Hiihtolajit

Saarinen: "Melkein kaikki miehet menevät vaihtoon"

Julkaistu:

Jarmo Riski lopettaa valmentajana, Reino Holck suksihuoltajana. Hiihtäjä Aino-Kaisa Saarisen taustajoukot menevät suurelta osin uusiksi tulevaa kautta varten.

- Melkein kaikki miehet menevät vaihtoon, paitsi Tom, Saarinen heitti sunnuntaina voitettuaan kauden ainoan Suomen mestaruutensa 30 kilometrillä. Tom on kihlattu Tom Gustafsson, joka on tuttu näky hiihtopaikoilla Saarisen tukena.

Saarinen, 31, aloitti uuden valmentajan etsinnän lauantaina Kontiolahdella, kun hänellä oli välipäivä seuransa Joutsan Pommin jäätyä ilman viestijoukkuetta. Kolmetuntisessa palaverissa olivat mukana Riski, maajoukkueen päävalmentaja Magnar Dalen ja maajoukkuevalmennuksen tähän kauteen lopettava Eero Hietanen.

- Mietimme eri vaihtoehtoja. Toivottavasti asia varmistuu huhti-toukokuussa, Saarinen sanoi ja piti tilannetta mielenkiintoisena ja motivoivana.

Vaihtelu virkistää huippu-urheilijaakin, ja Saarinen kaipaa erityistukea vapaan hiihtotavan osaamiseensa. Perinteinen sujuu jo.

Saarinen etsii valmentajaa, joka pystyy olemaan tiiviisti tukena. Valmentajan kansallisuudella ei ole merkitystä, joten haku on kotimaan lisäksi päällä ulkomaille.

- Urheiluhan on globaalia, Saarinen naurahti.

Ilman valmentajaa Saarinen ei halua jatkaa. Yksinään saattaisi treenata itsensä hengiltä, sillä hollolalaisen harjoitushalut ovat valtavat.

Riski valmensi Saarista vuodesta 2002 tähän kevääseen. Hän on jatkossakin käytettävissä konsulttina, jos Saarinen kaipaa apua.

- Jarmo on hyvä ja upea valmentaja, joka on nostanut minut huipputasolle, Saarinen kiitteli.

Hyvän ja
erinomaisen ero

Saarinen saattoi päättää kautensa jo Kontiolahdella sunnuntaina, mutta voi hiihtää pääsiäisenä Lapissa yhden kisan. Kilpailemista enemmän mielessä hänellä on harjoituskauden jatkaminen, kun poikkeuksellisesti pääsee kotioveltakin ladulle näin myöhään keväällä.

- Siirrän sitä lomaa myöhemmäksi, toukokuulle, Saarinen sanoi.

Saarisen kevään ohjelmaa linjaavat maanantaina tulevat verikokeiden tulokset. Hän on köhinyt olympialaisten jälkeen pitkään ja haluaa selvittää, onko terveydessä jotain pahemmin pielessä. Tarkoitus on pelata varman päälle, koska hän sairasti viime keväänä hiihtäjien viime vuoden "nimikkotaudin" mykoplasman. Siitä kärsivät Saarisen lisäksi mm. Kirsi Perälä ja Krista Lähteenmäki.

- Lomat menivät viime keväänä sairaana, ja ehkä lähdin tähän kauteen väsyneenä, Saarinen kertasi.

Ero hyvän ja huippuhyvän kauden välillä rakentui siitä, että nyt harjoituskaudelle mahtui muunkin laisia harjoituksia kuin hyviä ja erinomaisia. Niinpä viisi sijoitusta palkintopallille tuonut maailmancup ei sujunut Saariselta yhtä loistokkaasti kuin kaudella 2008-09 eikä arvokisoista tullut "kuin" kaksi olympiapronssia.

Oikeudesta parannusta
cup-sijaan

Maailmancupin kokonaiskilpailussa Saarinen toivoo yhä nousevansa neljänneltä sijalta kolmanneksi, kunhan urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS käsittelee hänen valituksensa. Se liittyy hylkäykseen joulukuisessa Roglan 15 kilometrin yhteislähdössä.

Saarinen diskattiin hänen vaihdettuaan latua kotiyleisön suosikin Petra Majdicin eteen.

- Paperit CASiin lähtevät alkavalla viikolla. On kiva, että Hiihtoliitto on ottanut asian vakavasti ja on minun puolellani, Saarinen kertoi.

Hänen apunaan prosessissa on Hiihtoliiton toiminnanjohtaja, juristi Juha Viertola.