Sebastien Vettel menetti Unkarin GP:n kakkossijansa – Kimi Räikkönen yksi hyötyjistä - Formula 1 - Ilta-Sanomat

Vahvistus tuli: Sebastian Vettel menetti kakkos­sijansa – Kimi Räikkönen yksi hyötyjistä, näin mestaruus­taistelu muuttui

Polttoainesääntöjen rikkominen koitui Aston Martinin tähden kohtaloksi.

Sebastian Vettel suuteli palkintomaljakkoaan, mutta lopulta pisteet katosivat.

1.8. 22:33 | Päivitetty 1.8. 23:18

Toiseksi sijoittunut Sebastian Vettel joutui jättämään Aston Martininsa radan varteen Unkarin F1-osakilpailun jälkeen.

Syy selvisi nopeasti: autosta oli loppunut polttoaine. Normaalisti tankin pohjalle jää vielä jonkin verran löpöä, mutta Vettelin tapauksessa menovesi toden totta oli ehtynyt.

Tämä johti lopulta siihen, että Vettel menetti kakkossijansa Esteban Oconin voittamassa kilpailussa.

Lue lisää: Esteban Ocon voitti uskomattoman Unkarin GP:n! Valtteri Bottaksen aiheuttama kolari johti kaaokseen, Hamiltonilta hurja kisa

Lajin sääntöjen mukaan kilpailijoiden on huolehdittava, että 1,0 litraa polttoainetta pystytään ottamaan milloin tahansa kisatapahtuman aikana. Aston Martinista saatiin ulos vain 300 millilitraa polttoainetta.

Vettelin tapaus siirtyi kansainvälisen autoliiton Fian teknisen delegaatin Jo Bauerin sekä kilpailun tuomariston käsiteltäväksi. Aston Martinin edustaja oli tuomariston kuultavana noin kello 21.20 Suomen aikaa.

Kun Vettel hylättiin, nousi Mercedeksen Lewis Hamilton toiseksi ja Ferrarin Carlos Sainz kolmanneksi.

Lue lisää: Valtteri Bottakselle rajua kritiikkiä kilpakumppaneilta – toimittaja irvaili suomalaisen kustannuksella

Hylkäys vaikuttaa myös mestaruustaisteluun, sillä Hamilton saakin 18 pistettä alkuperäisen 15 pisteen sijaan ja hänen haastajansa Max Verstappen yhden pisteen sijaan kaksi. Toisin sanoen Hamiltonin MM-johto venähti kahdella pisteellä, ja sekin vähä on huipputasaisella kaudella paljon.

Yksi hyötyjä on myös Alfa Romeon Kimi Räikkönen. Suomalainen nousi viimeiselle pistesijalle ja samalla tuplasi kauden pistesaldonsa yhdestä kahteen.

Juttua päivitetty kauttaaltaan 1.8. kello 23.18, kun vahvistus Vettelin hylkäyksestä tuli.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?