Formula ykkösten Saudi-Arabian gp:ssä kolmanneksi sijoittunut mutta kymmenen sekunnin aikasakon vuoksi neljänneksi pudotettu Fernando Alonso saa sittenkin pitää historiallisen kolmossijansa.
Asiasta tiedotti F1-sarja verkkosivuillaan varhain maanantaina.
Ruutulipulle kolmantena ajanut Alonso putosi lopputuloksissa pykälän alaspäin palkintojenjaon jälkeen, kun tuomaristo katsoi, ettei hän ollut suorittanut aiempaa viiden sekunnin rangaistustaan sääntöjen mukaisella tavalla.
Aston Martin -tallin mekaanikko kosketti Alonson autoa pysähdyksen aikana tunkilla. Tallin mukaan tätä ei voida tulkita auton parissa työskentelyksi. Se luetteli perustelujensa tueksi seitsemän vastaavaa tapausta, joista ei annettu rangaistusta.
Tuomaristo oli samoilla linjoilla tallin kanssa, joten Alonson rangaistus kumottiin ja hän palasi kolmospaikalle. Talli iloitsi päätöksestä Twitter-tilillään varhain maanantaina.
Kaksinkertainen formula ykkösten maailmanmestari sai viiden sekunnin rangaistuksen, koska hänen autonsa ei ollut oikeassa kohdassa lähtöruudukossa. Kisan jälkeen annettu ja sittemmin kumottu sakko ei lämmittänyt 41-vuotiaan kuskin mieltä.
– Et voi soveltaa rangaistusta 35 kierrosta varikkopysähdyksen jälkeen. Heillä oli tarpeeksi aikaa ilmoittaa siitä meille, ja jos olisin tiennyt rangaistuksesta, olisin tehnyt 11 sekuntia eroa taakseni, Alonso sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.
Alonson jälkikäteen saama rangaistus nosti Mercedeksen George Russellin hetkeksi kilpailun kolmanneksi.
– Fernandon rangaistus oli ankara. He ansaitsivat palkintopallipaikan tänään, Russell kommentoi yllättävää sijoitusparannustaan AFP:n mukaan.