Helsingin paraatipaikalla on tehty ”pientä pintaremonttia” jo kaksi vuotta

Julkaistu:

Myymälätila Isolla Roobertinkadulla on ollut suljettuna jo tovin.


Isolla Roobertinkadulla on tehty ”pientä remonttia” jo kaksi vuotta.

UFF:n entisen myymälän ikkunoita peittävät nyt ruskeat paperit ja teksti ”small renovations”.

Tämä ”pieni remontti” on kestänyt jo yllättävän kauan.

Liiketilaa vuosia hallinnoinut UFF ei kuitenkaan näillä näkymin ole palaamassa kadulle, kertoo operatiivinen päällikkö Milla Noras.

Hänen tietojensa mukaan remontti ei ole aivan pieni, vaan siinä uusitaan ainakin ilmastointilaitteet. Remontti oli sen verran mittava, että UFF:n oli luovuttava yhdestä vanhimmista liikkeistään.

”Siitä oli vähän pakko väistyä alta pois”, Noras toteaa.

UFF ei näillä näkymin ole palaamassa kadulle.

”Emme ole mitään lyöneet lukkoon, että alkaisimme neuvotella, jos kiinteistön omistaja vaikka sitten haluaisikin aloittaa vuokraneuvottelut.”

Noraksen tietojen mukaan omistaja suunnittelee liiketilaan jonkinlaista ruokakauppaa.


Kiinteistön omistavan Iso-Robertinkatu 6 oy:n toimitusjohtaja Carl-Gustaf Sandell ei halua kommentoida remontin kestoa tai liiketilan tulevaisuutta.

”Minulla ei ole tapana sen enemmälti selostaa sitä ja tätä, vaan se nyt on niin ja siellä on teksti että pieni remontti on meneillään.”