Hiihdon maailmancup päättyy ennen aikojaan – Venäjän kisoille ei löytynyt korvaajaa

Viimeiset kilpailut piti käydä vasta 18.–20. maaliskuuta Venäjän Tjumenissa. Kisoille ei löytynyt korvaajaa.

Hiihdon maailmancupin kausi päättyy ennen aikojaan.

Maastohiihdon maailmancup päättyy jo ensi viikolla Ruotsin Falunissa. Viimeiset kilpailut piti käydä vasta 18.–20. maaliskuuta Venäjän Tjumenissa, mutta kilpailut otettiin Venäjältä pois.

Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) tiedotteen mukaan uusia vaihtoehtoja finaaliviikonlopun pitopaikaksi kartoitettiin yhteistyössä kansallisten hiihtoliittojen kanssa, mutta ponnisteluista huolimatta uutta kisapaikkaa ei löytynyt näin lyhyellä varoitusajalla. Näin ollen Falunin kisaviikonloppu 11.–13. maaliskuuta päättää kansainvälisen kisakauden.

FIS kertoi jo aiemmin tällä viikolla, etteivät venäläiset ja valkovenäläiset hiihtäjät saa osallistua loppukauden kansainvälisiin kilpailuihin.

Tänä viikonloppuna maailmancupin pisteistä kilpaillaan Norjan Holmenkollenilla, kun naiset hiihtävät lauantaina 30 ja miehet sunnuntaina 50 kilometriä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?