Kauan F1-varikoilla huhuttu siirto varmistettiin vihdoin maanantaina. Valtteri Bottas on ensi kaudella Alfa Romeon mies.
Tallipäällikkö Frederic Vasseur kertoi Autosportille syyt Bottaksen palkkaamiseen. Hän myös paljasti siirtoajatuksen lähtökohdan: ensin oli selvitettävä Kimi Räikkösen tilanne.
– Prosessi, johon kaikki sitouduimme oli, että asiat oli keskusteltava Kimin kanssa ensin. Kun Kimi päätti lopettaa, me aloimme pohtia tulevaisuutta. Oli selvää, että pitää ottaa seuraava askel, Vasseur kertoi lehdelle.
Talli halusi löytää Autosportin mukaan ”uuden Räikkösen” eli huipputallin riveissä ajaneen kokeneen kuljettajan. 32-vuotiaalla Bottaksella on ajovuosia vielä jäljellä, ja paljon annettavaa viiden Mercedeksellä vietetyn kauden jälkeen.
Kaksikko on toisilleen tuttu, ja se varmasti avitti sopimuksen syntymistä. Bottas ajoi Vasseurin johtamassa ART-tallissa ja voitti mestaruuden 2011 GP3:ssa Lotus ART:n autolla.
Kausi alkoi tuolloin vaikeasti, ja mestaruus oli karkaamassa. Vasseur kehuu Bottaksen paineensietokykyä ja reagointia vaikeuksiin.
– Kävimme paljon keskusteluja, ja Valtteri reagoi todella hyvin. Hän taisi voittaa neljä kisaa putkeen ja lopulta mestaruuden. Hänen reaktionsa oli mega-ammattimainen.
Vasseur uskoo, että Bottaksen vakuutti siirrosta Alfa Romeon projekti uusien, ensi kaudella voimaan tulevien sääntöjen myötä. Yhteistyö Ferrarin omistavan Stellartis-ryhmän kanssa jatkuu, ja Sauber on keskittänyt resurssinsa täysin 2022 auton kehittämiseen jo pitkän aikaa.
– Olen varma, että Valtteri ottaa täällä johtajan roolin. Meillä ei ole johtavaa kuskia, mutta kokemuksen puolesta hän tulee olemaan se. Uskon, että tästä tulee hänelle tilaisuus näyttää tallille suuntaa. Uskon myös, että hän etsii tällaista tilaisuutta.
Bottas oli koko Mercedeksellä viettämänsä ajan mestarikuljettaja Lewis Hamiltonin varjossa. Tässäkin suhteessa Vasseurilla riittää kehuja suomalaiselle.
– Jos vertaa Lewisin ja Bottaksen nopeutta, ero on 0,2 prosenttia. Kun taas vertaa Max Verstappenin ja hänen tallikaveriensa eroa, se on ollut kolme, neljä kertaa suurempi viime vuosina.
Alfan toinen kisakuski ensi kaudella on yhä hämärän peitossa. Tallilla ei ole enää jatkossa velvollisuutta ajattaa Ferrarin kuljettajaa. Tämän vuoksi Antonio Giovinazzin jatko on epävarma.
Ainakin Alex Albon ja Formula E -sarjan mestari Nyck De Vries ovat tyrkyllä suomalaisen rinnalle.



