Ilmari, Ilmo

Freestyle

Suomalaistaustainen Victor, 20, haluaa tehdä urheiluhistoriaa – pyrkii talviolympialaisiin Barbadoksen edustajana

Julkaistu:

freestyle
Suomalaisen äidin ja barbadoslaisen isän poika haluaa tehdä olympiahistoriaa.
Sydneyssä 100 metrin pikajuoksussa vuonna 2000 olympiapronssia voittanut Obadele Thompson on historian ainoa barbadoslainen olympiamitalisti.

Victor White, 20, haluaa olla seuraava.

Eikä missä tahansa lajissa, sillä Whiten laji on freestylehiihdon slopestyle. White pyrkii Pyeongchangin olympialaisiin. Jo sinne pääseminen olisi historiallinen temppu, sillä Barbadoksen edustajaa ei ole ikinä nähty talviolympialaisissa.

White vastaa Ilta-Sanomien puhelinsoittoon Coloradosta. Hän tavoittelee tällä viikolla Aspenissa maailmancupin kisassa olympiapaikkaa. Se vaatii 30 parhaan joukkoon sijoittumista ja FIS-pisteissä yli 50:n nousemista (26,25 viimeisimmällä listalla).
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Pidän mahdollisuuksiani hyvinä. On kuitenkin sanottava, että ikävä kyllä viime kaudella en päässyt olympiakarsintakisoihin ja syksyn kisat Euroopassa eivät menneet hyvin. Aion antaa kaikkeni täällä Yhdysvalloissa, White sanoo.

Isän unelma

Barbadoksen edustaminen on Whiteltä kunnianosoitus hänen isälleen, joka menehtyi kolme vuotta sitten syöpään. Barbadoslaisen isän ja suomalaisen äidin poika kasvoi asuen talvet Ruotsissa ja kesät Barbadoksella.

Lumeen ja lumiurheiluun hän rakastui varhain. 6-vuotiaana laskettelun harrastamisen aloittanut White siirtyi freestyleen 11-vuotiaana ja oli heti myyty. Vauhdikas poika nautti eniten, kun pääsi temppuilemaan laskemisen ohessa.

– Isäni unelma oli, että edustan Barbadosta talviurheilussa. Haluan tehdä hänet ylpeäksi. Voitin kaksi Ruotsin nuorten mestaruutta ja isäni pääsi näkemään sen, mutta hän ei ikinä päässyt näkemään minua kansainvälisissä kilpailuissa, White sanoo.

Whiten äiti Tiina oli lapsi, kun hänen perheensä muutti 1960-luvulla Helsingistä Ruotsiin. White ei itse puhu suomea, mutta käy äitinsä kotimaassa kolmen tai neljän vuoden välein. Hän kertoo saavansa Barbadoksen, karibialaisen yhteisön ja ruotsalaisten lisäksi paljon kannustusta myös Suomesta.

– Viimeksi olin Suomessa noin kolme vuotta sitten isoisoäitini 100-vuotissyntymäpäivillä. Se oli tosi siistiä.

Esikuva Lewis Hamilton

Barbadoksen edustaja erottuu lumikiertueella.

– Saan paljon huomiota. Olen maajoukkueeni ainoa jäsen, joten se on tietysti aika erilaista. Minun täytyy tehdä kaksinkertainen määrä töitä muihin verrattuna, White sanoo.

Töitä maailman parhaaksi tähtäävä White jaksaa tehdä. Yhtenä syynä hän pitää suonissaan virtaavaa suomalaista verta.

– Minulla on suomalaista sisua. Se on tehnyt minusta sen, kuka nyt olen. Olen todella itsepäinen, enkä ikinä anna periksi. Se on yksi suurimmista asioista jonka sain suomalaiselta puoleltani. Siitä olen todella kiitollinen, White sanoo.

Whiten esikuvakin on suomalaisille erittäin tuttu mies, F1-maailmanmestari Lewis Hamilton, 33.

– Tykkään tosi paljon formula ykkösistä. Haluan tehdä omassa lajissani sen, mitä Lewis teki F1:ssä ensimmäisenä monikulttuurisena urheilijana. Hän antaa minulle paljon inspiraatiota.

