Uusien suksien kauppa kärsii mustasta talvesta – myynti romahti jopa 80 prosenttia: ”Tilanne ollut lohduton” - Hiihtolajit - Ilta-Sanomat

Uusien suksien myynti romahti jopa 80 prosenttia – ”Tilanne ollut lohduton”

Hiihtäjiä Oittaan ulkoilualueen keinolumiladulla Espoossa lauantaina 15. helmikuuta. Poikkeuksellisen lämmin talvi on supistanut harrastajien hiihtomahdollisuudet pääkaupunkiseudulla lähes olemattomiksi.

Julkaistu: 24.2. 6:35

Jatkuvat plussakelit ovat tehneet rajun loven suksivälinekauppiaiden kassaan.

Pohjoisessa Suomessa on viime aikoina yritetty selvitä suoranaisesta lumikaaoksesta. Eteläisessä Suomessa tilanne on ollut täysin päinvastainen: lumesta ei ole ollut tietoakaan – eikä hiihtämään ole juuri päästy.

Tällä on odotetusti ollut dramaattinen vaikutus nimenomaan maastohiihdon välinekauppaan. Se on IS:n selvityksen perusteella laskenut joillakin suomalaisilla maahantuojilla ja jälleenmyyjillä peräti 70–80 prosentilla vuodentakaiseen nähden. IS hankki myyntitietoja useammalta eri suksifirmalta.

–  Meillä se myynnin pudotus on vuodentakaiseen tammikuuhun nähden ollut juuri noilla hujakoilla (mainittu 70–80 prosenttia). Muutos on ollut todella raju, eikä siis nyt valitettavasti puhuta edes vain 50 prosentin laskusta, sanoo suksimerkki Peltosen takaa löytyvän Normark Suomi Oy:n toimitusjohtaja Saku Kulmala.

Järvisen, Yokon ja Karhun suksia valmistavan Kiteen suksitehtaan johtaja, hiihtolegenda Harri Kirvesniemi yhtyy Kulmalan näkemykseen. Myös Kiteellä myynnin pudotus on ollut ”useita kymmeniä prosentteja”.

–  Tänä niin sanottuna talvena tilanne on ollut suorastaan lohduton. Suksikaupassa on ollut järkyttävän suuri pudotus, ja tilanne on varmasti ollut samankaltainen ainakin kaikilla kuntoilijamarkkinoilla operoivilla suksien valmistajilla, maahantuojilla ja jälleenmyyjillä, IS:n hiihtoasiantuntijana toimiva Kirvesniemi kertoo.

–Suksikaupassa on ollut järkyttävän suuri pudotus, Harri Kirvesniemi kuvailee kulunutta talvea.

Tammikuussa 2019 isojen kasvukeskusten Etelä-Suomessa päästiin nauttimaan erinomaisista hiihtokeleistä, mikä paransi heti kollektiivisesti suksikauppaa. Maahantuojien ja jälleenmyyjien tammikuiset myynnit nousivat edellisvuoteen verrattaessa, mutta nyt pudotus on ollut osalla jyrkkää myös kahden vuoden takaiseen tilanteeseen nähden.

–  Yleensä vuodenvaihteen jälkeinen aika määrittelee sen suunnan, millaiseksi koko kauden suksikauppa kokonaisuutena muodostuu. Myös joulukuussa 2019 kauppa kävi meillä vielä hyvin, koska yleensä joulukuussa ja aiemmin markkinoille kiirehtivät ennen kaikkea aktiivisimmat hiihdon harrastajat, Kulmala selvittää.

–  Tammikuussa suomalaiset alkavat yleensä joukolla kuntoilla, ja iso osa heistä haluaa hiihtämään. Jos ei kuitenkaan ole lunta, harrastajat eivät kiirehdi suksikaupoille. Ei siinä auta mikään, massat odottavat ensin lumien tuloa ennen kuin tekevät ostopäätöksiä hiihtovälineiden hankkimisesta.

Tavallisesti myös Keski-Suomen alapuolella on tammi- ja helmikuussa totuttu lumisiin maisemiin ja kunnon pakkaskeleihin, mutta nyt maisemat ovat muistuttaneet pitkälti kevättä. Jatkuvilla plussakeleillä tulee suksiyritysten mukaan olemaan vaikutus myös ensi kauden myynteihin.

–  Kaupat eivät enää saa varastojaan tyhjennettyä, vaikka lunta tulisi myös eteläisessä Suomessa ja hiihtäminen vaihteeksi onnistuisi. Kun varastot eivät tyhjene, ensi kauden ennakkojen myyminen on todella haastavaa, Kirvesniemi tietää.

–  Ensi kauden ennakkomyynnit jäävät viime syksyä pienemmiksi, Kulmala tiivistää.

Markkinajohtajalla eri tilanne

Suomessa suksikaupan markkinajohtaja on Patrol Oy, jonka tuotevalikoimasta löytyvät Fischerin ja One Wayn hiihtovälineet. Patrol on markkinajohtaja nimenomaan kilpahiihtopuolella, jossa kauppa käy yleensä vuodesta toiseen keleistä riippumatta.

Patrolilla lähtötilanne on siis ollut selkeästi erilainen kuin erityisesti harrastaja- ja kuntoilijamarkkinoille keskittyvillä kauppiailla, kuten esimerkiksi Kiteen suksitehtaalla ja Normarkilla, eikä etelän lumettomuus olekaan juuri tehnyt lovea yrityksen myynteihin vuodentakaiseen nähden. Kilpasuksipuolella Patrolin markkinaosuus on jopa lähes 70 prosenttia.

–  Tämä on ollut erikoinen kausi. Meillä kauppa on kuitenkin käynyt ihan hyvin, ja varmasti pitkälti siksi, että olemme profiloituneet ennen kaikkea aktiivihiihtäjien markkinoille. Hiihdon aktiivikuluttajat löytävät aina lumen, ja he haluavat satsata myös kalustoon, Patrol Oy:n toimitusjohtaja Aki Kuusilehto kertoo.

–  Toki meillä on isoja volyymeja myös esimerkiksi juniorihiihdon puolella, ja valikoimaa löytyy laajasti myös harrastajille.

Aktiivihiihtäjät ostavat sukset ja menevät sinne, missä on lunta. Kuva nuorten hiihdon MM-kisoista Lahdesta viime vuodelta.

Kuusilehdon mukaan maastohiihtosuksien viime syksyn ennakkomyynti oli ”harvinaisen hyvää”, mutta ensi kautta koskien myös Patrol joutuu huokaisemaan syvään. Tavoitteet eivät toteudu.

–  Olemme jo huomioineet, että seuraavan kauden ennakkomyyntimme tulee laskemaan neljänneksellä eli noin 25 prosentilla. Sen verran tämä leuto talvi vaikuttaa väkisinkin, Kuusilehto summaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?