Gary Player, 86, joutui härskin tempun kohteeksi: ”Tekijä on poikani”

Eteläafrikkalaismestarin palkinnot ilmestyivät luvatta huutokaupattavaksi.

Gary Player on golfin legendoja.

10.8. 7:44

Urallaan peräti yhdeksän golfin major-turnausta voittanut Gary Player on riitautunut pahasti oman poikansa Marcin kanssa.

Jo vuosia jatkunut välirikko juontaa juurensa rahaan.

Tuorein käänne isän ja pojan väleissä tuli julkisuuteen maanantaina, kun 86-vuotiaan golflegendan Twitter-tilillä julkaistiin päivitys. Siinä isä syytti poikaansa useiden isän muistoesineiden asettamisesta huutokaupattavaksi ilman lupaa.

– Haluan yleiseen tietoon, että useita pokaalejani ja muistoesineitäni, jotka ovat osa perintöäni on asetettu huutokaupattavaksi. Tekijä on poikani ja ex-managerini Marc. Nämä esineet kuuluvat minulle, ja olen käynnistänyt toimet niiden saamiseksi takaisin. En ole asettanut mitään myyntiin, en huutokaupattavaksi tai muutoinkaan, tiedotteessa luki.

Tilanne on toisintoa vuodelta 2020, jolloin samaan tapaan useita Playerin muistoesineitä ilmaantui huutokaupattavaksi ilman hänen lupaansa. Tuolloin Player kertoi, ettei tiennyt, kuka oli asettanut tavarat myyntiin.

Samana vuonna isä voitti viiden miljoonan dollarin oikeudenkäynnin Marcia vastaan. Tuolloin kyse oli maksamattomista tekijänoikeuskorvauksista, jotka Marc Playerin johtaman Gary Player Group -yhtiön olisi pitänyt maksaa isälle.

Samassa oikeudenkäynnissä isä voitti oikeudet omaan nimeensä ja tunnistettavuuteensa takaisin itselleen.

Myös Playerin toinen poika, Wayne Player, sotkeutui taannoin skandaaliin. Nuorempi Player sortui vuoden 2021 Mastersissa mauttomaan markkinointitempaukseen kesken golflegenda Lee Elderille osoitetun tribuutin.

Rangaistukseksi yrityksestä rahastaa tribuutilla Wayne Player sai elinikäisen porttikiellon Mastersiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?