”En voi taata, ettei heti aamusta...” – näin jäätävästi Juha Mieto kieltäytyi kuumottavan tosi-tv:n kuvauksista

Julkaistu:

Urheilu
Elämäkerran mukaan Juha Mieto kieltäytyi värikkäin sanankääntein tosi-tv-ohjelman kuvauksista.
Vaikka hiihtolegenda Juha Mieto, 69, oli aktiiviurallaan mitä suurimmin esiintyvä taiteilija, hän paljastaa uudessa, jo kolmannessa elämäkerrassaan (Mieto, kirj. Hellevi Pouta, Karisto) laulaneensa vain kerran elämässään muiden kuullen ja kieltäytyneensä systemaattisesti erilaisten tv-produktioiden houkutuksista.

Mieto muistelee uutuuskirjassa, miten vastasi erään tosi-tv-formaattisen ohjelman tuottajan puheluun, eikä saanut heti kieltäydyttyä. Mieto lupasi tutustua formaattiin ja pyysi tuottajaa palaamaan asiaan viikon päästä.

– Olisin saanut kahden viikon nauhoitusrupeamasta kelpo korvauksen. Koska ohjelmassa olisi paljasta pintaa ja muuta kuumottavaa, tiesin, ettei se sovi minulle.

Tuotantoyhtiö otti kurikkalaiseen uudestaan yhteyttä sovittuun aikaan, ja Mieto oli siihen mennessä ehtinyt opetella oikeat vuorosanat. Näin hän perusteli kieltäytymistään ”ystävällisellä äänellä” puhuneelle nuorelle naiselle:

– Vaikka olen lähes seitsemänkymppinen ukko, en voi taata sitä, ettei minulla olisi siellä heti aamusta keppi pystyssä.
Mieto on kertonut eläneensä ilman naisväkeä selibaatti yhtenä luotettavimmista kumppaneistaan siitä asti, kun hänen Minna-vaimonsa kuoli 1996.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt