Timo Ekberg kertoo, kuinka Espoon Olarissa lietsottiin ilkivaltaa 1990-luvulla: ”Välillä järjestettiin tahallaan vähän mellakoita”

Julkaistu:

Monet suomirapin keskeisistä nimistä ponnistavat samasta kaveriporukasta, joka notkui Kuitinmäen ostarilla ja joi kaljaa Kobrakallioilla.


Kuitinmäen ostari on Olari possen kotipiha, ”Alue 21” Espoon postikoodin 02210 mukaan. ”Olari on ainoa oikea lähiö Espoossa, tunnetaan myös sadan graffitin kaupunkina”, pojat naureskelevat ohuen tupakkapilven keskellä. ”Eikä me olla jengi, vaan me ollaan lähiö. Ne, jotka kasvaa täällä, kerääntyy tähän. Me synnytään täällä ja me kuollaan täällä.”

Näin kuvailtiin Espoon Olaria Kuukausiliitteen artikkelissa lokakuussa vuonna 1996.

”Me oltiin menossa jonkun kaverin synttäreille. Mä muistan tän”, sanoo Timo ”Ässä” Ekberg olarilaisen baarin terassilla. Artikkelin julkaisusta on kulunut yli 20 vuotta, ja nyt 42-vuotias Ekberg on luvannut kertoa meille, millaista oli viettää nuoruus 1980- ja 1990 -lukujen Olarissa.



Vuonna 1996 julkaistun Kuukausiliitteen artikkelin kuvituksena oli nuorisoa Kuitinmäen ostarilla. Kuvassa edessä oikealla on taitelijanimellä Raimo tunnettu räppäri.

Ekberg kuului Kuukausiliitteen artikkelissakin mainittuun Olari-posseen, porukkaan, joka varttui 1980- ja 1990-lukujen Olarissa: posse hengasi Kuitinmäen ostarilla, herätti aikuisissa pahennusta ja päätyi lopulta tekemään räppiä.

Olari-possesta ovat ponnistaneet muun muassa sellaiset suomirapin nimet kuin MC Taakibörstan Edu Kehäkettunen, Setä Koponen ja Davo (tai oikeastaan Davo on Matinkylästä, Ekberg huomauttaa) sekä Raimo, BJD ja Tuomio & Kone. Posselaiset viittaavat toisiinsa edelleen taiteilijanimillään. Ekbergkin tunnetaan Olarissa Ässänä, ei Timo Ekberginä. Niinpä hän on myös tässä jutussa Ässä.

”Me ollaan tutustuttu ihan pentuina. On käyty samat koulut ja muut. Kun rap tuli, se iski meihin kovasti. Muistan, että oltiin kopsattu yhden kaverin isoveljeltä hevikasetteja. Yhden kasetin B-puolella oli räppiä. Oltiin ihan, että mitä tää on. Tätä pitää saada lisää”, Ässä muistelee possen rap-herätystä.

Omia biisejä nauhoitettiin BJD:n kotistudiossa.

"Isoin vitsi on, että Olarin ensimmäinen oikea räppäri BJD aloitti musiikin tekemisen, kun vanhemmat ostivat pojalle laitteet, jotta hän ei pyörisi ulkona niin sanotuissa kioskiporukoissa. Siinä kävi niin, että kioskiporukat tulivat hänen kotiinsa tekemään musiikkia. Jos laitteita ei olisi BJD:lle ostettu, ei voi tietää, olisiko Olari-räppi koskaan edes noussut", Edu Kehäkettunen eli Harri Hintikka kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa heinäkuussa.

BJD:n vanhemmilla oli eittämättä syynsä laitteiden ostamiseen. 1980- ja 1990-lukujen taitteessa Olari-posse nimittäin tunnettiin ihan muusta kuin rapmusiikista. Poikaporukka notkui ympäri Olaria: Kuitinmäen ostari, Ruomelanraitti, Talvipuutarha…

"Me hengattiin ihan kaikkialla", Ässä summaa.

”Kokoonnuttiin Kuitinmäen ostarille ja välillä järjestettiin vähän tahallaan mellakoita, että saatiin poliisipartio paikalle. Lasipulloja hajoteltiin ja sen semmoista.”

Erityisesti muistissa on 1980- ja 1990-lukujen taitteessa sattunut episodi, jossa nuoriso pani ranttaliksi koulun diskon yhteydessä.

"Paikalle tuli poliisiautoja. Muistaakseni me työnnettiin yksi auto lumeen ja potkittiin jotain postilaatikoita. Se taisi silloin nousta lööppeihinkin."

