F1-kuljettajalta karhutaan jopa puolet palkasta – joutuu oikeuteen

Rahakiista vie F1-kuljettajan oikeuteen.

Nyck De Vries on ajautunut rahakiistaan.

20.1. 12:51

Alpha Taurin kisakuljettajana tällä kaudella aloittava Nyck De Vries on vanhin vakituisen F1-paikan saanut tulokas aikoihin.

27-vuotias hollantilainen sai ensikosketuksensa F1-kisoihin viime kaudella Monzassa ja ajoi Williamsin ratissa hienosti yhdeksänneksi. Alkavaksi kaudeksi hän pääsee ensimmäistä kertaa urallaan F1:ssä ajamaan jokaisen kilpailun.

De Vriesin kypsät otteet vakuuttivat siinä määrin, että hänen palveluksistaan alkavaksi kaudeksi taisteli useampikin talli. Alpha Tauri voitti tämän kisan.

Radan ulkopuolella hänellä ei mene yhtä hyvin. Hollantilainen sanomalehti De Telegraaf kertoo, että De Vries otti 250 000 euron suuruisen lainan vuonna 2018 liikemies Jeroen Schothorstin sijoitusyhtiöltä rahoittaakseen paikkansa F2-kilpasarjassa arvostetussa Prema-tallissa.

Lue lisää: Valtteri Bottaksen tuloista uutisoitiin – näin hän sijoittuu F1-tähtien tienestilistalla

Lue lisää: Lando Norris myöntää tiukan tosiasian F1:stä – ”Kaikki tekevät sitä”

Lainasopimukseen kuului kolmen prosentin korko sekä 50 prosentin osuus De Vriesin F1-tuloista. Sopimukseen kuului lainan mitätöinti, jos De Vries ei olisi F1-kisakuski kauteen 2022 mennessä.

Lehden mukaan De Vries ehti maksaa 190 000 euroa korkoja ollessaan testi- ja reservikuljettaja muun muassa Mercedekselle, Aston Martinille ja Williamsille. Sen jälkeen kun hän debytoi viime hetken hätävarakuskina Monzassa Alex Albonin sairastuttua, on ollut epäselvää, pitääkö hänen maksaa velka sittenkin takaisin.

De Vriesin näkemys on, että hän ei ollut vakituinen kisakuski, eikä lainasopimuksessa ole mainintaa reservikuljettajan statuksesta. Hänen tulkintansa on, että lainaa ei tarvitse maksaa takaisin.

Schothorst on asiasta eri mieltä. Jos oikeus katsoo, että laina on yhä voimassa, joutuisi De Vries siis paitsi maksamaan lainan takaisin, myös antamaan puolet kauden 2023 palkastaan.

Lue lisää: Valtteri Bottakselta tiukka viesti tallilleen – ”Tämä on todella tärkeää”

Lue lisää: F1:n ex-pomon Bernie Ecclestonen toiminnasta täräytettiin suorat sanat

De Vriesin lakimies kertoi lehdelle, että kuski tarjoutui maksamaan koko lainasumman takaisin kiinteistömiljonäärille, mutta tämä kieltäytyi.

– On upeaa, että Nyckistä on tullut vakituinen kisakuski, ja että kaksi hollantilaista ajaa Hollannin GP:ssä ensi lokakuussa. Sijoitimme De Vriesin uraan kriittisellä hetkellä, kun kukaan ei ollut siihen enää halukas. Nyt meillä on tulkintaero sopimuksesta. Näitä asioita tapahtuu, emmekä valitettavasti voi välttyä oikeuteen menemiseltä. Olisimme toivoneet, että asia ratkeaisi toisella tavalla. Toivon silti Nyckille paljon menestystä hänen loppu-uralleen, Schothorst kertoi De Telegraafille.

Lehden mukaan amsterdamilainen oikeusistuin antaa ratkaisunsa tapauksessa 3. helmikuuta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?