Mercedekselle tylyt pakit – Aston Martinille uudet moottorit

Honda ja Aston Martin aloittavat yhteistyön 2026.

Aston Martinilla on kulkenut.

Japanilainen autojätti Honda tiedotti varhain keskiviikkoaamuna, että se aikoo palata F1-sarjaan täysimittaisena voimanlähteen­valmistajana.

Honda palaa sarjaan kaudeksi 2026, kun voimanlähteitä säätelevät seuraavan sukupolven säännöt astuvat voimaan.

Samalla julkistettiin yhteistyö Aston Martinin F1-tallin kanssa. Brittitalli on ollut tähän saakka Mercedeksen asiakastalli.

Aiemmin yhteistyön jatkamista Mercedeksen kanssa pidettiin selviönä, sillä Aston Martin ostaa Mercedekseltä myös mm. vaihdelaatikon. Lisäksi yhtiöt tekevät mittavaa yhteistyötä katuautojen puolella.

Hondan päätös palata sarjaan kuitenkin herätti kiinnostuksen muutokseen, sillä Aston Martin halusi suoraan yhteistyöhön voimanlähteiden valmistajan kanssa. Suoraa tehdasyhteistyötä pidetään elintärkeänä menestymisen kannalta.

– Meidän tuleva tehdasyhteistyömme Hondan kanssa on aivan viimeisiä palasia kunnianhimoisessa palapelissämme, sanoi Aston Martinin toimitusjohtaja Martin Whitmarsh.

Whitmarsh neuvotteli Hondan edellisenkin paluun F1-sarjaan, silloin McLarenin toimitusjohtajana.

Kaudesta 2026 lähtien F1:n viimeisiä asiakastalleja ovat McLaren, Williams ja Haas. Sauber ja Audi aloittavat samanlaisen yhteistyön kuin Honda ja Aston Martin 2026.

Hondan viime vuodet ovat olleet vahvaa soutamista ja huopaamista. Red Bullille ja AlphaTaurille moottorit toimittava talli ilmoitti vuonna 2020 vetäytyvänsä kauden 2021 päätteeksi F1:stä.

Max Verstappen kuitenkin voitti maailmanmestaruuden, Hondan ensimmäisen sitten 1990-luvun. Red Bull varautui Hondan lähtöön rakentamalla oman voimanlähdeyksikkönsä, ja lopulta japanilaisyhtiö päättikin tarjota teknistä tukea ja yhteistyötä Red Bullille myös 2022.

Hondan logot palasivat täksi kaudeksi Red Bullin autoihin, kun yhtiö päätti yhtäkkiä, että se onkin kiinnostunut palaamaan sarjaan 2026, ja halusi pysyä menestyvän Red Bullin kelkassa siihen saakka.

Yhteistyön jatkuminen Red Bullin kanssa kauden 2025 jälkeenkin oli kuitenkin mahdotonta, sillä samaan aikaan kun Honda jahkaili omaa F1-tulevaisuuttaan, Red Bullin johto päätti ryhtyä yhteistyöhön Fordin kanssa. Käytännössä Red Bull valmistaa 2026 lähtien omat voimanlähteensä, ja päälle lyödään Fordin logot.

Honda oli kuitenkin päättänyt jo palata F1:een, ja sen oli löydettävä uusi kumppani. Siihen rooliin löytyi Aston Martin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?