Elvi ja Tauno Korpijaakko myivät maapläntin ruotsalaisille 1967 – Siitä alkoi 30-vuotinen ankara kamppailu Ikean saamiseksi tiettyyn tarkkaan kohtaan - HS-Espoo - Ilta-Sanomat

Elvi ja Tauno Korpijaakko myivät maapläntin ruotsalaisille 1967 – Siitä alkoi 30-vuotinen ankara kamppailu Ikean saamiseksi tiettyyn tarkkaan kohtaan

Ikealle perustettiin jo vuonna 1967 suomalainen tytäryhtiö, jonka kotipaikka oli Espoo. Kesti kuitenkin lähes 30 vuotta ennen kuin myymälän avajaisia päästiin viettämään.

Asiakkaat tutkivat sohvia Espoon Ikean avajaisissa syyskuussa 1996.­

12.1. 8:30

Vertaus oli aika kummallinen, mutta ehkä se sopi ajan henkeen. Huonekalujätti Ikean ensimmäisen Suomen-myymälän avajaiset saivat Helsingin Sanomien toimittajan Riitta Heiskasen lähes runolliseksi:

”Ikean avajaisista Espoon Lommilassa tuli seudun megasuper-tapahtuma, jota voi verrata vain hetkeen, jolloin Suomi voitti jääkiekossa MM-kultaa. Silloin Suomi hakkasi Ruotsin, nyt Ruotsi Suomen. Silti me kaikki voihkimme ilosta!” hän kirjoitti Helsingin Sanomissa lähes 25 vuotta sitten, 5. syyskuuta 1996.

Aikamoinen megasupertapahtuma Ikean avajaiset kieltämättä olivat – ja totta on sekin, että juhlapäivää oli odotettu lähes yhtä kauan kuin jääkiekon MM-kultaa.

Aikaisimmat jonottajat saapuivat paikalle jo tunteja ennen Ikean avajaisia.­

Avajaispäivässä oli siis suuren urheilujuhlan tuntua. Päivän mittaan paikalla kävi arviolta 20 000 ihmistä. Innokkaimmat saapuivat ovien taakse jonottamaan jo kahdeksan maissa aamulla. Pikkuhiljaa jono kasvoi satojen metrien mittaiseksi.

Suomen ensimmäisen Ikean ovet aukaistiin 4. syyskuuta 1996 kello 11.

Turunväylä oli ehtinyt mennä tukkoon jo ennen h-hetkeä. Iltapäivällä myös muut lähialueen liikenneväylät olivat täynnä autoja, ja poliisi joutui ohjaamaan autoja ohi Ikean risteyksen, kun Turunväylä muuttui liian vaaralliseksi.

Monet saapuivat Ikean avajaisiin autolla, ja Turunväylä ruuhkautui pahasti.­

Ikean omat 700 parkkipaikkaa täyttyivät hetkessä. Ikea oli varautunut autoryntäykseen, ja ympäristön pellot oli leikattu varaparkkipaikoiksi.

Ilmainen bussi kuljetti ihmisiä myymälään Helsingin päärautatieasemalta ja Espoon rautatieasemalta. Helsingissä bussiin pääsyä jonotti Ikean edustajan mukaan aamupäivällä tuhat ihmistä.

Avajaisjonossa Helsingin Sanomat jututti 14- ja 15-vuotiaita poikia, jotka olivat lintsanneet koulusta päästäkseen avajaisiin katselemaan huonekaluja. Avajaisten aikaan suosittuja tuotteita olivat muun muassa cd-telineet ja rottinkikalusteet sekä tv-tasot – nekin ajan hengen mukaisesti cd-pylväällä varustettuina.

Jos Ikea olisi saanut päättää, olisi sen ensimmäisen Suomen-myymälän hittituote ollut jokin muu kuin cd-teline. Ikea nimittäin havitteli pääsyä Suomen markkinoille kauan ennen kuin cd-levyjä oli edes keksitty.

Ihmiset rynnivät Ikeaan avajaispäivänä.­

1960-luvulla Suomi kaupungistui vauhdilla. Ihmiset muuttivat uusiin kerrostaloihin, ja monilla oli rahaa myös asunnon sisustamiseen.

Ikean perustaja Ingvard Kamprad oli nähnyt vastaavan kehityksen Ruotsissa, jossa ensimmäinen Ikea-myymälä oli avattu jo vuonna 1958. Vuonna 1963 Ikea laajeni ulkomaille, kun Norjan Oslossa avattiin myymälä.