Helsingin Sanomien arkistosta löytyy maaliskuulta 1990 maininta levottomista olarilaisnuorista:

"Ilkivalta, töhriminen, murrot, [Kuitinmäen koulun] koulun rehtori luettelee vakavana. Ja jatkaa: olen pessimistinen, tuskin voidaan muuta kuin odottaa, että nuoret kasvavat ja muotivillitys menee ohi", toimittaja Kristiina Ritvos kirjoitti pääkirjoitussivulla. Hän uskoi nuorten levottomuuden johtuvan osin siitä, ettei Olarissa ollut oikein paikkoja nuorisolle:

"Tuhansien lasten ja nuorten Olari ei tarjoa mitään. Nuorille tarkoitettuja harrastustiloja ei ole. Yksi pieni tila oli, mutta se on suljettu."

Ässä muistelee, että Ylä-Olarissa sijaitsevalle ostarille avattiin nuorisotila juuri heidän porukkansa sekoilun takia.

"Kun meidän porukka alkoi oireilla, nuorisotila avattiin uudestaan. Se oli helkkarin kiva mesta. Siellä oli yksi tiukempi työntekijä ja yksi lungimpi."

Nuorisotila sijaitsi ostoskeskuksen kellarissa, Talvipuutarhan yhteydessä, ja se tunnettiin nuorison keskuudessa nimellä Läävä.

"Läävässä aika kova meno. Itse ei tullut paljon siellä käytyä, pilvenpoltto tai pussikaljoittelu ei kiinnostanut siihen aikaan. Olin melko nörtti yläasteikäisenä. Talvisin Läävän sijaan tuli hengailtua kavereiden kanssa Finnoilin kahvilassa", muistelee Ässän ala-asteaikainen luokkatoveri, Olarin Panimon perustajiin kuuluva Ville Leino.

Hän kertoo liikkuneensa niin sanotun Olari-possen liepeillä koulussa, mutta pyörineensä muuten enemmän urheilijaporukoissa.

"En ihan itse ollut pussikaljaporukoissa, jotka hengasi ostarilla. 1990-luvun alussa liikuin vähän kiltimmissä porukoissa. Pussikaljahommat tuli omalta osalta kuvioihin vasta myöhemmin", Leino kertoo.



1980- ja 1990-lukujen taitteessa ja vielä pitkälti 1990-luvulla meno ostarilla oli kieltämättä usein aika levotonta, myöntää Ässä.

”Me kokoonnuttiin Kuitinmäen ostarilla. Siellä oli kaksi puhelinkoppia. Muistaakseni ainakin Edulla oli hakulaite. Siihen me soitettiin ja odotettiin, että Edu soittaisi takaisin puhelinkoppiin.”

Oluttakin kului, eikä ostarilla hengaavaa nuorisolaumaa oikein katsottu hyvällä.

”Jossain vaiheessa sheriffit osoitti meille vähän syrjemmästä kalliot ja sanoi, että menkää sinne.”

Helsingin Sanomien jutussa vuonna 1998 Olarissa lähipoliisina työskennellyt Kai Friman kertoi osoittaneensa nuorisolle lähimetsästä paikan, jonne mennä pussikaljan kera.

”Kuulostaa ihan multa. Meillä saattoi hyvinkin olla nuorten kanssa tällainen diili”, Friman sanoo nyt, parikymmentä vuotta myöhemmin. Hän työskentelee edelleen Länsi-Uudenmaan poliisissa.

Frimanille Olarin nuoriso ja näiden hengailupaikat tulivat 1990-luvulla tutuksi. Hän toimi Olarissa lähipoliisina 1990-luvun puolesta välistä vuoteen 2005.

”Meno oli siihen aikaan aika erilaista. Lähipoliisitoimintaa tehtiin omalla persoonalla. Teimme soppareita, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Muualle opastamisessa oli ajatusta, että nuoret juo joka tapauksessa, ja jos ne juo vähän syrjemmässä, vältytään turhilta soitoilta, että siellä ne taas juo ostarilla. Nuorten kanssa puhuttiin tästä ja annettiin selvät sävelet esimerkiksi siitä, että kaveria ei jätetä. Ja lainkirjainta tietysti noudatettiin aina”, Friman muistelee.

Kalliot, joille Friman tai joku muu poliisi nuorison aikanaan ohjeisti, tunnetaan nimellä Kobrakalliot. Nimi tulee siitä, että joku maalasi kallioille komean kobragraffitin.

Kalliot ovat edelleen suosittu ajanviettopaikka. Ne on koristeltu – tai näkökulmasta riippuen töhritty – graffiteilla.

