”Hirveä kuvisope” sai Vimman, 24, lopettamaan piirtämisen vuosiksi, lopulta hän löysi apua masennukseen sarjakuvablogista

Julkaistu:

Vimma eli vuosia niin, ettei hän uskaltanut unelmoida. Nyt hän käy Espoon mielenterveysyhdistyksen taideryhmässä ja haaveilee voivansa joskus olla taiteilija.


Tunnelmassa on vähän samaa kuin koulun kuvaamataidon luokassa toukokuun lopussa: ulkona paistaa aurinko, pöydälle on koottu pino kuluneen kauden aikana tehtyjä taideteoksia, ilmassa on lähestyvän kesän mukanaan tuomaa toiveikkuutta.

Maalaukset ja piirustukset ovat syntyneet syksyn ja kevään aikana Espoon mielenterveysyhdistyksen nuorten aikuisten taideryhmässä. 24-vuotias Vimma on jo ehtinyt unohtaa maalanneensa osan niistä.

”Apua, mä alan itkeä. Ne on niin...Siis eikä, tällaisenkin mä olen tehnyt! Nää mä haluan laittaa kotona seinälle”, Vimma nostelee pinosta akvarellityön toisensa perään ja hymyilee leveästi.

Vimman nimi on muutettu, sillä vaikka hänestä on tärkeää, että mielenterveysongelmista puhutaan, ei hän halua esiintyä tässä jutussa omalla nimellään. Mielenterveysongelmiin liittyy edelleen paljon ennakkoluuloja, eikä Vimma halua, että ongelmat leimaavat häntä hänen loppuikäänsä.

Vimma on käynyt taideryhmässä nyt vajaan vuoden verran. Vaikka Vimmalla on mielenterveysongelmia, ei taideryhmässä ole kyse taideterapiasta. Ennemminkin se on matalan kynnyksen paikka, jonne voi tulla taiteilemaan ja halutessaan juttelemaan muiden nuorten aikuisten kanssa, kertoo ryhmän ohjaaja Titta Huuskonen.

”Nuorille aikuisille ei ole hirveästi maksutonta ja päihteetöntä vapaa-ajan toimintaa ja sellaiselle on tarvetta. Monella on voinut olla koulussa kokemus siitä, että kuvaamataidon tunneilla on ollut paineista ja pakko tehdä asioita. Täällä jokainen saa tehdä sen, mitä haluaa ja jaksaa.”

Huuskonen puhuu mielenterveyttä tukevasta työstä: Siitä, kuinka keskittyminen ja yhdessä oleminen voi auttaa saavuttamaan rauhallisen ja levollisen olon, ainakin hetkeksi.

”Ihan vain se, että pääsee rauhalliseen olotilaan ja rauhassa keskittymään piirtämiseen ja maalaamiseen on mielenterveyttä tukevaa ja ongelmia ennalta ehkäisevää. Tämä on turvallinen paikka, jossa voi puhua kaikenlaisista asioista ja jonne voi tulla juuri sellaisena kuin on”, Huuskonen summaa.

 


Taideryhmä on auttanut Vimmaa arvostamaan omia töitään. Hän on aina pitänyt piirtämisestä ja maalaamisesta, mutta yläasteen kuvaamataidonopettajan kommentit latistivat epävarman teinin.

”Mulla oli yläasteella ihan hirveä kuvisope. Ajattelin silloin, etten osaa yhtään piirtää. Lopetin piirtämisen kokonaan sen takia ja aloitin uudestaan vasta pari, kolme vuotta sitten”, Vimma kertoo.

Nyt kuvataide on Vimmalle keino ilmaista itseään ja käsitellä vaikeita asioita, kuten ahdistusta, masennusta ja väsymystä. Vimma pitää sarjakuvablogia, jota hän päivittää aina, kun siltä tuntuu.

”Kun itse en vielä ollut perustanut blogia, mua ahdisti laittaa omia töitä näytille. Nyt se ei enää tunnu niin pahalta. Kaverit ovat sanoneet blogistani, että se on hyvä. Positiivinen palaute on ollut kivaa”, Vimma kertoo.

