Kimi Räikkönen sai rangaistuksen – sijoitus nousi silti - Formula 1 - Ilta-Sanomat

Kimi Räikkönen sai rangaistuksen – sijoitus nousi silti

Kimi Räikkönen ja Sebastian Vettel kolaroivat Itävallan GP:n viimeisellä kierroksella.

Kimi Räikkönen (oik.) katsottiin syypääksi kolariin.

4.7.2021 21:23 | Päivitetty 4.7.2021 22:27

Alfa Romeon Kimi Räikkönen sai varikon läpiajorangaistuksen eli 20 sekunnin aikasakon Itävallan GP:n viimeisen kierroksen kolaristaan. Lisäksi hänen superlisenssiinsä lisättiin kaksi rangaistuspistettä.

Räikkönen törmäsi Sebastian Vetteliin loivassa mutkassa. Räikkönen jahtasi edellään ajanutta George Russellia eikä huomannut kuolleessa kulmassa Vetteliä. Sekä Räikkönen että Vettel suistuivat hiekalle.

– Räikkönen sulki tilan Vetteliltä, mikä aiheutti törmäyksen, sosiaaliseen mediaan jaetussa kisatuomariston lausunnossa sanotaan.

Kolaria seuranneiden keltaisten lippujen aikana muiden kuljettajien olisi pitänyt hidastaa. Kahdeksan kuljettajaa joutui kuultavaksi siitä, miksei tehnyt niin. Heistä vain Williamsin Nicholas Latifi (15:s) ja Haasin Nikita Mazepin (19:s) saivat 30 sekunnin rangaistuksen.

Latifin rangaistus nosti Räikkösen 15:nneksi, Latifin tippuessa sijalle 16. Muut loppusijoitukset eivät muuttuneet.

Juttua päivitetty 4.7. kello 22.26. Lisätty tieto Latifin ja Mazepinin rangaistuksista ja Räikkösen loppusijoituksesta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?