Perheyrityksen bisnesidea: alkoivat tuoda Suomeen Rolls Roycen lentokonemoottoreita – ”Yhtään emme myyneet”

Julkaistu:

Espoossa nykyisin toimiva Lejos toi ensitöikseen Suomeen kaakaota. Onpa yhtiö ollut mukana perustamassa Finnvoxin levystudiota ja edustanut Weberin grillejä, mutta 1980-luvulla ne olivat suomalaisille vielä liian kalliita.
Ruokatrendeiltä haetaan usein uutuudenviehätystä ja erilaisuutta. Siinä mielessä nykyhetki ei paljon poikkea sadan vuoden takaisesta maailmasta.

Silloin esimerkiksi suklaalla herkuttelu alkoi levitä Suomessa: Fazerin sininen tuli markkinoille vuonna 1922 ja Brunberg aloitti suklaan valmistuksen samalla vuosikymmenellä. Leivontaan ja juomiin tarkoitettu kaakaojauhekin alkoi rantautua Suomeen.

Yksi syy kaakaon arkikäytön yleistymiseen oli juuri perustetussa helsinkiläisessä perheyrityksessä Lejoksessa. Se alkoi lähes ensitöikseen välittää Suomeen hollantilaista Van Houtenin kaakaojauhetta vuonna 1921.

Mutta miksi juuri kaakaota? Syytä siihen ei tiedä edes Lejos oy:n perustajan Erik Juurannon pojanpoika ja hallituksen puheenjohtaja Kaius Juuranto.

”Isoisäni kuoli neljä kuukautta ennen syntymääni, eikä tietoa ole jäänyt siitä, miksi juuri kaakaota ja muita tuotteita päätettiin tuoda Suomeen. Hän vain keksi ne jostain.”


Nykyisin Espoon Keilaniemessä toimiva Lejos on kokoamassa pientä historiikkia toiminnastaan, sillä parin vuoden päästä tämä elintarvikkeiden tukkukauppaan keskittyvä perheyritys kolmannessa polvessa täyttää sata vuotta.

Juuri Van Houtenin kaakaojauhe on tuote, jota Lejos on tuonut Suomeen kaikki nämä vuosikymmenet. Yhtä lailla vuosikymmenien varrella kannattaviksi tuontituotteiksi ovat osoittautuneet esimerkiksi luumut ja rusinat. Vuonna 1962 yritys alkoi edustaa punaisesta pakkauksesta tuttuja Sun-Maidin rusinoita.

Leijoksen toimitusjohtajan Oskar Lindroosin mukaan tuttuudesta on hyötyä, sillä ruokakaupassa eri tuotemerkkejä ja vaihtoehtoja on tarjolla vaikka kuinka paljon.

”Elintarvikebisneksessä on tosi tärkeää, että tuotteet erottuvat joukosta, sillä suurin osa ihmisistä menee aika autopilotilla ruokakaupassa”, Lindroos toteaa.


Haasteena on kuitenkin tehdä nyt uusista ja vieraista tuotemerkeistä niin tuttuja, että ne tunnetaan ja niitä myydään vielä viidenkymmenen tai sadankin vuoden päästä, kuten on käynyt rusinoiden ja kaakaojauheen kohdalla.

Lindroosin mukaan maahantuonnin näkökulmasta täytyy jatkuvasti miettiä, mikä kuplii pinnan alla ja mistä voi tulla jotain suurta. Se vaatii ennakointia.

”Jotkut jutut tulevat Suomeen vähän hitaammin, mutta toiset trendit räjähtävät yhtäkkiä. Joku kuluttajan elämässä ja asennemaailmassa muuttuu, ja yhtäkkiä tuote ottaa tuulta purjeisiin, kuten kombutsa-juoman kohdalla on käynyt.”

Vuosien varrella yritys on välittänyt esimerkiksi jauhoja, pähkinöitä, omenoita, suolaa ja Samsoniten matkalaukkuja – mikä milloinkin on mennyt kaupaksi. Varsinkin 1960–1970-luvuilla yritys laajeni elintarvikkeiden parista myös muille aloille, kuten lääkkeiden, tekstiilien, käyttötavaran ja kemian alan tuotteisiin.

Samanlainen trendien ennakointi näkyi myös siinä, että sama suku oli aikoinaan jopa Helsingin Pitäjänmäellä yhä toimivan Finnvoxin levystudion perustamisen takana. Kun studio perustettiin vuonna 1965, se oli ensimmäinen levytyksiä varten tehty studio Suomessa.

Aina kuitenkaan se, mikä maailmalla menestyy, ei toimi Suomessa. Esimerkiksi vitamiinivesien kohdalla Lejos odotti seitsemän vuotta, kunnes ne löivät läpi Suomessa. Toisinaan kokeilut ovat menneet pieleen.

”Edustimme Rolls-Roycen lentokonemoottoreita, mutta yhtään emme myyneet Suomessa, kun lentokoneita ei valmistettu täällä. Weberin grilleillä olimme vähän liian aikaisin liikkeellä 1980-luvun lopulla. Se oli silloin liian kallis suomalaiselle kuluttajalle”, Juuranto toteaa.


Osa tuotteista on matkan varrella poistunut valikoimista siitäkin syystä, että yritykset ovat alkaneet ostaa itse tuotteita suoraan ilman välikäsiä.

Näin kävi esimerkiksi raakakahvin kohdalla. Parhaimmillaan Lejos välitti yli 30 prosenttia Suomen raakakahvista, ja se toi esimerkiksi ensimmäisen raakakahvilastin Brasiliasta sodan jälkeen vuonna 1946. Kahvin välittäminen paahtimoille päättyi 1980-luvun puolivälissä. Samaan aikaan päättyi myös eteläafrikkalaisten appelsiinien välittäminen, koska Suomessa boikotoitiin maan tuotteita apartheidin takia.

Nykyisin yritys tuo maahan vain elintarvikkeita. Vaikka Suomessa kaupat kertovat pyrkivänsä elintarvikkeissa korkeaan kotimaisuusasteeseen, Lindroosin mukaan Lejosin kannattaa jatkossakin keskittyä maahantuontiin. Syy on yksinkertainen.

”Me ollaan sellaisessa kategoriassa, että siitä löytyy aika vähän suomalaista kilpailua. Täällä Suomessa ei esimerkiksi kukaan tuota rusinoita. Siksi niitä tuomme”, Lindroos toteaa.