Tapanilan puutalokorttelit muuttuivat Sarviotson velhokouluksi

rac

Julkaistu:

Suosittu taikakoulularppi kerää parin kuukauden välein kymmeniä roolipelaajia Tapanilan puutalokortteleihin.


Helsingin Tapanilan kylätilan, keltaisen vanhan puurakennuksen pihalla käyskentelee pikkuisia velhoja mustissa kaavuissaan. Kello on vähän yli kymmenen lauantaiaamuna, ja pian on alkamassa päivä Velhokoulussa.

Velhokoulu on lapsille ja nuorille suunnattu larppi eli live-roolipeli, jossa osallistujat eläytyvät suomalaisen Sarviotson koulun taikavoimaisiin oppilaisiin ja opiskelevat taikataitoja, kuten ennustamista, loitsuja ja taikajuomien valmistamista.

Edessä on viisituntinen seikkailu noin viidenkymmenen nuoren larppaajan voimin. Heidän lisäkseen mukana on aikuisia opettajina, kummituksina, taikaolentoina, velhopoliiseina eli kyöpeleinä ja taiattomina martoina.


Minä olen tänään Milli Minipon, vanhennusjuomaa nauttinut oppilas, joka opiskelee Iltahämärän luokalla ja kuuluu Vipusen tupaan.

Olen saanut etukäteen toivoa, millainen hahmoni on. Pari päivää ennen larppia sähköpostiini kilahtaneesta viestistä löytyy ohjeiden ja taustatarinan lisäksi tiedot hahmostani: olen utelias, helposti innostuva ja tykkään piirrellä oppitunneilla vihkoon. Myös vanhempani ovat velhoja, mutta aivan surkeita taikomaan.

Ensimmäiseksi jakaudumme omiin tupiin ja vetäydymme tutustumaan toisiimme. Meitä vipusia on 12. Tunnelma ennen varsinaisen pelin alkua on odottava ja vähän epävarma: mitä tässä nyt pitäisi tehdä? Vajaa puolet meistä on ensikertalaisia. Monia näyttää jännittävän, mutta vain harva myöntää sitä.

Muutama tupakaverini kertoo odottavansa eniten oppitunteja ja oppimista. Useimmilla on kuitenkin mielessään jotakin aivan muuta. Heillä on toiveissa kokea jännitystä, päästä rikkomaan sääntöjä, härmäämään muita ja varastamaan karkkia opettajanhuoneesta.

Päätämme yhdessä, hieman ristiriitaista kyllä, että tavoitteemme pelissä on kerätä tuvallemme mahdollisimman paljon pisteitä hyvällä käytöksellä.

”Kielletyistä jutuista ei vain saa jäädä kiinni”, joku oppilastovereistani valistaa minua.

Toinen yhdessä sovittu tavoitteemme on yrittää pelata ulos pelin pääpahis Patakuningatar. Larpin taustatarina kertoo, että Patakuningatar on runsas vuosi sitten velhovankilasta paennut noita, joka haluaa paljastaa taikamaailman marroille eli sellaisille ihmisille, jotka eivät ole velhoja tai noitia.

Patakuningatar on näyttäytynyt koulun lähellä ja jopa antanut joillekin marroille taikavoimat. Se on taikalain mukaan raskas rikos.

Kyöpelit eli velhopoliisit eivät ole vielä onnistuneet nappaamaan Patakuningatarta. Niinpä taikahallitus on lähettänyt koululle ylipäätarkastajan, voimakkaan velhon, jonka tehtävä on pitää huolta, että salaisuuden verho taikamaailman ja martojen todellisuuden välillä säilyy.

Samaan aikaan jotkut koulun oppilaat ovat alkaneet miettiä, onko salailu ja valehtelu sittenkään niin hyvä asia vai pitäisikö martoja kohdella tasavertaisesti.

