemaalauksen kulta-aikaa, mutta koristemaalaus alkoi hiipua vuosisadan vaihteessa, jolloin kansallisromanttinen jugend syrjäytti uusrenessanssin. Wuorio joutui myös keksimään uusia työtapoja. Hän toteutti muun muassa lasimaalauksia, joita on edelleen nähtävissä ravintola Salutorgetissa ja Elitessä.

Wuorion liike laajeni valmistamaan mattoja ja tapetteja. Yritys toimi Unioninkatu 30:ssä, johon valmistui Wuorion liikepalatsi. Alimmissa kerroksissa ja sisäpihalla toimi konttori sekä tapetti- ja mattokauppa. Myöhemmin rakennusta korotettiin ja sinne tuli asuintiloja. Salomo Wuorio kuoli vuonna 1938, mutta liike jatkoi toimintaansa.

Vuonna 1979 maalarimestari Pertti Hukkanen tuli Unioninkadulla sijainneeseen liikkeeseen ostamaan lehtikultaa, jota hän ei muualta ollut löytänyt, mutta päätyikin ostamaan koko yrityksen. S. Wuorion maalaamo lakkautettiin virallisesti vasta muutama vuosi sitten.

Tarjanne on tehnyt Wuoriosta pro gradu -tutkielman ja julkaissut kirjan. Hän on alkuperäiseltä ammatiltaan maalari ja hän työskenteli Wuorion liikkeessä pienen hetken 1990-luvun alussa. Hän on penkonut arkistoja, jotka ovat hajallaan eri arkistoissa sekä Pertti Hukkasen perikunnalla.

”Nyt tilanteeseen on tulossa parannus, sillä S. Wuorion maalaamon arkisto on lahjoitettu Museovirastolle ja Gerda ja Salomo Wuorion säätiö on myöntänyt tuen, jonka avulla aineisto saadaan järjestettyä”, Tarjanne kertoo.