Sebastian Vettel piikitteli F1-tuomaristoa surkean viikonloppunsa jälkeen – ”Ehkä kahvikone ei toiminut” - Formula 1 - Ilta-Sanomat

Sebastian Vettel piikitteli F1-tuomaristoa surkean viikonloppunsa jälkeen – ”Ehkä kahvikone ei toiminut”

Sebastian Vettel ei ollut tyytyväinen tuomariston hitaaseen toimintaan.

Sebastian Vettel poistui Italiasta nolla pistettä rikkaampana.­

19.4. 22:22

Veteraanikuljettaja Sebastian Vettel, 33, joutui pettymään myös F1-kauden toisessa osakilpailussa Italian Emilia-Romagnassa.

Nelinkertainen maailmanmestari körötteli taas pistesijojen ulkopuolella ja joutui kaiken lisäksi keskeyttämään kaksi kierrosta ennen maalia. Vettelin kilpailussa meni pieleen lähes kaikki mahdollinen.

Ensimmäiset ongelmat ilmenivät jo ennen starttia, kun Aston Martin huomasi jarruvian Vettelin ja tallikaveri Lance Strollin, 22, autoissa. Tiimi ei ehtinyt korjata Vettelin autoa ajoissa, joten hän joutui aloittamaan kilpailun varikolta.

Saksalaiselle langetettiin lisäksi kymmenen sekunnin pysähtymisrangaistus, jonka hän suoritti kierroksella 22. Päätös rangaistuksesta tehtiin rutkasti jälkijunassa, mikä ihmetytti kuljettajaa, PlanetF1 kirjoittaa.

– En tiedä, mikä siinä kesti – sehän oli ihan selvä tapaus.

– Ehkä tuomarien kahvikone ei toiminut ja heidän piti hoitaa se kuntoon, Vettel piikitteli.

Konkari ei piiloutunut tuomarityöskentelyn taakse, vaan myönsi, ettei se ratkaissut kilpailua. Silti rangaistuksen myöhäinen ajankohta jäi kaivelemaan.

– Siinä vaiheessa se maksoi meille paljon enemmän kuin aiemmin, joten se ei ollut kovin ammattimaista, Vettel harmitteli.

Aston Martin sai viikonlopusta mukaansa neljä pistettä, kun Stroll ajoi kahdeksanneksi. Nuori kanadalainen ylsi pisteille myös Bahrainissa, jossa hän oli 10:s.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?