Ennen kuin hyppäämme taikuuden maailmaan on kuitenkin vielä ohjeiden aika. Velhokoulu-larpin tuottaja Janina Kahela tiedustelee, kenelle pian käynnistyvä peli on ensimmäinen larppi ikinä. Käsiä nostetaan varovasti ylös.


”Ei hätää. Minä kerron, mistä larppaamisessa on kyse. Offgame [pelin ulkopuolella] tarkoittaa, ettei olla hahmossa. Ennen peliä ollaan offgame. Silloin puhumme oikeilla nimillä. Ingame [pelissä] puhumme toisistamme hahmonimillä”, Kahela sanoo.

Yksi larpin johtajista, Mike Pohjola, jatkaa että kaikista olennaisinta larppaamisessa on juuri ero pelin maailman ja todellisen maailman välillä.

”Kun olemme ingame, taikuus toimii. Kun olemme offgame, se ei toimi”, hän selittää.

Jos haluaa sanoa pelin aikana jotakin, mikä ei liity peliin, pitää sanoa ensin offgame.

”Esimerkiksi offgame, minulla on paha olo. Silloin me tiedämme, että sinulla on oikeasti paha olo”, Kahela neuvoo.

”Larpin aikana voitte taikoa, mutta loitsun kohde päättää toimiiko se. Joskus loitsulla voi esimerkiksi olla jokin outo sivuvaikutus”, Pohjola kertoo.

Näkymättömäksi pelissä muuttuu ristimällä kätensä pään yläpuolelle, eikä näkymättömänä voi loitsia.

Nämä ohjeet mielessämme suuntaamme Iltahämärän luokan kanssa ensimmäiselle oppitunnille, jossa professori Kuura Kirolumo eli Antti Kumpulainen johdattelee meitä rituaalimagian saloihin.

Tunti alkaa lyhyellä teoriaosuudella, mutta sitten pääsemme tositoimiin harjoittelemaan yksinkertaisia rituaaliloitsuja. Muussa taikuudessa taikasauva kohdentaa loitsun, mutta rituaalimagiassa taian kohdentaminen tapahtuu rituaalin avulla, Kirolumo kertoo.

Monesti taikarituaaliin osallistuu useampia velhoja. Niinpä seisomme pian ympyrässä hymisemässä ja toistamassa taikasanoja, joilla rituaalin johtaja yrittää saada keskellä olevan koehenkilön tekemään milloin mitäkin. Halukkaat pääsevät vuorollaan kokeilemaan rituaalin johtamista.

Rituaalimagian tuntia seuraavalla ruokatunnilla huomaan, että koulun vierestä lähtevälle metsäpolulle livahtaa velho toisensa perään. Päätän hiippailla perässä, ja saan kuulla vastaantulevilta oppilastovereiltani, että metsän siimeksessä lymyää Patakuningatar eli Kristiina Luomala.

Vastaani juoksee lisää oppilaita, mutta monella on myös sama suunta kuin minulla. Liitymme velhokoululaisten muodostamaan joukkoon kuuntelemaan Patakuningatarta, joka keskustelee martojen maailman peruspalveluministerin Pekka Holopaisen eli Mikko Asunnan kanssa.


Myös moni oppilaista ottaa osaa keskusteluun, jossa Patakuningatar ja Holopainen pohtivat, millaista yhteistyötä taikovat ja taiattomat ihmiset voisivat tehdä, ja miten taikamaailman paljastamisessa pitäisi edetä.

Ruokatunti lähenee loppuaan. Koulun pihalla kohistaan koulun liepeillä nähdystä Patakuningattaresta. Metsään partioimaan lähteneet opettajat eivät kuitenkaan ole löytäneet häntä.


”Kun sanon hyvää päivää, te sanotte hyvää päivää professori Epäjärjestelmällistyttämätön”, elämänkoulun professori Epäjärjestelmällistyttämätön sanoo tunnin aluksi.

Sitten hän toivottaa hyvää päivää, ja me oppilaat tervehdimme häntä epävireisenä kuorona, lukuisilla tulkinnoilla hänen sukunimestään.

