Kahdeksankertainen arvokisamitalisti Siiri ”Äitee” Rantanen siunattiin perjantaina iltapäivällä Levon hautausmaalla Lahdessa. Hautajaiset olivat pienimuotoiset, mutta paikalla oli myös valtiovalta.
Kolme viikkoa sitten 98 vuoden iässä menehtyneen Rantasen muistoa oli kunnioittamassa toimitusministeriön urheiluministeri Petri Honkonen.
– Jo valtiovallan läsnäolo kertoo kaiken oleellisen Siiri Rantasen suuresta kansallisesta merkityksestä. Valtiovalta halusi ilman muuta kunnioittaa läsnäolollaan tämän rakastetun hahmon poismenoa. Hänen aikaansaannostensa muisteleminen tuntuu suorastaan liikuttavalta, Honkonen sanoi.
Ministeri nosti esiin ennen kaikkea olympiavoittaja Rantasen liikunnallisen esimerkin.
– Siiri korosti alati liikunnallisen elämäntavan tärkeyttä ja eli juuri niin kuin opetti. Hän näytti suomalaisille esimerkkiä, että säännöllinen urheileminen ja terve ruokavalio auttavat ihmistä pitkälle, Honkonen selvitti.
– Siiri oli myös erittäin tärkeä tasa-arvoisen naisurheilun puolestapuhuja. Hän pystyi oman persoonansa kautta vaatimaan naisille samoja etuja kuin miehillekin. Se oli erittäin arvostettavaa.
Honkonen laski Rantasen arkulle valtion kukkatervehdyksen. Taloudellisesti valtio ei kuitenkaan tukenut hautajaisia.
– Omaisten toiveena olivat pienimuotoiset hautajaiset, ja he halusivat vastata niiden järjestelyistä itse, Honkonen sanoi.