”Kaupunki meni putsaa nää kalliot joskus. Musta ei ois tarvinnu. Nää on urbaanit kaltsit ja näihin sopii urbaani taide. Kobrakalliot on place to be!” Ässä sanoo.

Hiekkakentän kupeessa sijaitsevat Kobrakalliot ovat ostarilta syrjässä, mutta silti edelleen aika julkisella paikalla. Jos nuoriso kaipasi enemmän rauhaa, kiivettiin kauemmas Aurinkokallioille.

”Aurinkokaltseille paistoi aurinko koko ajan. Siellä sai olla kokonaan rauhassa eikä sinne näkynyt missään. Se oli meille silloin tärkeää, ettei kukaan nähnyt.”

1980- ja 1990-lukujen taite oli nuorisokulttuurissa Suomessa murroksen aikaa. Tämä näkyi myös Olarissa: 1980-luvulla esillä olivat punk ja skeittaus, 1990-luvulla oli rapin vuoro.

"Ylipäänsä se, että harrasti musiikkia, oli silloin iso asia. Punk-, rap- ja hc-keikoilla näkyivät samat naamat sulassa sovussa. Hc-punkkarit diggasi myös räppiä ja päinvastoin", muistelee olarilaisen punkbändin Fumblen kitaristi Onni Tappola, 46.

Ässällä on teoria siitä, miksi rap sai niin vahvan jalansijan 1990-luvun lopun Olarissa.

”Meillä oli koulussa hiphopparit vallan kahvassa, ei pilottitakkityypit. Meillä oli koulu, jossa rap sai raikaa. Hoppareiden ei tarvinnut taistella asemastaan.”

1980-luvulla nosteessa olleet graffit ja skeittaus kuuluivat nekin Olari-possen keskeisiin harrastuksiin.

"Olarista löytyy edelleen mun bommauksen jälkiä vuodelta 87", Ässä sanoo. Bommaus tarkoittaa tekijän niin sanotun nimikirjoituksen eli tagin kirjoittamista eri puolille aluetta.

Kuten arvata saattaa, aikuiset eivät olleet aina pelkästään innoissaan nuorison skeitti -ja graffitiharrastuksista. Kun nuoret rakensivat omin luvin skeittirampin, käytiin se aika nopeasti purkamassa, Ässä muistelee.

"Se tyyppi sai sitten nimen Rampinpurkaja."

Ässän kanssa samoissa skeittiporukoissa 1980-luvun lopussa liikkui myös Olarin panimon Leino. Itseasiassa Ässä opetti Leinon skeittaamaan.

"Olari oli aika tiivis yhteisö. Se ehkä mahdollisti sen, että siellä syntyivät alakulttuurit, joita Tapiolassa tai muualla ei ollut. Olarilaiset ovat aina pitäneet toistensa puolta", Leino sanoo.


Mutta mitä Olari-posselle kuuluu nyt? Vanha porukka pitää edelleen yhteyttä, Ässä kertoo. Pari vuotta sitten Tavastialla nähtiin Olarin rapin all stars, kun MC Taakibörstän kanssa lavalle nousivat myös Ässä sekä Tuomio & Kone ja Raimo. Ässän piirroksia on myös päätynyt Olarin panimon olutpullojen etiketteihin.

Osa possesta on muuttanut pois Olarista, osa on tullut takaisin. Ässä on asunut käytännössä koko ikänsä Olarissa. Vaikka meno on takavuosilta rauhoittunut, on Olari pysynyt monin tavoin samanlaisena, hän sanoo.

”Täällä on hyvä yhteisöllisyys. Toivoisin, ettei Olaria kauheasti lähdettäisi uudistamaan. Jos nää baarit jyrättäisiin maan tasalle, minne me sitten mentäisiin?”

Olarilaista räppiä


BJD

 Olarirapin sanotaan alkaneen BJD:n kotistudiolta. Tehnyt omaa musiikkia sekä toiminut studiotuottajana.

Raimo

 Ensimmäisiä suomalaisen underground-rapin kehittäjiä.

Tuomio & Kone

 Vuonna 2003 ilmestynyt omakustannelevy on noussut underground-klassikoksi.

MC Taakibörstä

 Edu Kehäkettusen, Davon ja Setä Koposen kokoonpano. Vuonna 2001 julkaistu kappale PA 2001 nousi aikoinaan Suomen viralliselle listalle.

Jeijjo ja Nupi

 Nuoremman sukupolven Olari-räppiä. Ensimmäinen studioalbumi julkaistiin vuonna 2012.