Toivon MM-Lahdesta draamaa ja syyllistävää asennetta maalialuehaastatteluihin - Hiihtolajit - Ilta-Sanomat

Toivon MM-Lahdesta draamaa ja syyllistävää asennetta maalialuehaastatteluihin

Julkaistu: 24.2.2017 14:06

Tuomas Manninen kirjoittaa tällä viikolla Lahden MM-kisoista.

Lahti, Suomi on käsitteenä kuin Suomen Turku.

Se johtuu yleisradiotoiminnan historiasta eli niistä kahdesta radiomastosta Salpausselällä. Kaksi niitä kai oli, kun viimeksi ajoin junalla ohi. Toinen on tietysti voinut ottaa sen jälkeen loparit.

Lahti on yhteisiä muistoja ja yksityisiä.

Lahden MM-kisoista 1926, 1938 ja 1958 en muista mitään, mutta MM-kisat 1978 muistan hyvin. Oli kova pakkanen ja olimme tulossa latinan lehtorin Matti Ojan johtamalta luokkaretkeltä Leningradista eli ”Lenskistä” ja Mattilan sisarukset O-T ja AS jäivät Lahdessa junasta. Heidän isänsä, ministeri Olavi J. Mattila, odotti kisalippujen kanssa.

Lahden MM-kisoista 1989 muistan päivän, jolloin odottelin Rovaniemellä yliopiston aulassa Metsäntutkimuslaitoksen metsäkuolemaseminaarin alkua ja kattotelevisiossa Suomen naiset ottivat käsittämättömän kolmoisvoiton. Tuohon aikaa odotettiin metsäpeittomme kärventyvän happosateisiin ihan kohtsillään. Happoja, perkele! Muistaakseni tuo helmikuu 1989 oli säältään harmaa, kun se vuonna 1978 oli koboltinsininen ja vitivalkoinen.

Lahden MM-kisoista 2001 muistan ”rehellisen Lapin miehen” ja ulkonäöllisesti vähemmän rehellisen Paavo M. Petäjän, mutta ihmisiä ei tietenkään pidä arvioida ulkonäön perusteella. Säällisesti helmikuu 2001 oli sinivalkoinen (minulla on absoluuttinen meteorologinen mielikuvamuisti), mutta muuten säälittävän musta, kuten se IS-Urheilun etusivu, jossa lopetettiin hiihdosta kirjoittaminen ja jonka ruotsalaisvaikutteista tabloidineroutta noiden kisojen kuuluttaja Antero Mertaranta ei tosikkomaisesti ymmärtänyt, minkä sitten kirjoittikin äreästi julki.

***

Mitä 2017 Lahdesta jää mieleen?

Toivon draamaa. Katkenneita sauvoja, murtuneita mieliä, murskaantuneita unelmia, dopingkyynelten kasteleman tuhkan ripottelua ja tuon kaiken kääntöpuolta, kultaisia vaahtokylpyjä hopeisessa ammeessa alla pronssisten hanojen.

”Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan”, kirjoitti Leo Tolstoi.

Sama pätee maaliintulohaastatteluihin. Voittajien haastattelut ovat tylsiä, mutta mikään ei inhimillisen tirkistelyn katsannossa voita kunnolla töpänneen viestihiihtäjän haastattelua Ylen suorassa lähetyksessä.

En tiedä, mikä olisi oikea lähestymiskulma toimittajalta. Ylen maalialuehaastattelijat ovat perinteisesti myötäeläviä ja ottavat kisapapin roolin, mikä vain lisää urheilijan kokemaa huonouden tunnetta. Hyökkäävä, syyllistävä haastattelutapa palvelisi urheilijan toipumista paremmin?

En seuraa hiihtoa suurkisojen välillä, mutta yksi aihe kiinnostaa aina: naisten viestijoukkueen kokoonpano! Tuo negatiivisten ihmissuhteiden ja sisarellisen kateuden veikeänä vellova sitcom, jossa jokaisella on luonnerooli: kympintyttö, äkäinen akka, kiltti tyttö, herkkä tyttö, nillittäjätyttö...

Ja nyt vielä täysin käsikirjoittamaton lehti, raikas special guest star, Johanna Matintalo. Unohtamatta tietenkään Kaisa Mäkäräisen ikuista ”Huomenna hän tulee” -hahmoa, joka on repäisty Samuel Beckettin näytelmästä Waiting for Godot (1952).

...ja vielä

Koska Kaisa aina floppien jälkeen pärjäsi päätöskisassa, kun kukaan ei odottanut mitään, arvelin, että nyt tulee vaikea päätöskisa, kun kaikki odottavat, että Kaisa pärjää floppien jälkeen, mutta onneksi se yksi pummi vei kaikki odotukset ja Kaisa pärjäsi taas päätöskisassa.

Lue lisää Tuomas Mannisen kolumneja tämän linkin takaa.