Ravintolan piti aueta Helsingissä jo lokakuussa 2018: Sitten alkoi pyöritys, joka oli viedä ravintoloitsija Baris Kayalta 200 000 euroa

Julkaistu:

Ravintolaksi vuokratussa tilassa on jouduttu tekemät isot muutostyöt, jotta se soveltuisi ravintolatoimintaan.


Mainosteipit Helsingin Maunulassa sijaitsevan liiketilan ikkunassa ovat jo vuoden verran lupailleet, että alueelle avautuu pian uusi ravintola. Alunperin El Torito -nimisen ravintolan oli tarkoitus avata ovensa viime lokakuussa, mutta toisin kävi.

Helsingin Asumisoikeuden (HASO) talo valmistui viime vuonna Maunulan paraatipaikalle, uutta Maunula-taloa vastapäätä. Elokuussa 2018 ravintolayrittäjä Baris Kaya vuokrasi talon alakerran liiketilan perustaakseen siihen ravintolan.

Neuvottelukumppanina oli Helsingin kaupunki, sillä HASO vuokraa kiinteistöjensä yhteydessä olevat liiketilat kaupungille, joka taas vuokraa ne edelleen.

”Meille sanottiin, että kaikki on valmiina. Että liiketilassa on ravintolavalmius”, Kaya kertoo.

Toki Kaya tiesi, että ilman muutostöitä tila ei ravintolaksi taipuisi. Niinhän vuokrasopimuksessakin lukee. Että tiloissa on ravintolavalmius, mutta vuokralaisen vastuulla on tehdä ravintolatoiminnan vaatimat muutokset.

Niinpä Kaya palkkasi suunnittelijan ja rakennusmestarin ja rakennutti tilaan muun muassa lisää wc-tiloja sekä varusti keittiön ravintolatoiminnan vaatimilla kalusteilla ja pesualtailla.

Lopputarkastuksen jälkeen putosi pommi. Kävi ilmi, että tila oli rekisteröity liiketilaksi, eivätkä tehdyt muutostyöt riittäneet alkuunkaan.

Kayan mukaan selvisi esimerkiksi, ettei tiloissa ole vesi- tai äänieristystä. Myös lvi-valmiuksissa oli ravintolatoimintaa ajatellen puutteita. Hän sanoo, ettei osannut kuvitellakaan, että vuokrasopimuksessa mainitusta ravintolavalmiudesta huolimatta tilassa on näin massiivisia puutteita.


”Miksi ihmeessä paikka vuokrattiin ravintolatilaksi, jos siinä ei ole edes vesieristystä. Ei pitäisi mennä niin, että noin isot muutostyöt ovat vuokralaisen maksettavia. Se on niin kallista”, Kaya sanoo.

Muutostöiden hinta-arvio on arvonlisäveroineen tällä hetkellä noin 186 000 euroa. Aika paljon ruoka-annoksia saa 10 vuoden vuokra-aikana myydä, että summasta selviää, sillä tilasta on maksettava myös vuokraa.

Kayan onneksi kaupunki otti lopulta lupabyrokratiaa ja rakennusalan osaamista vaativat muutostyöt hoidettavakseen.

”Pallo on nyt kaupungilla. Kaupunki tekee kaiken valmiiksi. Alustavasti on sovittu, että jokin pieni prosenttiosuus muutostöiden kustannuksista tulee minun maksettavakseni”, Kaya kertoo.

”En ole vielä allekirjoittanut mitään sopimusta asiasta, mutta katsotaan, miten paljon he haluavat.”

Suurin osa muutostöistä, joita Kayan yritys omalla kustannuksellaan teetti, menevät perusteellisempien muutostöiden vuoksi uusiksi. Ne rahat menivät siis Kayan mukaan hukkaan.

”Aika tappiollinen asia tämä on minulle muutenkin. Ennen kuin selvisi, että tehdyt muutostyöt eivät riitä, ravintolaan ehdittiin hankkia erilaisia koneita leasing-sopimuksella”, Kaya sanoo.

”Nyt tavarat ovat olleet siellä nukkumassa vuoden verran, ja joka kuukausi on mennyt yli tuhat euroa leasing-maksuihin.”

Helsingin kaupungin tilapalvelupäällikön Irmeli Grundströmin käsitys on, että tilaa vuokrattaessa kaikille kiinnostuneille kävi selväksi, että kyse on liiketilasta, jonka ravintolakäyttö vaatii merkittäviä muutostöitä.

Kyseisen liiketilan osalta se tarkoittaa esimerkiksi ilmanvaihdon muutoksia, vessojen lisäämistä, lattiakaivojen ja vesieristysten rakentamista sekä sähkötöitä.

Vuokrasopimuksen mukaan tilan vuokraava yrittäjä vastaa kokonaisuudessaan mahdolliseen käyttötarkoituksen muutokseen liittyvien lupien hakemisesta, muutostöiden toteuttamisesta sekä kustannuksista.

Grundström sanoo, että Maunulan projekti on opettanut kaupungille, että yrittäjät saattavat tarvita prosessissa enemmän tukea ja opastusta.

”Käyttötarkoituksen muutos on yllättävän raskas ja työllistävä prosessi. Tilan ravintolaksi muuttaminen on vaikeaa, jos ei ole rakennusalan osaamista”, Grundström toteaa.

El Toriton kohdalla kaupunki heräsi ongelmiin maaliskuussa. Silloin rakennusvalvonta ilmoitti, että tilassa pitää tehdä lisää muutostöitä.

”Huomasimme, että yrittäjä on pulassa, ja tulimme siihen tilanteeseen apuun. Nyt luvat ovat kunnossa, ja on hyvä urakoitsija tekemässä muutostöitä”, Grundström kertoo.

”Jatkossa pyrimme pitämään huolen, etteivät yrittäjät huku byrokratiaan. Olemme käyneet näitä asioita läpi vuokraneuvottelijoiden kanssa.”

Tarkoitus on tukea yrittäjiä entistä tiiviimmin näissä prosesseissa muun muassa tarjoamalla enemmän neuvontaa. Maunulan epäonnisessa ravintolaprojektissa kaupunki on tullut tuntuvasti vastaan myös muutostöiden kustannuksissa.

”Nyt kun käyttötarkoitus on muutettu, tilaa vuokrataan jatkossa ravintolana. Hyvin pitkään”, Grundström sanoo.

Tämänhetkinen tieto on, että ravintola avaa ovensa marras–joulukuussa.