Torimyyjät ovat kaataneet paistorasvaa toistuvasti suoraan viemäriin Espoossa: ”Tämä täytyy nyt ottaa oikein tosissaan” - HS-Espoo - Ilta-Sanomat

Torimyyjät ovat kaataneet paistorasvaa toistuvasti suoraan viemäriin Espoossa: ”Tämä täytyy nyt ottaa oikein tosissaan”

Läkkitorilla lainehti jätevettä jo vuonna 2011.

Läkkitorilla lainehti jätevettä jo vuonna 2011.

Julkaistu: 24.10.2019 13:34

Kovettuva paistorasva voi lopulta tukkia Läkkitorin viemärit.

Leppävaaran Läkkitorin iloinen toripäivä saa ikävän lopun, kun myyjä päivän päätteeksi kaataa paistorasvat viemäriin. Viemäriin kaadetut rasvat päätyvät vesistöihin. Kovettuva rasva myös hiljalleen tukkii viemärin.

Torin toiminnasta vastaa Espoon torikauppiaat ry, mutta ongelma on lopulta kaupungin.

”Kaupunginhan siihen pitää puuttua, kun se on kerran kaupungin tori”, toteaa kaupungin yhteyshenkilö Eero Haataja.

Kaupunki on saanut valituksia myyjien toiminnasta. Ensimmäiset valitukset viemäriin kaadetuista rasvoista tulivat viime vuonna, jolloin torin toiminnasta vastasi kauppakeskus Galleria.

Keväällä tori siirtyi Espoon torikauppiaat ry:n vastuulle. Viimeisimmän valituksen paistorasvojen kaatamisesta kaupunki sai tänä kesänä. Kaupunki pyysi torikauppiasyhdistykseltä selvitystä asiasta.

”Heille on kuulemma sanottu, että ei siellä mitään kaadeta, vaikka varmasti kaadetaan”, Haataja kertoo.

Haatajan mukaan kaupunki ei ole saanut asiasta valituksia kesän jälkeen.

Leppävaaralaisten Facebook-ryhmässä jaetuissa kuvissa kuitenkin näkyy, kuinka viemäriin kaadetaan jotain, todennäköisesti paistorasvaa, suuresta laatikosta.

”Tämä täytyy nyt näköjään ottaa torikauppiaiden kanssa oikein tosissaan”, Haataja kommentoi tietoa.

”Ruvetaan viemään asiaa eteenpäin.”

Haatajan mukaan torilla ei ole havaittu tavallista enempää rottia. Kaupunkilaiset kuitenkin pelkäävät ruokajätteen houkuttelevan tuholaisia paikalle.

Espoon torikauppiaat ry:n puheenjohtaja Kaija Kosonen ei ole tietoinen paistorasvojen kaatamisen jatkumisesta. Hän ei ole myöskään nähnyt sosiaalisessa mediassa jaettuja kuvia asiasta.

”Minulla ei ole tietoa tästä”, Kosonen toteaa ykskantaan.

Kososen mukaan kesällä ongelmana oli, että myyjien vuokrasopimus ei erikseen kieltänyt rasvojen kaatamista viemäriin. Sopimusta on sittemmin muutettu, joten nyt kaatajaa odottaisi häätö.

Väärintekijä on kuitenkin ensin saatava kiinni.

”No kyllä sitä varmaan sitten täytyy selvitellä, jos joku tekee tällaisen ilmoituksen”, Kosonen sanoo.

Lisää aiheesta

Tuoreimmat osastosta