Nikita Mazepin avautui potkuistaan – kohukuski paljasti, miten päätös tehtiin

Pettyneen venäläiskuskin mukaan päätös sopimuksen purkamisesta oli yksipuolinen.

Nikita Mazepinin ura F1:ssä päättyi ainakin toistaiseksi.

5.3.2022 14:13

F1-talli Haas tiedotti lauantaina purkaneensa sopimuksen venäläiskuljettaja Nikita Mazepinin kanssa.

Hiljattain 23 vuotta täyttänyt Mazepin julkaisi omilla somekanavillaan kannanoton, jossa hän purki pettymystään – varsin asialliseen sävyyn.

Mazepin kirjoitti olevansa syvästi pettynyt F1-sopimuksensa purkamiseen.

– Vaikka ymmärrän hankalan tilanteen, Fian päätös sekä halukkuuteni hyväksyä asetetut ehdot jatkaakseni kilpailemista sivuutettiin täysin eikä tässä yksipuolisessa päätöksessä käyty läpi mitään prosessia, Mazepin kummasteli.

Kansainvälinen autoliitto Fia teki tiistaina päätöksen, jonka mukaan venäläiset ja valkovenäläiset kuskit saavat kilpailla sen sarjoissa, mutta ilman maatunnuksia.

Viime kaudella F1:ssä debytoinut, mutta ilman pisteitä jäänyt venäläiskuski kiitti kaikkia, jotka ovat yrittäneet jakaa ymmärrystä.

Mazepin kertoi vaalineensa aikaansa formuloissa ja lisäsi haluavansa palata sarjaan ”parempana aikana”. Hän ei maininnut kannanotossaan Venäjän Ukrainassa aloittamaa sotaa.

– Tulevina päivinä minulla on enemmän sanottavaa, hän päätti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?