”Olen aina ollut musikaalinen”

Kun Victor Whiteltä kysyy, mitä muita urheilulajeja hän tykkäsi nuorena harrastaa, lista on todella pitkä: surffausta, vapaasukellusta, sukelluskalastusta, vesilautailua ja -hiihtoa, skeittausta ja niin edelleen.

Whiten nykyinenkin laji on näyttävä ja temppupainotteinen. Siksi ei ole yllättävää, että hänellä on taustaa myös taiteiden esittämisestä.

– Olen aina ollut tosi musikaalinen. Soitin esimerkiksi pianoa ja kitaraa, mutta nykyään matkustan niin paljon, enkä pysty tekemään niitä samalla tavalla. Haluan kuitenkin luoda, joten sen takia teen vlogia (eli videoblogia), White kertoo.

Parikymppinen White ei juuri ole paikoillaan.

– Elän matkalaukkuelämää ja matkustan 10 kuukautta vuodessa. Rakastan sitä, White sanoo elämästään.

Mikä on ollut hienoin paikka, missä olet käynyt?

– Täytyy ehdottomasti sanoa Uusi-Seelanti. Se on kaunis paikka kaukana kaikesta, ja siellä voi tehdä kaikkea mahdollista, esimerkiksi surffata ja laskea.

– Ja itse asiassa... Ylivoimaisesti siistein juttu, jonka olen kokenut, on Kiinan muurin näkeminen. Oli henkeäsalpaavaa nähdä, mitä ihmiset ovat kauan sitten rakentaneet sinne.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kemiallinen vuoto aiheutti räjähdyksen Nuottasaaren tehdasalueella Oulussa – pääsy alueelle estetty

    2. 2

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    3. 3

      Miten Paavo Väyrynen toimisi presidenttinä? Katso ISTV:n vaaligrilli suorana lähetyksenä klo 13.35

    4. 4

      Ruotsin urheilugaalassa nolo moka: vakavasti vammautunut Anna Holmlund pahoitti mielensä rankasta videosta

    5. 5

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    6. 6

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    7. 7

      Kommentti: Lavrovin talvisotakiertely paljasti paljon

    8. 8

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    9. 9

      Maailman karuimmat loiset syövät aivoja ja ihmislihaa – aivoihin kiertynyt mato on yleinen syy epilepsiaan

    10. 10

      Emily, 33, julkaisi kuvan, jollaisia fitnesskaunottaret harvoin someen laittavat – ”Kiitos kun näytit totuuden”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    2. 2

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    3. 3

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    4. 4

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    5. 5

      Haluatko vähentää vatsarasvaa? Yksi treeni on yli muiden

    6. 6

      14-vuotias tyttö heräsi asuntovaunusta – väitti poliisille joutuneensa yhdeksän miehen raiskaamaksi

    7. 7

      Maria Veitola vierailee tv-ohjelmassaan Sipilöiden kodissa – juontaja yllättyi hulppeassa paikassa yhdestä asiasta

    8. 8

      Alokkaalta ja alikersantilta sama härski teko toista varusmiestä kohtaan – aivan erilaiset rangaistukset

    9. 9

      Helsinkiläinen Hannah laittoi yhden ilmoituksen nettiin – kohta koko asunto oli sisustettu ilmaiseksi

    10. 10

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

    3. 3

      Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

    4. 4

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    5. 5

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    6. 6

      Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

    7. 7

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    8. 8

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    9. 9

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    10. 10

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kemiallinen vuoto aiheutti räjähdyksen Nuottasaaren tehdasalueella Oulussa – pääsy alueelle estetty

    2. 2

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    3. 3

      Miten Paavo Väyrynen toimisi presidenttinä? Katso ISTV:n vaaligrilli suorana lähetyksenä klo 13.35

    4. 4

      Ruotsin urheilugaalassa nolo moka: vakavasti vammautunut Anna Holmlund pahoitti mielensä rankasta videosta

    5. 5

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    6. Näytä lisää