Viljami Pikkumäki, 15, yrittää olla pelaamatta tietokoneella edes sunnuntaisin, mutta aina sekään ei onnistu

Julkaistu:

E-urheilijoiden arjessa on tärkeää tasapainottaa pelaamista muulla harjoittelulla.


Tietokoneen näytöllä välähtelee värikkäitä ammuksia. Jokin kuolee. Se oli botti, sanoo espoolainen Viljami Pikkumäki liikuttaessaan hiirikättään syöksähtelevin liikkein. Käynnissä on lämmittelytreeni Overwatch-räiskintäpelissä.

Tätä moninpelinä pelattavaa ensimmäisen persoonan ammuntapeliä Pikkumäki harjoittelee lähes päivittäin. Hänen tavoitteenaan on päästä pelaamaan kansainväliseen Overwatch-ammattilaisliigaan, jota ylläpitää videopeliyhtiö Blizzard Entertainment.

Liigassa pelaavien ammattilaisten vuosiansiot lähtevät liikkeelle 50 000 eurosta, ja sen toimintaa voi verrata esimerkiksi jääkiekon NHL:ään. Tällä hetkellä Overwatch-liigassa pelaa kymmenkunta suomalaista.

15-vuotias Pikkumäki on jo nyt yksi Suomen lupaavimmista Overwatch-pelaajista, sanoo peliorganisaatio Nyyrikin Overwatch-manageri Sami Ferm.

”Viljami on ikäisekseen yksi Suomen parhaita pelaajia niin pelin sisäisessä rankingissa kuin myös kilpailullisesti”, Ferm sanoo.

Pikkumäki on kuulunut Nyyrikin kuusihenkiseen Overwatch-tiimiin nyt reilun vuoden ajan. Tänä kesänä tiimi kisailee muun muassa suomalaisessa Finnish Esports Leaguen (Fel) Overwatch-turnauksessa, jonka pääpalkinto on 5 000 euroa. Tiimillä on mennyt turnauksessa tähän mennessä erittäin hyvin ja he ovat juuri selvittäneet tiensä play off -vaiheeseen.

Menestys ei tietenkään tule itsestään, vaan sen taustalla on kurinalaista harjoittelua useita tuhansia tunteja. Pikkumäellä treenejä kertyy viisi kertaa viikossa, viisi tuntia kerrallaan.

Ensimmäinen tunti käytetään edellisestä treenikerrasta kuvatun videon läpikäymiseen valmentajien kanssa ja sitten pelataan neljä tuntia, Pikkumäki kertoo. Lisäksi tähän tulee omatoiminen harjoittelu. Yleensä Pikkumäki pyrkii pitämään sunnuntait vapaapäivinä pelaamisesta, mutta ihan aina se ei onnistu.

Kilpapelaajalle on erittäin tärkeää treenata myös muuta kuin itse pelaamista. Pikkumäkikin on aloittanut kuntosaliharjoittelun pelaamisen vastapainoksi.

Kilpapelaajilta vaaditaan fyysistä kestävyyttä siinä missä muiltakin huippu-urheilijoilta.

”Pelaajien tärkein työkalu on pää”, sanoo raisiolaisen pelikeskus Evolution Arenan myynti- ja markkinointipäällikkö Jere Alanen.

Varsinkin nuorten kohdalla valmennuksessa painotetaan tasapainotusta pelaamisen ja muun elämän välillä, Alanen lisää. Ammattilaispelaaminen on hänen mukaansa raakaa peliä ja ura voi loppua nopeastikin, jos jokin peli esimerkiksi menettää paikkansa kärkikastissa. Aina pitää olla b-suunnitelma olemassa.

Pikkumäen suunnitelmissa on nyt peruskoulun päätyttyä lähteä opiskelemaan datanomiksi ammattikoulu Omniassa. Se toimii varasuunnitelmana, jos peliura ei syystä tai toisesta menisikään suunnitelmien mukaan.

Suomessa e-urheilu nousee yhä suuremmaksi ilmiöksi. Erityisesti yritykset ovat lähteneet mukaan esimerkiksi Gigantti omalla joukkueellaan ja Telia omalla e-urheilukilpasarjallaan.

Ala on Suomessa vielä kansainvälisesti vertailtuna pieni, mutta se kehittyy jatkuvasti. Tällä hetkellä panostetaan varsinkin valmentavaan pelaamiseen. Esimerkiksi Espoon kaupungin nuorisopalvelut etsii tällä hetkellä projektikoordinaattoria luomaan espoolaisille nuorille polkua harrastepelaamisesta ammattilaisuraan.

Pikkumäki päätyi pelaamaan Overwatchia kaverin innostamana vuonna 2016. Ensin hän pelasi konsolilla, josta hän siirtyi vuotta myöhemmin tietokoneella pelaamiseen. Puolessa vuodessa hän oli noussut pelin sisäisessä luokittelussa Euroopan 500 parhaan pelaajan joukkoon.

Pikkumäki pelaa niin sanottuja damage-hahmoja, joiden tarkoituksena on tuottaa vahinkoa vastustajan tiimille. Hänen pelityylinsä on hyökkäävä ja todella nopeatempoinen.

 


Harjoituspelissäkin hänen ohjaamansa hahmo liikkuu ruudulla niin nopeasti, että pelistä tietämättömän on vaikea seurata sen kulkua. Vasemman käden sormet liikkuvat vinosti asetetulla näppäimistöllä kuin pianovirtuoosin sormet koskettimilla. Mitään hermostumisen merkkejä hänestä ei voi ainakaan päällepäin nähdä, vaikka peli vaikuttaakin hyvin nopeatempoiselta ja armottomalta.

Pelissä hänet tunnetaan nimellä Clowd. Sen hän loi netistä löytyvällä random name -generaattorilla, sillä vanha nimimerkki Herkkukurkku ei kuulemma oikein soveltunut englanninkieliseen online-maailmaan.