Pian olisi myös Suomen vuoro. Asiakkaita ja kiinnostusta itänaapurissa varmasti riittäisi. Keväällä 1967 Kamprad perusti Ikealle suomalaisen tytäryhtiön, Ikea Kaluste Oy – Möbel Ikea Ab:n. Yhtiön kotipaikaksi merkittiin Espoo.

Samoihin aikoihin Kamprad teki esisopimuksen Elvi ja Tauno Korpijaakon kanssa kahden tilan ostamisesta Turunväylän varrelta Espoosta. Tiloihin kuului maata yhteensä noin kymmenen hehtaaria. Lopullinen kauppakirja allekirjoitettiin marraskuussa 1967.

Jo keväällä 1967, siis ennen lopullista maakauppojen solmimista, Elvi Korpijaakko anoi Ikean puolesta poikkeuslupaa rakentaa kaavoittamattomalle alueelle ison myymälän.

Espoon valtuusto puolsi poikkeusluvan myöntämistä, mutta sisäministeriö torppasi hankkeen. Perusteluina olivat alueen keskeneräiset liikennejärjestelyt sekä alueen maisema-arvot.

Sama näytelmä toistui uudelleen seuraavana vuonna: Ikea haki keväällä 1969 poikkeuslupaa, jonka sisäministeriö hylkäsi toukokuussa 1971.

Ikea halusi rakentaa myymälänsä moottoritien varteen, keskelle vanhaa jokilaaksoa, muistelee eläkkeellä oleva Espoon apulaisasemakaavapäällikkö Pertti Maisala. Hän on kirjoittanut vuonna 2008 julkaistun kirjan Espoo – oma lukunsa, joka kertoo Espoon kaupunkisuunnittelun historiasta. Kirjassa käydään läpi myös Ikea-hankkeen vaiheita.

”Espoon poliittinen johto oli koko ajan hankkeen takana, mutta hanke kaatui ympäristökysymyksiin. Espoonjokilaakso on etelärannikon vanhimpia, viljeltyjä kulttuurimaisemia, jota haluttiin vaalia”, Maisala sanoo.

Ikeassa oli päätetty, että Suomen myymälä avataan Espooseen Turunväylän varteen. Niinpä ruotsalaisliike ei lannistunut takaiskuista vaan jäi odottamaan uutta mahdollisuutta.

1970-luvun lopulla alkoi taas tapahtua, kun Ikean tontin ympäristöä Lommilassa ryhdyttiin kaavoittamaan. Kaavaluonnos räätälöitiin Ikean toimittamien tavaratalon luonnospiirustusten mukaisesti.

Ikea haki myymälähankkeelleen tukea ottamalla kumppanikseen osuuskauppaliike Elannon. Tästä peliliikkeestä ei kuitenkaan ollut mainittavaa hyötyä, sillä Espoo halusi, että päivittäistavarakauppa keskittyisi radan varteen Espoon keskukseen eikä muutaman kilometrin päähän moottoritien viereen.

Espoon kaupunginvaltuusto hyväksyi Lommilan kaavan loppuvuodesta 1983 selvällä äänten enemmistöllä. Eriävissä mielipiteissä kannettiin taas huolta Espoonjokilaakson kulttuurimaisemasta.

Ikean riemu jäi kuitenkin lyhyeksi. Ympäristöministeriö ei nimittäin hyväksynyt kaavaa Ikean osalta. Ministeriössä katsottiin, että Ikean suunnitelmat olivat voimassa olevan seutukaavan vastaisia ja ettei myymälä istuisi arvokkaaseen kulttuurimaisemaan.

Nyt viimeistään Ikea-kiista siirtyi valtakunnalliselle tasolle. Espoo toivoi seutukaavaan muutosta, jotta Ikea olisi mahdollistaa rakentaa. Seutukaavaa käsiteltiin valtakunnan politiikassa useaan otteeseen.

Ikea lobbasi hankettaan ankarasti. Virkamiehille lähetettiin kirjeitä, alihankintaostot Suomesta uhattiin lopettaa ja lehtihaastatteluissa vihjailtiin, että Suomen viranomaiset viivyttävät Ikean tuloa tarkoituksella, suojellakseen suomalaisia yrityksiä.

Pertti Maisalan mukaan Ikean väitteet protektionismista eivät pitäneet paikkaansa.

”Ei voi sanoa, että siinä olisi protektionismista ollut kyse. Tai toki jollain marginaalisella tavalla siellä on voinut olla sellaisiakin intressejä, mutta kyllä ne todellisuudessa olivat ympäristökysymyksiä, mihin se kaatui.”

