Norjassa nousi outo kohu – voivatko suksivoiteet aiheuttaa DNA-muutoksia? - Hiihtolajit - Ilta-Sanomat

Norjassa nousi outo kohu – voivatko suksivoiteet aiheuttaa DNA-muutoksia?

Norjassa on julkistettu tutkimus, jonka mukaan suksivoiteiden fluori on pilaamassa luontoa Holmenkollenilla.

Petter Northug hiihti 50 kilometrin MM-kultaa Holmenkollenilla 2011.

24.11.2015 6:58

Esimerkiksi Voksenkollenin alueen kastemadoista on löydetty moninkertaisia määriä fluoriyhdisteitä verrattuna muun vastaavanlaisen maaston matoihin.

– Seurauksena niin kastemadoille kuin meille on mm. DNA-muutoksia, jotka voivat johtaa syöpään, Norjan ilmastotutkimusinstituutin tutkija Dorte Herzke sanoo NRK:lle.

Alan suomalaisasiantuntija, voidevalmistaja Vauhdin teknologiajohtaja Esa Puukilainen suhtautuu tietoihin epäillen.

Hän sanoo, ettei fluorivoiteiden pitäisi oikein käytettynä olla vaaraksi voitelijalle tai ympäristölle.

– Näitä aineita käytetään muuallakin kuin suksivoiteissa, esimerkiksi teknisten urheiluvaatteiden käsittelyssä, vaikkapa goretexissa.

Puukilainen soittaa uudestaan tutustuttuaan tutkimukseen.

Hänen mukaansa vain osa tutkimuksessa havaituista 16 aineesta on käytössä suksivoiteissa tai voi syntyä niiden hajoamisen myötä.

– Vaikuttaa siltä, että tutkija ei tiedä, mitä suksivoiteissa on. Tutkimuksessa kahden fluoriyhdisteen pitoisuus on muita korkeampi eikä kumpaakaan niistä käytetä ainakaan meidän suksivoiteissa, Puukilainen korostaa.

Hän uskoo, että nuo aineet ovat peräisin suihkeista, joilla käsitellään esimerkiksi ulkoilujalkineita kosteutta vastaan.

Vaelluskausi on Holmenkollenilla paljon pitempi kuin hiihtokausi.

– Kärjistettynä vaelluskausi kestää kymmenen ja hiihtokausi kaksi kuukautta. Ei silti voideteollisuuskaan mikään enkeli ole, joten osa yhdisteistä voi olla peräisin suksivoiteista, kemiasta tohtoriksi väitellyt Esa Puukilainen sanoo.

Puukilaisen mielestä maastoon joutuvat määrät ovat häviävän pieniä.

– Tuntuu kummalliselta, että sitä kautta kertyisi fluoria mitattavaksi asti.

Fluorivoiteet tulivat koko hiihtokansan tietoisuuteen Oberstdorfin MM-kisoissa 1987, jolloin Italian hiihtäjien menoa vauhdittavat pulverimuotoiset uutuusvoiteet.

Myöhemmin on toki selvinnyt, että myös Italian hiihtäjien kehossa oli vauhtia parantavia aineita.

Holmenkollenin stadionalue mäkitornista kuvattuna.

Kun fluorivoiteiden suosio levisi, Kuopion yliopistossa selvitettiin suksivoitelijoiden suojauksen tärkeyttä. Voidevalmistajien käyttöohjeissa korostetaan suojauksen ja oikeiden käsittelylämpötilojen merkitystä.

– Ammattilaiset käyttävät hengityssuojaimia, mutta sitä on mahdoton tietää, miten normaalit kuluttajat toimivat, Puukilainen sanoo.

– Osa yhdisteistä on väärin käytettynä terveydelle haitallisia. Maailmancupissa työskentelevät suksivoitelijat käyttävät fluorivoiteita viisi kuukautta vuodessa kuutena päivänä viikossa keskimäärin kuusi tuntia päivässä.

– Heille kertyy viikossa normaalikäyttäjän elämänaikainen annostus, Esa Puukilainen kertoo.

Puukilaisen mukaan kyse on katupölyyn verrattavasta pölyaltistuksesta, jolta voi suojautua hiukkasuodattimen avulla.

Hänellä on alalta 20-vuotinen kokemus.

– Esimerkiksi keuhkojen ärsytysoireiden määrä ei poikkea normaalista otannasta. Jos otetaan kadulta 100 ihmistä, niin yhdellä tai kahdella on astma, Puukilainen sanoo.

Juttua on muokattu klo 10.22. Lisätty Puukkilaisen tarkennus tutkimuksen sisällöstä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?