Huoneessa numero 120 oli salaisuus: Napolin mafian etsintäkuulutettu päällikkö eli kuukausia Espoossa ilman että kukaan huomasi mitään - HS-Espoo - Ilta-Sanomat

Huoneessa numero 120 oli salaisuus: Napolin mafian etsintäkuulutettu päällikkö eli kuukausia Espoossa ilman että kukaan huomasi mitään

Mafioso Antonio Alberino pakoili Italian viranomaisia Suomessa yli puolen vuoden ajan 1990-luvulla. Miten ihmeessä hän päätyi leppävaaralaiseen huoneistohotelliin?

Mafioso Antonio Albertinon pidätettiin helmikuussa 1996 Leppävaarasta huoneistohotellista, joka toimi siihen aikaan nimellä Privatel.­

12.12.2020 9:24

Maanantai 12. helmikuuta vuonna 1996 oli kirpsakka pakkaspäivä.

Leppävaarassa sijaitsevan huoneistohotellin piha oli lumen peitossa. Portaita oli ehkä jouduttu lapiomaan tai ainakin harjaamaan puhtaaksi.

Yllättäen hotellin pihalle kaarsi kymmenkunta poliisiautoa. Autoista nousi parikymmentä raskaasti aseistautunutta poliisia.

Heidän kohteensa oli huone numero 120 ja sen asukas, pidättäytyväinen mutta kohtelias italialaismies. Mies oli asunut hotellissa lokakuusta asti. Hän oli pidentänyt oleskeluaan useaan otteeseen ja oli saanut jo alennustakin.

Mies ei tehnyt pidätystilanteessa vastarintaa. Hänet vietiin Pasilan poliisivankilaan odottamaan luovutusta Italiaan.

Mies oli italialainen mafioso Antonio Alberino, joka oli pakomatkalla Suomessa. Hän oli yksi 23 syytetystä laajassa, mafianvastaisessa oikeudenkäynnissä. Italiassa Alberinoa odotti pitkä vankeustuomio, ja hänestä oli tehty kansainvälinen etsintäkuulutus.

Ilta-Sanomissa kerrottiin, kuinka Italiassa riemastuttiin Alberinon pidätyksestä:

”Tulemme joukolla hakemaan hänet pois heti, kun se on mahdollista, italialaispoliisit sanoivat Suomen keskusrikospoliisin edustajille.”

Mutta miten italialainen mafioso oli päätynyt syrjäiseen huoneistohotelliin Espoon Leppävaaraan?

Ilta-Sanomat 17.2.1996­

Alberino oli saapunut Suomeen turistina kesällä 1995. Hän tuli maahan väärällä henkilöllisyydellä ja väärennetyllä passilla. Suomessa hän vaihtoi vielä kerran henkilöllisyytensä.

Suomeen Alberino päätyi todennäköisesti sen takia, että hän oli ollut naimissa suomalaisen naisen kanssa. Suomessa ollessaan Alberino seurusteli toisen suomalaisen naisen kanssa.

Aluksi Alberino vaihteli majapaikkaa, mutta sitten sopiva piilopaikka löytyi Espoosta. Lokakuussa 1995 hän kirjautui huoneistohotelli Privateliin Leppävaarassa. Hän asettui huoneeseen 120.

Huoneistohotellit eivät olleet 1990-luvun Suomessa kovin yleisiä, ja Privatelkin oli ehtinyt olla toiminnassa vasta muutaman vuoden.

Ilta-Sanomien haastattelemien hotellin työntekijöiden mukaan Alberino viihtyi omissa oloissaan eikä koskaan poistunut huoneestaan ennen kello yhtä iltapäivällä. Hän pelasi uhkapelejä, ja Ilta-Sanomien mukaan italialaismies oli tuttu näky helsinkiläisellä kasinolla.

Huoneistohotellin työntekijät kuvailivat Alberinoa pidättyväisen kohteliaaksi.

”Ainoa, jonka kanssa italialainen viihtyi, oli salaperäinen suomalainen nainen, joka vieraili hänen huoneistossaan usein ja soitti puhelimella vielä useammin”, Ilta-Sanomissa kirjoitettiin.

Alberinolla oli käytössään auto ja matkapuhelin. Huoneessaan hänellä oli useita kymmeniä nahkatakkijäljitelmiä, joita hän myi eteenpäin. Takkiväärennökset johtivat lopulta poliisin Alberinon jäljille.

Pidätyksen jälkeen hänet vietiin Pasilan poliisivankilaan.

Ilta-Sanomat kertoi huhtikuussa 1996, että silloinen oikeusministeri Kari Häkämies oli allekirjoittanut päätöksen, jonka perusteella Alberino voitiin luovuttaa Italiaan.

Pari viikkoa myöhemmin kaksi italialaispoliisia saapui Suomeen hakemaan Alberinoa.

Italiassa hänet tuomittiin huumerikoksista 12 vuodeksi vankeuteen, kertoi Ilta-Sanomat kesällä 1996.

Antonio Alberino­

Alberino on toiminut Luoteis-Italian rannikolla Liguriassa yhdessä sikäläisen mafiajohtajan Giovanni Tagliamenton kanssa.

1990-luvulla parivaljakko levitti Etelä-Amerikassa tuotettua kokaiinia Rivieralla. Alberino on sekaantunut myös varastetun tavaran kätkemiseen, koronkiskontaan ja luvattomaan vedonlyöntiin.

Italialaisten lehtien mukaan Alberino tunnetaan Liguriassa liikanimellä il boss delle false griffe eli väärennösten päällikkö.

Hän edustaa Napolin mafiaa eli Camorraa, joka on erikoistunut tuoteväärennöksiin.

Privatel-hotelli toimii nykyään nimellä Hotel Hellsten.­

Paikallislehti Prima La Riviera kertoi vuonna 2019, että poliisi oli tehnyt ratsian Alberinon hallinnoimiin tiloihin, joista löytyi 500 väärennettyä käsilaukkua. Väärennökset olivat korkealaatuisia ja edustivat huippumerkkejä, kuten Chanel ja Hermès.

Alberino on 2010-luvulla tuomittu kotiarestiin useamman kerran, mutta hän on jatkanut väärennösten tehtailua kotiaresteista huolimatta.

Jutussa on käytetty lähteinä Ilta-Sanomien arkistojuttuja vuodelta 1996. Oikaisu 10.12.2020 klo 15.00: Jutun kuvatekstissä luki aiemmin virheellisesti, että nykyään rakennuksessa toimii huoneistohotelli Hellsten. Hellsten on mennyt konkurssiin ja nykyisin paikalla toimii Forenomin huoneistohotelli.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?