Hiihtolajit

Nelosen uutisten väite: Marjo Matikaisen pöydällä epoa vuonna 1988

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomen silloisen hiihtomaajoukkueen jäsen esittää Nelosen uutisille kovan väitteen vajaan 20 vuoden takaa.

Maajoukkue oli tuolloin, marraskuussa 1988, kokoontunut harjoitusleirille Sodankylään.

- Näin Marjo Matikaisen pöydällä pienen ruskean lasipullon, jonka kyljessä luki tummilla kirjaimilla Erythropoietin, maajoukkueen jäsen kertoo.

Kyseinen aine on käytännössä urheilussa jo tuolloin kiellettyä, elimistön ulkopuolista epo-hormonia, josta esimerkiksi Kaisa Varis on jäänyt kahdesti kiinni dopingtesteissä. Aine kiihdyttää veren punasolutuotantoa ja kohentaa näin kestävyysurheilussa elintärkeää hapenkuljetuskykyä.

Epo-hormoni oli 1988 vielä erittäin uusi aine, mutta usein asiantuntijoiden mukaan jo varmasti käytössä kestävyysurheilussa, kuten hiihdossa.

"Kiistän ehdottomasti"

Nykyinen kokoomuksen kansanedustaja, Olympiakomitean varapuheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström kiisti eilen eduskunnassa tiukasti olleensa aktiiviurallaan tekemisissä epo-hormonin kanssa saati käyttäneensä sitä.

- Kiistän ehdottomasti käyttäneeni koskaan urheilussa kiellettyjä aineita tai pitäneeni niitä hallussani, Matikainen-Kallström sanoo Nelosen uutisille.

Hän sanoi myös, että jos joku olisi Sodankylässä jostain syystä tuonut kyseisen pullon hänen huoneeseensa, hän ei voi asialle mitään, mutta oman osallisuutensa asiaan hän kielsi.

Epo-väitteen esittänyt maajoukkueen jäsen on antanut näkemästään Nelosen uutisille valaehtoisen lausunnon. Samanlaisen on antanut toinen maajoukkueen jäsen, jolle silminnäkijä heti Sodankylän-leirin jälkeen kertoi, mitä oli leirimajoituksessa Matikaisen pöydällä nähnyt.

Matikainen-Kallström kertoo kuulleensa epo-hormonin olemassaolosta 1990-luvun puolella ja vasta silloin ymmärtäneensä, millaista hyötyä kestävyysurheilija kyseisestä aineesta voisi saada. Hän antoi huippu-urheilu-urallaan 1984-89 vain puhtaita dopingnäytteitä.

Suomalainen hiihtolegenda

Epon käyttöä ei 1988 voinut testein paljastaa. Dopingaineiden hallussapitoa ei vielä silloin ollut antidopingsäännöissä sanktioitu.

Matikainen valmistautui Sodankylässä kauteen 1988-89, josta tuli hänelle ja Suomen hiihdolle tarunhohtoinen. Isäntämaa saavutti Lahden MM-kisoissa helmikuussa 11 hiihtomitalia.

Matikainen juhli kisoissa mitalia joka matkalta: kahta kultaa, yhtä hopeaa ja kahta pronssia.

Keväällä Matikainen lopetti suomalaisten yllätykseksi huippuhiihdon, vain 24-vuotiaana, ja keskittyi opintoihin. Hän palasi lajinsa pariin luottamustehtävien puolella.

Lisää aiheesta keskiviikon Ilta-Sanomissa.

EPO OLI KIELLETTY JO 1980-LUVULLA

Epo-hormoni kuului urheilussa kiellettyjen aineiden joukkoon jo 1980-luvulla, kertoo Suomen antidopingtoimikunnan ADT:n lääketieteellinen johtaja Timo Seppälä.

Epo- eli erytropoietiinihormoni kuuluu peptidihormoneihin, jotka oli lääkeaineryhmänä kielletty kokonaan.

- Epo oli kielletty, se on ihan selvää, Seppälä sanoi tiistaina.

Kansainvälinen olympiakomitea KOK lisäsi epon yksittäisenä dopingaineena kiellettyjen aineiden listaan vuonna 1990.

- Epo oli esimerkkiaineena silloin, mutta ryhmänähän se oli muiden peptidihormonien joukossa kielletty jo aiemmin, Seppälä kertoi.