Töölön kisahallilla treenaa porukka, joka haluaa helpottaa omaa arkeaan: ”Paussin pitäminen ei ole luovuttamista tai noloa”

Julkaistu:

Liikunnanohjaaja Sanna Mönkkösen mielestä ikäihmisten liikunnan ohjaamisessa varotaan usein vähän liikaakin.


Puiset jumppakepit heiluvat kaaressa, kun Helsingin Konalassa sijaitsevan Game of Skills -areenan GOS 60+ -ryhmä lämmittelee päivän treeniä varten.

Taustalla soi Mariska: ”Liekki on sammunut, se joskus paloi roihuten. Kuinka niin polttavasta tulee vain kädenlämpöinen? Liekki on sammunut, tää kesä oli sateinen.”

Sivulle askellukset vaihtuvat kanta peppuun -liikkeeseen.

”Lähdetään pikku hiljaa. Kokeilkaa, voisiko kanta nousta ihan pyllyyn asti. Jos tuntuu, että syke nousee liikaa, voi laskea kepin”, ohjaaja Sanna Mönkkönen ohjeistaa.

Varsin lennokkaasti kannat näyttävät nousevan, vallankin kun tietää valtaosan lämmittelijöistä olevan seitsemänkymppisiä. Hikisemmän alkulämmittelyn ja venyttelyn lomassa harjoitellaan myös tasapainoa ja koordinaatiota.


Eräs pallojen heittelyä sisältävä monimutkainen harjoitus vaatisi todella nopeaa reagointia. Kesäterässä se ei suju, vaan pallot lentelevät miten sattuu – ja homma menee nauruksi.

Alkulämmittelyn jälkeen siirrytään telineiden äärelle. Harjoituksia tehdään ilmavolttiradalla, rekillä, nojapuilla ja trampoliineilla.

”Tämä ryhmä on hyvä. Ei yksin kehtaa mennä mihinkään pomppimaan. Täällä voi pomppia yhdessä. Se on hauskaa”, sanoo Marjatta Pekkala, 75.

Ulla Mönkkönen, 70, sanoo, että jotkut tekevät treeniä itsekseen, mutta hän ei saa itsestään irti sellaista.

”Tv-jumppia yritin, mutta se vain jäi. Nyt käyn täällä ja Töölön kisahallilla kaupungin järjestämissä seniorijumpissa”, Sirkka Vuori, 70, kertoo.


Ryhmäläiset tietävät, että ikääntyville on tarjolla hyvin eri tyyppistä liikuntaa.

”Joissakin paikoissa vain nostellaan kättä tuolilla istuen. Sellainen on minulle liian laimeaa. Täällä joutuu haastamaan itseään”, Ulla Mönkkönen sanoo.

Ryhmän ohjaajan Sanna Mönkkösen mielestä ikäihmisten liikunnan ohjaamisessa varotaan usein vähän liikaakin, ja sama pätee myös muihin erityisryhmiin.

”Oikeasti heidän kanssaan voidaan tehdä asioita vähän reippaamminkin, ja se voi olla turvallista, kun tietää, mitä tekee. Toki jossakin menee raja, koska iän myötä tasapaino ja liikkuvuus huonontuvat”, Mönkkönen sanoo.

Iän myötä kunnon lämmittely tulee koko ajan tärkeämmäksi. Heti ei voi lähteä kirmaamaan. Mönkkösen mukaan on myös tärkeää luoda sellainen ilmapiiri, että jokainen uskaltaa tehdä oman kuntonsa mukaan.

”Pitää sanoa, että paussin pitäminen ei ole luovuttamista tai noloa. Jos ihmiset eivät tunne toisiaan, silloin ei kehtaa olla tekemättä. On pakko tehdä ja näyttää muille”, Mönkkönen sanoo.

Tältä ryhmältä taukojen ottaminen jo sujuu. Yhteishenki on niin hyvä, että kesken harjoitusten purskahdetaan välillä nauruun tai annetaan spontaanit aplodit, kun joku onnistuu.


”Kun porukka on hitsautunut yhteen, ei malta olla pois treeneistä”, Ulla Mönkkönen sanoo.

Kuntoa kohottamalla on tarkoitus helpottaa arjen askareista selviytymistä. Aina Sanna Mönkkösen mukaan ei edes ole kyse fysiikasta, vaan mieli asettaa rajoitteita tekemiselle.

”Harjoittelun ja ryhmän tuen avulla avataan niitä psyykkisiä lukkoja”, hän sanoo.

Vain yhdellä ryhmästä on enemmän liikuntataustaa.

”Lähinnä olen harrastanut ulkona liikkumista. Ei ole mitään kultamitaleita”, sanoo viime vuoden alusta ryhmään mukaan tullut Heikki Savolainen, 75.

”Homma lähti varmaan meidän lapsiltamme. He sanoivat, että alkakaas tehdä jotakin”, Savolaisen veli Timo Savolainen, 69, kertoo.

Lasten patistelu on kannattanut. Heikki Savolainen sanoo, että koko kroppa päästä lähtien on muuttunut.

”Korvien välikin on vetristynyt.”