Valtteri Bottas sai kritiikkiä Unkarin GP:n kolarista - Formula 1 - Ilta-Sanomat

Valtteri Bottakselle rajua kritiikkiä kilpakumppaneilta – toimittaja irvaili suomalaisen kustannuksella

Valtteri Bottaksen aiheuttama joukkokolari oli suuri puheenaihe Unkarin GP:n aikana ja sen jälkeen.

Tästä se lähti. Valtteri Bottas osuu Lando Norrisin perään, sitten alkoi rytistä.

1.8. 21:21

Mercedeksen Valtteri Bottaksen kilpailu ei olisi voinut sujua onnettomammin, vaikka hän olisi yrittänyt. Toisesta ruudusta kisaan lähtenyt suomalaiskuljettaja sai huonon lähdön ja kolaroi avausmutkassa McLarenin Lando Norrisin kanssa.

Bottas arvioi jarrutuspaikkansa väärin ja ajautui suoraan McLarenin perään. Tästä alkoi ketjureaktio, joka johti viiden auton keskeytykseen sekä mestaruudesta taistelevan Max Verstappenin auton pahaan vaurioitumiseen.

Läpi kisan ajokelvottomalla menopelillä tuskaillut Verstappen taisteli itselleen yhden MM-pisteen.

Norrisilla ei ollut hyvää sanottavaa Bottaksesta tuoreeltaan keskeyttämisensä jälkeen.

– Ensimmäinen kierros, en ymmärrä, miksi noin pitää käydä, Norris puhisi Skylle Racefans-sivuston mukaan.

– Miksi ottaa tuollainen riski? Enää ei ole mitään tehtävissä, joten ei ole paljoa sanottavaa.

Lue lisää: Täysin uupunut Lewis Hamilton kertoi hetkestä, jolloin tajusi, miten karmea moka oli sattunut

Norris lisäsi toivovansa, että Bottas saa ”ison rangaistuksen”. Näin myös kävi, sillä Bottakselle määrättiin jo kilpailun aikana viiden lähtöruudun rangaistus seuraavaan osakilpailuun. Nähtäväksi jää, seuraako suomalaiselle vielä lisäsanktioita.

Red Bullin Sergio Perez oli myös keskeyttämään joutuneiden joukossa. Hänelläkään ei ollut suomalaisesta hyvää sanottavaa.

– Luulen, että Bottas vain menetti autonsa hallinnan. Luulin, että se oli Lando, mutta Bottas vain teki ison virheen ja kolasi kaikki ulos kisasta. Se on todella sääli.

Perez harmitteli, että ketjukolari oli kova isku Red Bullille mestaruustaistelussa Mercedestä vastaan. Lisäksi hän sanoi uskovansa, että hänen autonsa voimanlähde meni kolarissa niin huonoon kuntoon, että se on vaihdettava.

Niin ikään keskeyttämään joutunut Ferrarin Charles Leclerc tölväisi Bottasta Twitterissä.

– Kiva keilailumatsi. Todella turhauttavaa.

– No sepä oli hieno kisa, kirosi puolestaan Norris somessa.

Suositun WTF1-sivuston perustaja Tom Bellingham löi myös vettä Bottas-kiukaalle Twitterissä. Hän irvaili, että suomalainen varmisteli asemiaan ensi kaudeksi Mercedeksellä tekemällä ison palveluksen tallikaverilleen Lewis Hamiltonille.

Hamiltonilla oli omat vaikeutensa, mutta hän nousi lopulta upeasti kolmanneksi. Samaan aikaan Perez keskeytti ja MM-haastaja Verstappen sai yhden pisteen. Hamilton nousi MM-kärkeen ohi hollantilaisen ja Mercedes Red Bullin ohi valmistajien sarjassa.

– Bottas tekee käytännössä kaikkensa pitääkseen Mercedes-paikkansa. Hoiteli ulos molemmat Red Bullit ykkösmutkassa, Bellingham irvaili – eikä ollut suinkaan ainoa saman huomion tehnyt.

Paineet alkavat käydä todella koviksi suomalaiskuljettajalle. Bottaksen korvaajaksi uumoiltu George Russell otti vihdoin ensimmäiset pisteensä Williamsin autolla. Tämä seurasi viikkoa, jolloin uutisoitiin Bottaksen edustajien olleen yhteydessä Alfa Romeon suuntaan mahdollisen tallipaikan suhteen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?