Ikean rakennustyömaa vuonna 1995. Vasemmalla Lövkulla ja Turunväylä.­

Keväällä 1988 Ikea lähetti vihdoin edustajia Espooseen neuvottelemaan siitä, miten tavaratalohanke olisi sopeutettavissa Espoonjokilaakson kulttuurimaisemaan. Näihin neuvotteluihin osallistui apulaisasemakaavapäällikön roolissa myös Maisala. Hän oli yksi niistä virkamiehistä, jotka olivat kantaneet huolta kulttuurimaiseman tuhoutumisesta.

”Vasta siinä vaiheessa, kun kaava oli tyssännyt ties kuinka monennen kerran, Ikea lähetti sellaiset neuvottelijat, jotka suostuivat keskustelemaan kulttuurimaisemasta ja niistä tavoitteista. Ikean lähettämät ruotsalaisarkkitehdit ymmärsivät hirvittävän hyvin tämän kulttuurimaiseman arvon, mutta Ikean herrat eivät.”

Ikean myymälän mahdollistava kaava hyväksyttiin ympäristöministeriössä tammikuussa 1991. Ympäristöministeriö perusteli puoltavaa päätöstään sillä, että myymälän kokoa oli pienennetty ja sijaintia ja rakennuksen suuntaa hiottu niin, että se istui paremmin Espoonjokilaakson maisemaan.

”Se oli maiseman kannalta ihan tyydyttävä kompromissi ja kaupungin verotulojen ja elinkeinoelämän kehittymisen kannalta hyvä asia”, Maisala summaa.

Espoon Ikean rakennustyömaa tammikuussa 1996. Myymälän avajaisia vietettiin saman vuoden syyskuussa.­

Vääntö ei kuitenkaan loppunut asemakaavan hyväksymiseen. Tammikuussa 1995 Helsingin Sanomat kertoi, kuinka Espoon kaupunkikuvatoimikunta oli antanut pakit Ikean esittämille, laatikkomaisille suunnitelmille. Kaupunkikuvatoimikunta katsoi, etteivät Ikean piirustukset vastanneet asemakaavan yhteydessä esitettyjä suunnitelmia.

Lisäksi Ikea halusi, että sen myymälä olisi ollut Ikean brändin mukaisesti väritykseltään sinikeltainen. Tätäkään ei kaupunkikuvatoimikunta hyväksynyt. Sen mielestä historialliseen maisemaan sopi paremmin vaalea väri.

Lopulta Ikea taipui ja suostui siihen, että myymälästä tulisi vaalea. Vuosikausia kestänyt veivaus oli saatu päätökseen, ja rakennustyöt voitiin vihdoin aloittaa.

Ikea olisi halunnut Espoon myymälästä sinikeltaisen, mutta Espoon päättäjät halusivat paikalle vaalean rakennuksen.­

Kun Ikean perustaja Ingvar Kamprad osti Ikean tontin vuonna 1967, oli Ikea vielä suomalaisille tuntematon. Kun Ikea aukesi Espoossa lähes 30 vuotta myöhemmin, oli moni suomalainen ehtinyt tutustua Ikeaan jo ulkomailla, erityisesti Ruotsissa. Se ei kuitenkaan poistanut uutuudenviehätystä.

”Ikea myllersi huonekalukauppaa. Kun suomalaiset huonekaluliikkeet olivat myyneet sohvia, Ikea myi kokonaisuuksia, valmiiksi sisustettuja huoneita ja kodin pikkutavaraa. Se oli ja on jossain määrin edelleen poikkeuksellista”, sanoo Aalto-yliopiston työelämäprofessori Lasse Mitronen.

Tai kuten Helsingin Sanomien haastattelema nainen asian tiivisti Ikean avajaispäivänä vuonna 1996:

”Kyllä tätä kieli pitkällä odotettiin. Ikea-tyyli menee yksiin minun maun kanssa. Kaunista disainia.”

Oleellinen osa Ikeaa on tavaratalon yhteydessä oleva ravintola. Helsingin Sanomien Nyt-liite arvioi Ikean ravintolan marraskuussa 1996. ”Tänne on piintynyt laitosruokalan haju”, arviossa kirjoitettiin.­

Jutussa on käytetty lähteinä Pertti Maisalan teosta Espoo – oma lukunsa (2008) sekä Helsingin Sanomien artikkeleita.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?