Ilouutinen hiihtofaneille! Yle näyttää MM-kisat ja paljon muuta myös jatkossa - Hiihtolajit - Ilta-Sanomat

Ilouutinen hiihtofaneille! Yle näyttää MM-kisat ja paljon muuta myös jatkossa

Yle näyttää myös jatkossa laajasti talvilajeja.

Suomen naiset tuulettivat MM-mitalia Oberstdorfissa.

18.5. 12:18

Yleisradio täräytti tiistaina tiskiin tiedotteen, jossa se kertoo näyttävänsä myös jatkossa laajasti talviurheilua.

Yle ja NENT Group ovat päässeet sopimukseen talviurheilulajien esitysoikeuksista vuosina 2021–26. Yle hankki oikeudet vuosien 2023 ja 2025 hiihdon, alppihiihdon, freestylen ja lumilautailun MM-kisoihin.

Yle kertoo myös saaneensa oikeudet kaikkiin Suomessa järjestettäviin maailmancupin kisoihin, hiihdon SM-kisoihin ja Suomen cupin kilpailuihin vuosiksi 2021–26.

Lisäksi Yle kertoo, että sillä on myös oikeudet merkittävään osuuteen ulkomailla kisattavista maailmancupin kisoista hiihtolajeissa kevääseen 2026 asti.

NENT Group hankki vuosien 2021–26 mediaoikeudet useissa hiihtolajeissa itselleen keväällä 2019. Tapahtumat, joista se on nyt tehnyt Ylen kanssa sopimuksen, näkyvät myös NENT Groupin palveluissa. NENT eli Nordic Entertainment Group on V sportin ja Viaplayn emoyhtiö.

Nämä tapahtumat kuuluvat Ylen ja NENT Groupin sopimukseen:

  • Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat 2023 ja 2025

  • Alppihiihdon MM-kisat 2023 ja 2025

  • Freestylen ja lumilautailun MM-kisat 2023 ja 2025

  • SM-hiihdot ja Suomen cupin osakilpailut (6 kisaa / kausi) kevääseen 2026 asti

  • Suomessa järjestettävät pohjoismaisten hiihtolajien maailmancupin kilpailut (nykyisin Ruka ja Lahti) kevääseen 2026 asti

  • 49 maailmancupin tapahtumaa ulkomailta / kausi kevääseen 2026 asti (maastohiihto, yhdistetty, mäkihyppy, alppihiihto, freestyle, lumilautailu)

  • Taitoluistelun MM- ja EM-kisat 2022 ja 2023

  • Muodostelmaluistelun MM-kisat 2022 ja 2023

  • Yhdet pikaluistelun arvokisat/vuosi 2022 ja 2023

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?