Yhtenä Vimman sarjakuvablogin esikuvana on Kuningatar Alkoholi -niminen sarjakuvablogi, joka käsittelee elämää alkoholistiperheen lapsena. Myös Vimman äiti on alkoholisti, ja monet Kuningatar Alkoholissa kuvatut tilanteet ja tunteet ovat Vimmalle tuttuja.

”Kuningatar Alkoholi on auttanut ymmärtämään joitain omia ajatuskeloja. Olisi siistiä, jos oma sarjakuvablogi voisi joskus tehdä jollekin toiselle sen saman.”

Vähän samasta syystä Vimma haluaa puhua mielenterveysongelmista. Hän toivoo, että se vähentäisi mielenterveysongelmiin liittyviä ennakkoluuloja ja rohkaisisi nuoria hakemaan apua.

”Usein esimerkiksi lääkärissä tuntuu, että uskottavuus menee, jos taustalla on mielenterveysjuttuja. Ihminen nähdään vain mielenterveysongelmien kautta. Se on ihan tyhmää.”

Vimmalla on diagnosoitu ainakin masennus ja ahdistushäiriö.

”Muistan, että olin jo ala-asteen loppuvaiheessa koko ajan aika surullinen. Ehkä olen ollut jo silloin masentunut.”

Ensimmäisen kerran Vimma kävi koulukuraattorilla yläasteella. Kuraattori ohjasi hänet eteenpäin nuorisopsykiatrille. Teini-ikäisenä Vimma otettiin äidin alkoholismin takia huostaan ja hän päätyi nuorisokotiin.

”Se oli maailman eniten perseestä. Minulle ei oltu kerrottu päätöksestä ja mut haettiin vain mitään ilmoittamatta kesken koulupäivän. Yhdessä paikassa sain olla ulkona vain kaksi tuntia kerralla. Se tuntui kohtuuttomalta ja epäreilulta. En ollut tehnyt mitään väärää. Mua rangaistiin äidin virheistä laittamalla mut laitokseen”, Vimma sanoo.

Vuosien saatossa Vimma on ollut tekemisissä useiden nuoriso- ja sosiaalityöntekijöiden, sairaanhoitajien ja lääkärien kanssa. Vimma kokee, että välillä häntä on kuunneltu ja ymmärretty, välillä taas hänen ongelmiaan on vähätelty.

”Parhaimmillaan juttelusta on ollut paljonkin apua. Parasta on, kun on saanut ymmärrystä. Kun on sanottu, että on ihan ymmärrettävää, että susta tuntuu tuolta. Kerran kohdalle osui tosi inhottava lääkäri. Se oli tosi vähättelevä. Se sanoi, että kaikilla on välillä vähän huono fiilis ja ettei siitä pidä välittää.”

 


Viime kesänä Vimman vointi huononi. Hän ei ollut päässyt opiskelemaan ja tulevaisuus tuntui muutenkin kovin epävarmalta. Vimma hakeutui Helsinki Mission nuorten kriisipisteelle Helsingissä. Siellä Vimmalle ehdotettiin, että hän hakisi oikeutta Kelan korvaamaan psykoterapiaan.

Vimma innostui ajatuksesta. Samalla häntä myös pelotti. Kelan tukea varten pitäisi mennä taas lääkäriin.

”Se oli ajatuksena tosi stressaavaa. Pelotti, että lääkäri sanoisi, etten tarvitse mitään terapiaa.”

Vimma kuitenkin varasi ajan terveysaseman lääkärille. Vähän ennen varattua aikaa häntä alkoi ahdistaa. Vimman ohimot puutuivat ja hän voi huonosti. Vimma meni oireidensa takia terveysasemalle. Siellä hän tapasi lääkärin, joka suhtautui oireisiin vakavasti.

”Lääkäri tunnisti sen, että mua ahdisti. Hän sanoi sen myös ääneen, että mulla on ahdistusta eikä ne oireet ole vain mun omassa päässä ja että mä tarvitsen apua.”

