Kirsi Siren perusti 70-luvulla keskelle Espoon maaseutua lastenteatterin, johon hän ei itsekään aluksi uskonut - HS-Espoo - Ilta-Sanomat

Kirsi Siren perusti 70-luvulla keskelle Espoon maaseutua lastenteatterin, johon hän ei itsekään aluksi uskonut

Kirsi Siren.

Kirsi Siren.

Julkaistu: 1.12. 10:31

Teatteri Hevosenkenkä aloitti 70-luvulla keskeltä Espoon maaseutua ja kasvoi koko pääkaupunkiseudun tuntemaksi. Kirsi Sirenin perustamasta lastenteatterista lähti liikkeelle kaupungin teatteri- ja lastenkulttuuri.

Sinä päivänä syreenit ja omenapuut kukkivat, ja tunnelma oli kuin Prinsessa Ruususen maailmassa. Oli 20. kesäkuuta vuonna 1975 ja Kirsi Siren oli tullut yhdessä siskonsa Sara Sirenin kanssa katsomaan ensimmäistä kertaa, millaista tilaa heidän lastenteatterilleen oli tarjottu Juhannusmäelle olevan vanhan kansakoulun sivurakennuksesta.

Aivan jokainen ei välttämättä olisi Kirsi Sirenin tapaan kuvaillut koulun pihamaata kovin sadunomaiseksi. 1970-luvulla ruotsinkielisen Kockby Folkskolanin päärakennus oli päässyt rappiotilaan. Juoksevaa vettä ei tullut, ja pihamaalla oli ulkovessa. Sivurakennuksessa oli puuseppien verstas, jossa oli korjattu rikkinäisiä pulpetteja.

”Jos teille kelpaa se huone, niin voin siirtää ne pulpetinkorjaajat ja pulpetit johonkin toiseen paikkaan”, Siren muistaa silloisen Espoon koulutoimenjohtajan Erkki Äärysen heille todenneen.

Ja kyllä kelpasi. Sireneille riitti, että on paikka, jossa on tunnelmaa ja tilaa tehdä taidetta. Juuri sellainen oli rappioromantiikkaan uinahtanut Juhannusmäki.

Siitä lähtien, eli pian 45 vuoden ajan, teatteri Hevosenkenkä on sijainnut Juhannusmäellä Mankkaalla, ja Kirsi Siren toiminut sen teatterinjohtajana. Vuosien varrella teatteri on tullut tunnetuksi espoolaisen lastenkulttuurin edistäjänä ja edelläkävijänä.

Teatteri Hevosenkenkä toimii entisessä kansakoulussa. Punamultainen päärakennus on vuodelta 1899.

Teatteri Hevosenkenkä toimii entisessä kansakoulussa. Punamultainen päärakennus on vuodelta 1899.

Kirsi Sirenistä ei kuitenkaan pitänyt tulla lastenteatterin johtajaa tai varsinkaan nukketeatterin. Hän oli valmistunut teatteriohjaajaksi Suomen Teatterikoulun korkeakouluosastolta vuonna 1970.

Ensimmäisen lapsensa syntymän jälkeen Siren alkoi kiinnostua siitä, millaista teatteria lapsille oli tarjolla. Ratkaisevia olivat Sirenin teatterikouluaikaisen opettajan, teatteriohjaaja Ritva Laaton sanat.

”Hän kysyi, että kiinnostaisiko minua nukketeatteri. Siihen sanoin, että ei takuulla kiinnosta. Olin neljä vuotta opiskellut teatteria ja mietin, että en kai tällaista tumpputeatteria rupea tekemään. Mutta sitten hän sanoi sen maagisen lauseen: Sä et tiedäkään, että Venäjällä nukketeatteri on suurta taidetta ja nuket ovat tosi isoja.”

Sirenillä heräsi varovainen kiinnostus nukketeatteriin, ja hän päätti mennä kuuntelemaan, mitä siitä puhutaan Tampereella pidetyssä lastenteatteriseminaarissa. Pian Siren huomasi olevansa mukana seminaarin seurauksena perustetun nukketeatteri Vihreän Omenan työryhmässä.

”Mutta koska meitä oli siinä kolme ohjaajaa ja yksi näyttelijä, se homma ei aivan täysin synkannut. Samalla kuitenkin ajattelimme, että on sääli heittää pois sitä oppia, kun kerran olemme jo niin perillä tästä nukketeatterista ja yhden teatterin perustamisesta.”

Niinpä Siren päätti perustaa Espooseen oman teatterin yhdessä siskonsa Sara Sirenin kanssa. Teatteria varten perustettiin oma kannatusyhdistys.

