Kohukuski nousi täysin puskista keskelle valtavaa F1-soppaa – yllättyi itsekin: ”En uskonut, että olen kenenkään listalla”

Colton Herta on F1-tallin kiikarissa.

Karistaako Colton Herta IndyCarin pölyt ensi kaudella?

8.9.2022 7:30

F1:n siirtomarkkinat puhuttavat, kun usean kuljettajan ensi kauden osoite on yhä hämärän peitossa.

Formula ykkösiin ohituskaistaa pitkin on kovaa vauhtia ryntäämässä nuori yhdysvaltalaiskuljettaja Colton Herta, 22.

Hertan nimi nousi tapetille AlphaTaurin siirtospekulaatioissa, kun tallin Pierre Gaslyn huhutaan loikkaavan ensi kaudeksi Alpinen ryhmään.

Huhut ovat yllättäneet nuoren kuljettajan itsensäkin.

– Kun kuulin huhuista, yllätyin, sillä en uskonut, että olen kenenkään listalla, Herta sanoi Motorsportille.

Hertan uskottiin ajavan McLarenilla, mutta tallin pestattua kohukuljettaja Oscar Piastrin, suunnitelmat muuttuivat.

– Kaikki McLarenilla vaikuttivat olevan tyytyväisiä testiajooni ja henkiseen sekä fyysiseen valmiuteeni, Herta pohti.

Hertan nousemisessa kuninkuusluokkaan on kuitenkin yksi pulma, joka Kansainvälisen autoliiton Fian on yhä selvitettävä.

IndyCar-sarjassa ajavalla Hertalla ei ole tarpeeksi pisteitä superlisenssiin, joka vaaditaan F1:ssä.

Yhdysvaltalaiskuljettajan saaminen kuninkuusluokkaan olisi F1:n etu, sillä USA:ssa ajetaan ensi kaudella kolme kilpailua: Austin, Miami ja uutena mukaan kisakalenteriin tuleva Las Vegas.

Herta nousi suuren yleisön tietoisuuteen viimeistään komean suorituksensa jälkeen toukokuussa.

Herta ajoi kuivan kelin renkailla märällä radalla ja oli menettää ajokkinsa hallinnan, mutta onnistui nipin napin pitämään autonsa hallinnassaan ja jatkamaan kisaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?