Lopulta Vimma sai lausunnon, joka oikeuttaa Kelan tukemaan psykoterapiaan. Nyt pitäisi enää vain löytää sopiva psykoterapeutti. Yhtä psykoterapeuttia Vimma on käynyt tapaamassa, mutta hän haluaisi löytää vielä jonkun sopivamman.

”Siitä tuli vähän sellainen olo, että ehkä ei. Haluan vielä vähän tsekata”, Vimma sanoo.

Alkuun sopivan psykoterapeutin etsimistä hidasti se, että sähköpostien lähettäminen ahdistaa ja stressaa Vimmaa. Nyt hän on kirjoittanut valmiin viestipohjan, jossa hän kertoo itsestään ja siitä, mihin asioihin hän toivoo psykoterapiasta apua. Se on helpottanut, kun saman viestin on voinut lähettää eri psykoterapeuteille.

Vaikka psykoterapia ei ole vielä alkanut, on Vimman olo jo nyt parempi kuin vuosi sitten. Toukokuun lopussa hän osallistui pääsykokeisiin. Haaveissa olisi päästä ammattikorkeakouluun opiskelemaan visuaalista viestintää ja ehkä joskus myös elättää itsensä taiteella, ainakin osittain.

”Olisi ihana tehdä taidetta ja osa-aikatyötä. Se olisi siistiä ja hurjaa”, Vimma vaikenee ja jatkaa: ”Se on itseasiassa tosi hurja haave. Olin monta vuotta niin, etten uskaltanut edes haaveilla.”

 


Työelämässä jaksaminen mietityttää Vimmaa. Hän olisi valmis menemään töihin, mutta ei ole varma, selviäisikö kahdeksan tunnin työpäivistä.

”Olisi kiva, jos meillä, joiden voimavarat eivät ole samanlaisia kuin muiden, olisi mahdollisuus tehdä neljän tai kuuden tunnin työpäiviä. Ihmisiä määritellään liikaa sen perusteella, että paljonko jaksaa tehdä töitä.”

Mielenterveysongelmista Vimma ei usko pääsevänsä koskaan kokonaan eroon.

”Tuntuu, että masennus voi olla krooninen. En usko, että parannun siitä, mutta jos parannun, niin se on kiva.”

Vuosien saatossa Vimma on oppinut elämään vaihtelevien mielialojen kanssa.

”Välillä tilanne tuntuu tosi pahalta, välillä pärjään sen kanssa. Väsymys on kaikkein pahinta. Jos olisi yhtä paljon energiaa kuin terveellä, se olisi siisteintä.”

Terveiltä ihmisiltä Vimma kadehtii myös näiden itseluottamusta. Ettei koko ajan tarvitsisi miettiä sitä, kelpaako sellaisena kuin on ja osaako mitään.

Viimeisen vuoden aikana taideryhmässä Vimman itseluottamus parantunut.

”Joskus ajattelin, etten koskaan voisi olla taiteilija. Mutta hitsi, mähän olen jo nyt itseasiassa taiteilija. Kaikki jotka tekee taidetta, on taiteilijoita!” Vimma sanoo hymyillen.

”Olen niin onnellinen, että aloin tehdä taidejuttuja. En tiedä, missä olisin muuten.”

Täältä saa apua mielenterveysongelmiin Espoossa


 Espoon kaupungin Mielenterveys- ja päihdepalvelujen neuvonta ja ajanvaraus, p. 0981631300 ma–pe klo 8–16

 Mielenterveys- ja päihdeklinikka Ison Omenan palvelutorilla. Vastaanotto ilman ajanvarausta. Aikuiset ma–to klo 8–18, pe klo 8–16. Nuoret (13–18 -vuotiaat) ma–to klo 16–18.

 Kiireellistä apua saa arkisin klo 8–16 terveysasemilta. Muina aikoina sosiaali- ja kriisipäivystyksestä, p. 0981642439.

 Esimerkiksi Espoon mielenterveysyhdistyksellä Emyllä on mielenterveyttä tukevaa matalan kynnyksen toimintaa, kuten kaikille avoimia kohtaamispaikkoja sekä erilaisia maksuttomia harrasteryhmiä.