”Siitä se alkoi. Vessana oli potta yhdessä kaapissa. Talvella sulatimme kahviveden lumesta.”

Teatteri Hevosenkengän henkeen on kuulunut alusta asti se, että kaikki asiat aina nukeista lavastuksiin ja julisteisiin tehdään itse. Kirsi Siren Hevosenkengän varastossa.

Teatteri Hevosenkengän henkeen on kuulunut alusta asti se, että kaikki asiat aina nukeista lavastuksiin ja julisteisiin tehdään itse. Kirsi Siren Hevosenkengän varastossa.

Espoossa ei ollut tuolloin yhtään ammattiteatteria. Teatteri Hevosenkenkä päätyi rakentamaan kaupunkiin sekä teatteri- että lastenkulttuuria.

Siren myös huomasi, ettei hän ollut ainut, jolla oli ollut aluksi ennakkoluuloja nukketeatterista. Kun he keräsivät näyttelijöitä mukaan ensimmäiseen esitykseen Karhu, jota ei ollutkaan, se ei ollut aivan helppoa.

”Monet näyttelijät olivat niin epäluuloisia, mutta sitten saimme parhaimmat päältä. Aino-Maija Tikkanen ja Paavo Pentikäinen sanoivat, että kiva tulla tekemään historiaa. Tikkasen olohuoneessa harjoittelimme ensimmäistä esitystä pölyräteillä ja harjoilla ennen kuin meillä oli omaa tilaa.”

Innostus uuden tekemiseen oli kova. Teatterin henkeen on kuulunut alusta asti se, että kaikki asiat aina nukeista lavastuksiin ja julisteisiin tehdään itse. Jokaiseen esitykseen sävelletään oma musiikki, ja alkuvuosina esityksissä oli elävää musiikkia, jopa kokonainen bigband saattoi olla paikalla.

Pieni sivurakennus Juhannusmäellä alkoi nopeasti käydä ahtaaksi. Samanaikaisesti oli kuitenkin uhka, että koulun päärakennus purettaisiin. Vuonna 1983 Hevosenkenkä pääsi päärakennukseen, jonka kaupunki remontoi.

Siren kiittelee sitä, että teatteri on saanut taloudellista tukea niin valtiolta kuin Espoon kaupungiltakin.

”Kaupunki on onneksi ymmärtänyt lastenkulttuurin merkityksen kaupungissa, jossa on paljon lapsia.”

Fanni Lieto tekee kaikki teatteri Hevosenkengän nuket. Teatteri Hevosenkengässä on 13 kokoaikaista työntekijää sekä useita vierailevia ohjaajia, lavastajia ja näyttelijöitä vuosittain.

Fanni Lieto tekee kaikki teatteri Hevosenkengän nuket. Teatteri Hevosenkengässä on 13 kokoaikaista työntekijää sekä useita vierailevia ohjaajia, lavastajia ja näyttelijöitä vuosittain.

Teatteri on ollut osa Sirenin elämää aina. Sirenin arkkitehtivanhemmat Kaija ja Heikki Siren vaikuttivat myös teatterimaailmassa, samoin kuin arkkitehti-isoisä J. S. Sirén, jonka päätöihin kuuluu Eduskuntatalo. J.S. Sirén oli Kansallisteatterin hallintoneuvoston puheenjohtaja.

”Me kävimme koko ajan teatterissa, ja tähän teatterin parissa työskentelyyn kannustettiin myös kotona. Isä esimerkiksi teki lavastuksia Helsingin kaupunginteatteriin ja Kansallisteatteriin ja äiti pukusuunnittelua.”

Siren ei peittele sitä, etteikö perheen suhteista olisi ollut apua teatterin perustamisessa. Samalla hän korostaa, ettei pelkillä suhteilla kauaksi pötkitä.

”Niillä sai ovia auki, mutta ei ne ovet pysy auki, jos siihen ei ole sitten aihetta.”

Vielä 1970-luvulla Juhannusmäellä sijaitseva teatteri Hevosenkenkä oli keskellä maaseutua. Teatterille oli kuitenkin tärkeää saada yleisöä, sillä suurin osa sen tuloista on perustunut aina lipputuloihin, kertoo Siren.

Merkittävä ponnahduslauta oli se, että Hevosenkenkä sai jo varhaisessa vaiheessa yhteistyökumppanikseen Kansallisteatterin, jossa Hevosenkengän esityksiä nähtiin aina vuoteen 1999 saakka.