”No, teillä on koko lukuvuosi aikaa opetella lausumaan minun nimeni”, professori toteaa äreästi.

”Elämänkoulussa opiskellaan filosofiaa ja erilaisia aatteita. Keskustelemme erilaisista arvoista, uskonnoista ja katsomuksista.”

Tällä kertaa ruodimme koulun seinälle ilmestynyttä ennustusta, joka kertoo, että ”vihainen on maan emonen, raivoissansa maammo mannun”, ”kokoaa jo kiukkuansa”, ”kostaa ihmiskunnalle”.

Luokkatoverini päättelevät, että ennustuksella tarkoitetaan ilmastonmuutosta ja siitä aiheutuvaa ympäristökatastrofia, ja päädymme pohtimaan siihen liittyviä kysymyksiä. Esimerkiksi sitä, mitä voisimme tehdä tilanteelle ja keitä pitäisi suojella luontoäidin raivolta, pelkästään velhoja vaiko myös martoja.


Kesken koulupäivän taikahallituksen lähettämä ylipäätarkastaja haluaa puhua koko koululle. Samalla kun tämä teroittaa taikaministeriön virallisia kantoja, paikalle pelmahtavat Patakuningatar ja peruspalveluministeri Holopainen.

Kesken kiivaspuheisen välikohtauksen tulee hyökkäys, jossa taikaeläimet ja paikalla olevat martot jähmettyvät liikkumattomiksi. Paha taika saadaan raukeamaan, kun kaikki oppilaat kokoontuvat yhteiseen rituaaliloitsuun, jolla taiotut vapautetaan.

Velhokoulu muistuttaa kovasti suositun Harry Potter -sarjan maailmaa. Suomalaislapsille suunnatussa larpissa sitä on jatkokehitelty tuomalla mukaan suomalaista termistöä ja yhteiskunnallisuutta, kertoo larpin pääkäsikirjoittaja Mike Pohjola.

Lokakuussa pidettävässä Velhokoulun ensimmäisen tuotantokauden viimeisessä larpissa selviää, paljastetaanko velhomaailma taiattomille vai ei. Seuraavalla tuotantokaudella taas on teemana luonnonsuojelu.

”Haluamme kannustaa larpeissa kriittiseen ajatteluun ja osallisuuteen, eikä se koske pelkästään lapsia. Myös aikuisia kannustetaan tässä yhteiskunnassa etupäässä kuluttajuuteen ja tottelijuuteen”, Pohjola sanoo.


Kiitos siitä, että kymmenet ja taas kymmenet lapset ovat reilun vuoden aikana päässeet sukeltamaan velhomaailmaan Tapanilan kylätalolla, kuuluu yhdelle päivän larpissa mukana olleista nuorista larppaajista.

”Aloitin larppaamisen 5-vuotiaana. Silloin Taru sormusten herrasta -larppiin tarvittiin vielä hobitti. Luulin aluksi, ettei muunaiheisia larppeja olekaan. Sitten kysyin kerran iskältä, että voisiko olla velhokoulularppi. Siitä se sitten alkoi”, Aslan Pohjola, 9, kertoo.

Tämänpäiväiseen larppiin liittyi Aslan Pohjolan osalta hienoinen pettymys.

”Tällä kertaa en saanut ryöstettyä kuin joku kolme kourallista opehuoneen karkkeja, kun yleensä olen ryöstänyt seitsemän. Mutta ryöstimme aika paljon muita juttuja, ja oli hauskaa.”

Velhokoulu-larpit


 Suunnattu 7–18-vuotiaille.

 Järjestetään parin kuukauden välein.

 Larppeja järjestää Avatar ry.

 Ensimmäinen Velhokoulu-larppi järjestettiin elokuussa 2018.

 Velhokoulu-larpit palkittiin roolipelaajien heinäkuisessa Ropecon-tapahtumassa vuoden pelitekona.