”Ne Kansallisteatterin johtajat rämpi lumihangen läpi katsomaan ja sanoivat lopulta, että kyllä me uskotaan teihin. Saatte tulla näyttämään, mihin pystytte. Ensimmäisen vuoden jälkeen pääsimme esiintymään Willensaunaan.”

Kansallisteatterin jälkeen Hevosenkengän yhteistyökumppaneita ovat olleet muun muassa Komediateatteri Arena ja Annantalo. Kiertäviä esityksiä on tehty eri puolilla Suomea. Myös yhteistyö erityisesti Japaniin on ollut tiivistä.

Tänä vuonna Japanissa esitettiin Kaunotar ja hirviö. Kun ensimmäinen esitys vietiin Japaniin 1990-lopun lopussa, keinot olivat toiset kuin nykyisin.

”Ensimmäiseen Japanin näytökseen kaikki nuket ja lavasteet, eli käytännössä kasa lastulevyä, lähtivät rekkakontissa Siperian halki. Japanissa on myös todella tarkat tullimääräykset, joten kaiken, mitä sinne tuotiin, piti myös lähteä pois. Se oli iso operaatio.”

Tämän reissun Japanissa on tehty näytöksiin omat kaksoiskappaleet lavasteista.

Kansainvälistyminen, rakennushankkeet ja muut projektit ovat Sirenin mielestä tuoneet mukavaa sykettä teatterin kehittämiseen.

2000-luvulla ohjelmisto laajeni nuoriin ja aikuisiin ja toiminta teatterin ulkopuolelle. Näyttelykeskus WeeGeen yhteydessä oleva Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä siirtyi teatterin kannatusyhdistyksen alle vuonna 2011.

Viime vuonna Teatteri Hevosenkengän pihamaalle nousi uudisrakennus Tusculum, jossa järjestetään esimerkiksi vauvojen värikylpyä ja taideterapiaa.

Kirsi Sirenille yksi tärkeimmistä ohjelmistossa olleista esityksistä oli Simpanssiveljeni Bruno. Se perustuu tosi tarinaan amerikkalaisen viittomakielen oppineeseen Washoe-simpanssiin, jota Siren jopa lähti katsomaan Yhdysvaltoihin.

Kirsi Sirenille yksi tärkeimmistä ohjelmistossa olleista esityksistä oli Simpanssiveljeni Bruno. Se perustuu tosi tarinaan amerikkalaisen viittomakielen oppineeseen Washoe-simpanssiin, jota Siren jopa lähti katsomaan Yhdysvaltoihin.

Vaikka tunnetut nimet ovat varmoja yleisömagneetteja, ohjelmiston valinnassa Siren on pitänyt tärkeänä sitä, että tunnettujen klassikoiden ohella nostetaan esille uusia, tuntemattomiakin tekstejä.

Näin on tänäkin vuonna. H.C. Andersenin klassikon Lumikuningattaren ohella Sirenillä on työn alla Lähi-itään sijoittuva satu Ilo, riemu ja viinirypäle, jonka hän aikoo dramatisoida.

”Monta kertaa aikuiset voivat tulla kriittisellä mielellä teatteriin, mutta kun lapset tulevat teatteriin, he haluavat rakastaa sitä esitystä.”

Haasteena on kuitenkin se, että jokaisen esityksen pitäisi onnistua ja tavoittaa yleisö, koska teatteri ja budjetti ovat pienet, Siren sanoo. Hänen mukaansa esityksessä pitää olla mielenkiintoa, kuten jännitystä, samaistumiskohteita ja ehdottomasti huumoria, jotta esityksessä saa vapautuneesti nauraa.

”Kaikkiin meidän esityksiin pyritään tekemään tasoja aikuisiin asti. Haluamme tehdä sellaisia esityksiä, jotka herättävät ajatuksia kaikenikäisissä.”

74-vuotias teatterinjohtaja ja ohjaaja-dramaturgi.

Perusti teatteri Hevosenkengän vuonna 1975 yhdessä siskonsa Sara Sirenin (1947–2002) kanssa.

Toimi pitkään Espoon kaupunginvaltuutettuna (1997–2012) ja kaupunginhallituksessa 2000-luvulla.

Suomen Kansallisoopperan hallintoneuvoksen jäsen 2004–2008.

Lastenkulttuurin valtionpalkinto 1989.

Hevosenkenkä on Espoon ensimmäinen ammattiteatteri. Katsojia on vuodessa noin 30 000.

Esityksiä on vuodessa 300, joista 150 on kiertäviä. Kiertäviä esityksiä tehdään eri puolille Suomea, Ruotsiin ja Japaniin.

Lisää aiheesta